lauantai 4. elokuuta 2018

Vaatehuoneiden suunnittelu

Meillä alkaa olla hommat siinä vaiheessa, että pian pitäisi tehdä päätöksiä myös vaatehuoneiden säilytysratkaisujen suhteen. Testasin aikani kuluksi muutamaa eri suunnitteluohjelmaa. Kokeilin ensin Elfan ja Sovellan suunnitteluohjelmia. Molemmissa oli niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Yllättäen parhaiten suunnittelu onnistui kuitenkin Ikean Algot-suunnitteluohjelmalla. Sillä sain piirrettyä parhaiten omaa visiotani vastaavat kuvat, ja ennen kaikkea nopasti. Tarvikkeet tulevat meille Mikan työpaikan kautta, mutta yritin kantaa korteni kekoon piirtämällä visioni edes hieman konkreettisemmaksi. 


Aikuisten vaatehuone

Meidän vaatehuoneen yhtenäinen seinä on noin 250cm leveä. Ikean mekanismeilla tuohon voisi laittaa 3x60cm leveät hyllyt ja yhden 40cm leveän hyllyn. Elfan ja Sovellan ohjelmilla olisi ollut mahdollista piirtää neljä 60cm leveää hyllyä. Ikean ja Elfan suunnitteluohjelmilla piirretään aina yksi seinä kerrallaan, mutta Sovellan suunnitteluohjelmalla voi piirtää koko tilan kerralla ja tarkastella sitä eri kuvakulmista. Siitä iso plussa Sovellalle.

Tässä meidän vaatehuoneen suunnitelmia Ikean Algot-suunnitteluohjelmalla piirrettynä.


Nuo mekanismit olisi voinut piirtää korkeammiksikin, jolloin olisi saanut piirrettyä tuonne ylös vielä yhden hyllylevyn lisää. Tein myös toisenlaisen version, jossa alhaalla on vain kaksi koria ja päällä hyllylevy. Mikan kanssa jo suunniteltiin, että periaatteessa tuohon voisi tehdä kalusterungon ja kiinnittää korit siihen. Pitäsi löytää vaan jostain meshkorit, jotka eivät ole kovin syvät. Katsotaan mitä tässä vielä keksitään ja millainen lopullinen toteutus sitten onkaan!



Yksi vaihtoehto noiden korien tilalle olis myös lipasto. Ikeasta löytyisi esim. NORDLI-sarjasta kiva ja mitoiltaan passeli lipasto kuudella laatikolla.


Pääajatuksena vaatehuoneen suunnittelussa on ollut se, että alusvaatteet ym. olisi kiva säilyttää koreissa tai laatikoissa. Itse käytän pukeutumisessani todella paljon erilaisia tunikoita ja mekkoja, joten rekkitilaa tarvitaan. Toki meillä molemmilla on muutakin rekissä säilytettävää vaatetta. Ja kyllähän melkein mikä vain vaate näyttää varmasti päällä paremmalta, kun se on säilytetty rekissä eikä viikattuna. Tämä johtunee osittain myös siitä, että emme ole kovin ahkeria silittämään.. :D


Meidän vaatehuone on suht kapea, joten kovin leveitä koreja ja hyllyjä sinne ei voi laittaa. Ylös on tarkoitus laittaa molemmin puolin hieman syvemmät hyllyt, jotta sinne voi laittaa vieraspeittoja ja -tyynyjä, matkalaukkuja yms. isompaa säilytettävää tavaraa. Toiselle puolelle vaatehuonetta on tarkoitus laittaa hyllyjä niille vaatteille, joita ei säilytetä ripustimissa. Tuossa luulisi olevan tarvittaessa säilytystilaa myös jollekin muulle tavaralle. Tai sitten ei. :D Reunaan olisi tarkoitus laittaa vielä yksi rekkitanko mahdollisesti harvemmin käytettäville juhlavaatteille tai vaatepusseissa säilytettäville kausivaatteille, mikäli niille ei löydy muuta järkevää paikkaa. Näistä kuivsta poiketen meidän on tarkoitus tehdä hyllyt valkosiesta melamiinilevystä täyspitkinä eikä tuollaisista lyhyistä pätkistä.


Lasten vaatehuone

Lasten vaatehuone on lastenhuoneiden välissä ja siten siis helposti molempien käytettävissä. Tätä suunnittelin aika lailla samalta pohjalta kuin meidänkin vaatehuonetta. Lasten vaatehuone ei ole yhtä pitkä, joten hyllytila jää hieman pienemmäksi. Uskoisin silti tilaa jäävän myös lelujen säilytykseen.


Lapsille olen myös suunnitellut korjeja (tai se samainen NORDLI-lipasto tms.), jotta heidän on helppo ottaa sieltä sukat, bokserit ym. vaatteet. Lisäksi molemmille on rekkitangot vähän sistimmille vaatteille tai vaikkapa huppareille. Oikealle jää vielä hyvin rekkitilaa esimerkiksi supersankarin asuille. Ylähyllyillä voi olla sitten sellaista vaatetta tai tavaraa, jota ei tarvitse niin usein. Tai vaikkapa ne ns. jemmalaatikot kun odotellaan lasten kasvamista tiettyyn vaatekokoon. Isommalla näitä ei juurikaan enää ole, mutta pienemmällä kyllä.


Toinen puoli vaatehuoneesta noudattaa aika lailla samaa kaavaa kuin aikuistenkin vaatehuone. Hyllyyn on tarkoitus laittaa loput vaatteet, joita ei koreissa tai rekkitangossa säilytetä. Lisäksi tuonne nurkkaan olen suunnitellut tuon rekkitangon, jonne voi sitten säilöä vaikka sitä kausivaatetta säilytyspussiin tms. Tähän asti meillä on ollut aina aivan liian vähän rekkitilaa, joten nyt olen yrittänyt maksimoida sen kaikin tavoin!

Miltä näyttää? Jos tulee mieleen kehitysehdotuksia niin mielelläni otan vinkit vastaan. :)

// Anni-Maaria



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...