perjantai 30. maaliskuuta 2018

Raksaviikko 27 : lenssua pukkaa, sähköhommat alulle

ATSIUH!
Viikonloppuna raksalta kotiutuessa olo tuntui kipeältä, kurkkua kirveli ja nenä oli tukossa. Huonosti nukutun yön jälkeen maanantai aamuna töihin mennessä tuntui että kurkussa olisi kaktus ja poskia ja nenää pisteli ihan kunnolla. Soitin aamulla työterveyteen ja ei muutakun lääkärin pakeille. Ja kas kummaa, epäilin itse poskionteloa, mutta löytyikin korvatulehdus. Semmoista ei minulla aikuisiällä vielä ole ollutkaan. Edellisellä viikolla meillä oli molemmat pojat kuumeessa ja koko viikon poissa hoidosta, nyt sitten oli minun vuoro.

Siinäpä sitten sairastellessa meni keskiviikkoon asti ja ei ollut mitään asiaa raksalle hommiin. Keskiviikko iltana kävin viemässä tarvikkeita apumies Pekalle, mutta muutapa minusta ei ollut siellä tekemään, senverran oli tukkoinen ja kipeä olo.

Torstaina pääsin sitten itsekin jo raksalle vähäksi aikaa touhuamaan. Sairastellessa kotona oli hyvää aikaa laskea tavaramenekkejä ja tilailla tavaraa, sen mitä nyt pystyssä pystyi olemaan. Tilasin mm. sähkötarvikkeet, eli koje- ja jakorasiat ja niihin osia ja vähän sähköputkea sekä kaapelit.

Perjantaina aamulla raksalla käydässä oli kiva huomata miten valoisa meidän keittiö/olkkariyhdistelmämme on. Aamuaurinko paisteli mukavasti sisään ja valoa tulvi kivasti isoista ikkunoista. Tässä voi sanoa, että suunnittelu on osunut kohdalleen. Nimittäin visioin terassin ja sen katon niin, että talvisaikaan kun aurinko paistaa (jos paistaa) , se paistaa niin matalalta, että terassin katto ei sitä varjosta ja se pieni lämpö mitä sieltä tulee, tulee sen verran matalalta, että selektiivilasit päästävät säteet läpi. Mutta kun mennään kesää kohden ja aurinko alkaa paistaa korkeammalta (kuumemmin), plokkaa tuo terassin lippa ja selektiivilasit kuumimmat paisteet pois, ilman kuitenkin, että se varjostaisi sisätiloja.

Aamuaurinko paistaa 

Sähkötarvikkeet made by ABB
Torstaina aloittelin sähkörasioiden asentamista. Kamalan tehokasta ei työ vielä ollut, senverran oli vielä kipeä olo, että ei oikein hommista tullut mitään. Muutaman rasian kuitenkin sain paikoilleen ja siinä sivussa siivoilin myös hiukan.

Ensimmäiset kojerasiat paikoillaan. Ylempi lattialämmityksen termostaatille 1500mm lattiasta ja alempi kodinohjauksen kytkimille 1000mm lattiasta.

Torstaina illalla käytiin vielä isomman poitsun kanssa pyörähtämässä raksalla, kun olin luvannut että pääsee isin kanssa kahdestaan raksahommiin. Yllättäen siivous ei kiinnostanut, vaan piti kuulema tehdä "oikeita rakennusmiehen töitä", eli hakata nauloja!

Naulojen lyönti on tarkkaa hommaa, onneksi ei osunut vasara sormeen :)

Tähän loppuun pitää vielä mainita jälleen paikasta nimeltään Raksakuvat.fi. Tilasin jo aikaisemmin täältä yhden satsin kuvia ja nyt tilasin sähkökuvat koossa 1:50 työmaakuviksi. Tein tilauksen maanantaina illalla ja kuvat olivat meillä kotona keskiviikkona aamupäivällä. Laatu on todella hyvä ja toimitus nopea! Yhden mustavalkoisen tulosteen hinta 3€ ! Kuvat saa myös seläkkeillä, eli jos tarvii rakennuslupaa varten kuvia, saa ne täältä valmiina seläkkeiden kanssa! Täältä saa myös säänkestäviä kuvia. Meillä oli koko syksyn käytössä ulkona sellainen ja siinä on pysynyt värit ja musteet paikoillaan, eikä ole repeytynyt, vaikka on pyörinyt milloin vedessä, loskassa ja hiekassa. Todella kestävä siis! Hinta sillekin oli vain 12€.

Suosittelen tutustamaan ja tilaamaan, huomattavasti edukkaampi mitä kivijalkatulostamot! Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan omaan kokemukseen perustuva!

raksakuvat.fi , suosittelen!

Perjantaina lähdinkin sitten Jyväskylään rakennusmessuille. Messuilla kiertelin koko perjantai päivän ja vielä illankin. Mukava oli nähdä tuttuja ja jututin muutamaa edustajaa tarkemmin heidän tuotteistaan. Katsotaanpa, jos jossain vaiheessa ennättäisin kirjoittaa messuista hieman tarkemmin ihan omana postauksena.

1 kommentti:

  1. Ihanasti kyllä tuo valo tulvii. Meillä alkaa nyt sähkötyöt kunhan tulee sähköasentaja paikalle, itse emme siihen työhön lähteneet. Kiva kun saa valot ilta-aikaankin pian päällle. Nuo raksamessut muuten olisivatkin olleet mielenkiintoiset.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...