Kulunut viikko on ollut raksalla taas melko maa-aines painotteinen. Ensin keskiviikosta alkaen tehtiin ulkopuolen täyttöjä ja sen jälkeen siirryttiin tekemään sisäpuolen täyttöjä. Ne kun saatiin valmiiksi, alettiin taas möyriimään ulkopuolella torstai-iltapäivällä. Ensin täytettiin terassinpuoleista sivua ja tehtiin sinne imeytyskenttä. Perjantaina kaivettiin vielä tontin liittymänkohta ja etupiha auki ja levitettiin sinne eristeet ja sepelit. Homma jäi vielä hiukan vaiheeseen, mutta maanantaina ensi viikolla saadaan etupiha valmiiksi. Meille tulee joko pihakiveys tai asfaltointi, joten routaeristys tehtiin, tässäkin, kunnolla. Ei olisi kiva vuoden parin päästä soitella kaivuria kaivamaan pihaa auki sen takia, että piha on routinut, koska jätettiin parin metrin suikale eristämättä, koska "säästettiin". Tämä vinkkinä kaikille, eristäkää piha ajotielle asti, jos vaan suinkin mahdollista!
Tällä viikolla tipahteli isoja laskuja postista ja lasku tuli myös maa-ainesten poisviennistä ja täyttömaiden ajamisesta. Lasku oli reilun 10 000€, joka oli siihen nähden kohtuullinen mitä kaikkea se sisälsi. Siihen kuului mm. 58 kuormaa maiden poisajoa ja 876 tonnia uusia maita tilalle, melkoisia määriä!
Tällä hetkellä raksa etenee mukavasti ja mitään yllätystä tai ongelmaa ei ole onneksi tullut vastaan, edes tänään perjantaina 13 pvä :).
Tässä muutama kuva ja video mitä raksalla tapahtunut, kirjoitellaan sunnuntaina tarkempi viikkopäivitys.
|
Viikko sitten perjantaina tilanne oli tämä |
|
Keskiviikkona alkoi täyttöjen teko kun kaivurimiehet ja putkimies pääsivät tulemaan meidän työmaalle. |
|
Sisäpuolen täytöt valmiina ja hiekka tärytetty. Putkimies myös saanut viemärlinjat asennettua. |
|
Seuraavaksi levitettiin sepelit ja nosteltiin sisäpuolen eristeitä lähemmäksi. |
|
Kylmävesiputket vedetty. Me asennetaan ne sepeliin, eristeiden alle. Pysyy kylmävesi kylmänä :), säästytään turhalta kylmänveden juoksuttamiselta. |
|
Vesiputket pitää vielä upottaa sepeliin, jotta eristeet saadaan asennettua putkien päälle. Viikonloppuhommia. |
|
Muutama metri vajaa 100m meni kylmävesiputkea. |
|
Alapohjaeristeeksi tulee 2x100mm Kingspan Therma-levyt. Jokainen sauma vaahdotetaan ja päällekkäin tulevat levyt asennetaan ristiin, jotta saumat eivät menisi päällekkäin. |
|
Etupihalle tuli autokatoksen alle 70+50mm XPS eristeet ja loppuosalle ajotiehen saakka 50mm eriste. Ei varmasti pääse routa yllättämään! |
|
Koneurakointi Ari Soinisen Ari työssään. Voin todella suositella! |
|
Nämä levitetään vielä ja avot! |
|
Terassinpaikka on tässä. Pihanmuodot hahmottuvat jo! Viimeistelyt tehdään keväällä. |
Tältä meillä näytti tänään raksalta lähtiessä!
//Mika
Maanrakennus hyvässä vauhdissa. Pikkuhiljaa eteenpäin :)
VastaaPoistaAikamoinen raksa teillä! Me hankimme uuden mökin täältä Vantaalta ja edessä olisi kylmävesiputkien eristys. Onnea maatöihin, sekä loppuun talon rakentamiseen.
VastaaPoistaHyvältä näyttää, kova urakkahan näissä on. Meillä vihdoin saatu töitä päätökseen. Seuraavaksi pitäisi pihakiveykset hankkia. https://www.toikankivi.fi/kivityot
VastaaPoista