tiistai 15. toukokuuta 2018

Raksaviikko 35 : Levytykset tehty

Katon levytys jatkuu alkuviikosta siitä mihin viikonloppuna jäätiin. Otin omaksi tavoitteeksi tehdä huoneen päivässä valmiiksi ja jos siinä aikataulussa pysyisin, olisi homma valmiina maanantaiksi. Tällä viikolla on muutama ilta jolloin en raksalle pääse, joten aika tiukkoja päiviä tiedossa. 

Ensimmäisenä valmistui poikien huoneet ja sen jälkeen olohuone. Levytyksien ohessa piti tehdä vielä varmistuksia iv - ja sähköasennuksista ja lisäillä vielä muutama kaapeli suunnitelmien, yllätys yllätys, muuttuessa hieman. Jos sähköt olisi vedetty ulkopuolisen toimesta ja alkuperäisen suunnittelijan suunnitelman mukaan, olisi melko moni asia jäänyt korjaamatta ja lopputulos ei olisi ollut niin hyvä kuin nyt. Kannatti vetää itse!

Olo-keittiön katto valmis.


Toinen poikien huoneista valmis

Mallattiin epäsuoralle valolle tulevan "hyllyn" leveyttä ennen katon levyttämistä. Päädyttiin jättämään 60mm rako seinän ja kattolevyn väliin, sieltä pitäisi valoa tulla riittävästi. 



Seuraavaksi tein takkahuoneen. Ainoastaan takkahuoneen pienen syvennyksen kattolevyt jätin asentamatta, koska sieltä joutuu vielä vetämään muutaman piuhan saunaan/kylpyhuoneeseen.

Pyrin sijoittamaan kattojen jakorasiat sellaisiin paikkoihin, joissa ne eivät olisi kamalan näkyvillä paikoilla, kuten esimerkiksi vaatehuoneissa ja tuolla syvennyksessä. Eipähän tule kattoon turhia peitekansia näkyville.


Tiistaina ilmestyi raksalle jo tasoitemiehen koneet. Meillä seinien ja kattojen saumatasoitukset ja ylitasoitukset tekee Insaco Oy:n tasoitemies. En lähde itse isoja pintoja tasoittamaan kun siitä ei ole kokemusta, se on kuitenkin taitolaji, jotta pinnoista saa siistit. Ei olisi kiva katsella isolla pinnalla olevia epätasaisuuksia, varsinkin kun on isot ikkunat ja paljon vastavaloa jossa ne helposti näkyvät!

Ja on siinä ylitasoituksessa sekin hyöty, että koska aina myös tasoitetun kohdan ja tasoittamattoman kohdan pinta on hieman erinäköinen, maalauksen jälkeenkin, tulee pinnasta ylitasoituksessa samanlainen jokaisesta kohti ja näin ollen lopullisestakin pinnasta saa viimeistellyn näköisen. Suosittelen kyllä ylitasoitusta, jos haluaa varmasti tasaisen pinnan maalin tai tapetin alle!

Ammattilaisilla on ammattilaisten koneet
Ilmanvaihdon jakolaatikoiden ja ilmanvaihtokoneen välille tulevat 160mm runkoputket piti vetää myös ennen kuin kodinhoitohuoneen katto levytetään umpeen. Tulopuolen kanava pitää myös eristää solukumilla, jotta vältytään mahdolliselta kondensilta ilmaa viilentäessä. Poistopuolen kanavaa ei tarvitse eristää, sillä putkessa liikkuu samanlämpöinen ilma kuin huoneessa ja tällöin ei kondessiriskiä ole. Jos ko. kanava vedettäisiin villatilassa, ei lämpimässä, pitäisi sekin putki eristää!


Pitkän lauantaipäivän päätteeksi sain kuin sainkin kaikki levyt paikoilleen ja levytykset ovat valmiit! Huippufiilis! Tosin, osittain myös hieman askarruttaa, että onhan kaikki sähköt ja iv:t vedetty oikein ja onhan ne nyt muutenkin sellaiset kuin pitäisi. Olen tehnyt varmistuksen varmistuksia vaikka kuinka, joten ei sitä auta muuta kuin luottaa siihen, että kaikki on ok. Ja onhan ne, eikö :)?!


Sunnuntaina vietettiin äitienpäivää. Äiti kun oli saatu ylös sängystä ja aamupalat syötyä, suunnaksi minun oli otettava, mikäpä muu kuin, raksa. Anni jäi kipeiden poikien kanssa kotiin ja minä siis lähdin appiukon kanssa hommiin.

Päivän angenda oli ikkunoiden ja ovien suojaus sekä siivous. Yllättävän kauan meni aikaa siivoilla ja järkkäillä kaikki huoneet siihen kuntoon, että lattialla ei ole mitään esteitä tasoitemiehelle. 

Kaikki nämä rojut piti saada lattioilta pois.
Kolmisen tuntia siihen meni aikaa, mutta sain kuin sainkin siivottua kaikki huoneet. Nyt ei ole hidasteita tasoittaessa. Ja ompahan paikat muutenkin nyt siistit, koska tasoittamisten jälkeen alkaa maalaushommat ja ei silloinkaan voi olla tavaraa tiellä.


Iso urakka oli myös ikkunoiden ja ovien suojaus. Anni teippaili melkein kaikki ikkunanpielet lauantaina ja minä jatkoin sunnuntaina.  Ikkunoiden suojaus tehtiin niin, että ensin karmit teipattiin oranssilla teipillä ympäriinsä, jotta saatiin karmin ja smyygin reuna suojattua tarkasti. Tämän teippauksen jälkeen laitettiin suojamuovi, joka sitten teipattiin maalarinteipillä kiinni oranssiin teippiin. Tämä oli nopea ja tarkka tapa saada ikkunat hyvin suojattua.

Teipillä suojaamisessa pitää muistaa, että esimerkiksi maalarinteippiä ei kannata käyttää suoraan maalatulle pinnalle, ainakaan silloin jos se joutuu siinä olemaan pidempään kuin muutaman päivän. Suurena riskinä on, että teippi irrottaa maalia, tai teipin liimaa jää maalipintaan kiinni. Oranssi suojausteippi on nimenomaan tarkoitettu tällaiseen pitkäaikaiseen suojaukseen ja sen liima ei jää kiinni maalipintaan. Toki poikkeuksiakin on, joten kannattaa aina kokeilla miten teippi suojattavassa pinnassa pysyy. Myös oransseissa teipeissä on eroja, kaikissa niissäkään ei ole samanlainen liimapinta. Osta siis laadukas teippi!

Suojamuovina päätin käyttää sellaista muovia, jonka toisessa reunassa on valmiina teippi. Suoraan rullasta saa teipattua muovin kiinni, tämä helpottaa muovin asennusta ja käsittelyä tosi paljon.

Kuvassa näkyy pohjalla oleva oranssi teippi ja sen päällä ohut muovikalvo, joka on kiinnitetty maalarinteipillä! Tuli hyvä!
Suojamuovit paikoillaan. 
Suojamuovit otetaan pois seuraavan kerran vasta kun pinnat ovat valmiit, eli kun maalaushommat on tehty. Ajatuksena aika mukava, sitten on pinnat valmiina :).

Myös kylppärin puolella tapahtuu. Suihkujen väliin tuleva lokero alkaa hahmottumaan, hyllyt vielä puuttuu. Kuvassa näkyvä tumma pinta on wedi-levyä ja se on suoraan valmista vesieristettävää pintaa.

Ainoastaan kiinnikkeiden (ne vielä meillä asentamatta) kohdat ja levysaumat on ainoat kohdat mitkä pitää nauhoittaa ja vesieristää. Sitten ei muuta kuin laattaa pintaan.



Ensimmäinen laattasatsikin löysi tiensä tontille loppuviikosta. Laatat painoi niin paljon, että enempää ei peräkärryssä saanut kerralla tuotua. Loput laatat odottaa vielä Kuopion Uunissa ja Kaakelissa noutamista.

Isompaa 40x80 laattaa tulee aulan ja ison wc:n lattiaan ja kylppärin seinille. Oikealla näkyvää 16x42 kivijäljitelmälaattaa laitetaan kiukaan taustalle. Vielä on hakematta siis 15x15 lattialaatat ja 5x5 mosaiikkilaatat suihkuseinän syvennykseen.


Maanantaina aloittaakin sitten tasoitemies hommansa ja jälleen kerran maisema raksalla muuttuu  viikon jälkeen melkoisesti. Seurailkaahan meitä instagramissa @puinenpassiivikoti, jos haluatte raksapäivityksiä reaaliajassa. Sinne päivitellään kuvia lähes päivittäin työmaalta ja väliltä vähän muualtakin.

//Mika 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...