maanantai 4. kesäkuuta 2018

Toivepostaus: Pihasuunnitelma

Pihasuunnitelmat oli yksi toivepostausaiheista, kun kyselimme aiemmin keväällä juttutoiveita Rakenna Ja Asu-messulippujen arvonnan yhteydessä. Meillä oli tarkoitus jo aikaisin keväällä aloittaa pihan suunnittelu, mutta kaiken muun ohella emme kuitenkaan saaneet aikaiseksi ottaa yhteyttä pihasuunnittelijoihin. Tässä kävi toisaalta onni onnettomuudessa, sillä lumien sulettua piha oli ainakin itselleni helpompi hamottaa ja samalla myös ideat ja visiot alkoivat syntyä kuin itsestään.

Emme kuitenkaan halunneet käydä toimeen ihan yksin, joten kyselimme muutamalta kuopiolaiselta pihasuunnittelijalta heidän hintojaan ja aikataulujaan. Osa oli (ymmärrettävästi) siinä vaiheessa kevättä jo hyvin kiireisiä, mutta vielä löytyi muutama suunnitelija, jolla oli aikaa myös meidän projektillemme. Kartoitimme eri vaihtoehtoja suunnittelijoiden sivuihin perehtyen ja lopulta päädyimme siihen, että meille riittäisi parin tunnin neuvontakäynti. Olimme kuulleet puskaradion kautta kehuja Pihasuunnittelu Pirkko Tikasta, joten sovimme Pirkon kanssa kahden tunnin neuvontakäynnin tontillemme. Hänen ja meidän kiireisistä aikatauluista huolimatta löysimme lopulta kalenterista molemmille sopivan ajan.

Kiertelimme Pirkon kanssa tonttia kauttaaltaan ja keskustelimme samalla mahdollisista kasveista ja istutusalueista. Toimme esiin omia ajatuksiamme ja samalla Pirkko teki ehdotuksia eri kasveista antaen samalla hyviä vinkkejä niiden istutukseen ja hoitoon. Minä toimin kirjurina ja yritin kirjoittaa kaiken olennaisen ylös. Arkikiireiden vuoksi en päässyt viikoon palaamaan muistiinpanojeni ääreen ja viikon aikana osa puheena olleista asioista olikin jo unohtunut. Onneksi minulla oli suht hyvät muistiinpanot, joiden avulla oli helpompi lähteä piirtämään karkeaa pihasuunnitelmaa ja listata eri istutusalueille tulevat vaihtoehdot.


Tontin etualalle on suunnitelmana laittaa kaavan määräämä yksi iso havupuu. Laitamme sinne luultavasti siperian kuusen. Etualalle on tarkoitus laittaa myös tontilta löytyneitä isoja kiviä sekä istuttaa niiden joukkoon havuja. Pirkko antoi hyvän vinkin, että isot kivet kannattaa upottaa n.20cm syvyyteen, jotta ne eivät näytä leijuvan pinnan päällä. Havuiksi olemme ajatelleet pallotuijia, pikkupilarikatajia, kääpiövuorimäntyjä ekä tuivioita. Kaikkia on tulossa kolmen ryhmät ja ne istutetaan kivien väliin ja reunoille. Havuiksi on valittu erikorkuisia ja erinäköisiä havuja ilmettä tuomaan.



Kivet ja havut ovat tulossa oikealle etualalle rojukasan paikalle. Keskellä pihaa olevan keltaisen pallon kohdalle on suunniteltu omenapuuta. Toinen omenapuu sijoitetaan todennäköisesti samaan linjaan tontin oikeaan reunaan eli asuntovaunun taakse. Omenapuiksi olemme ajatelleet Pirjaa ja Huvitusta.

Varaston/leikkimökin sijainti on vielä päättämättä. Yksi vaihtoehto olisi laittaa se tontin etuosaan tien suuntaisesti. Kuvassa näkyvän auton oikealle puolelle on tulossa mahdollisesti yksi vieraspaikka. Tänä talvena oli lunta todella paljon, mutta ne oli helppo kolata tuonne rojukasan paikkeille. Mikäli tuossa etualalla on varasto/leikkimökki täytyisi lumille keksiä joku toinen paikka. Toisaalta, mikäli kivi-&havuryhmä on tontin kulmassa ei sinne voi joka tapauksessa lumia enää kolata. Toinen paikka varastolle/leikkimökille olisi tuolla tontin oikeassa reunassa asuntovaunun takana. Täytyy vielä miettiä hieman asiaa.




Tontin oikeaan reunaan istutetaan pensasaita meidän puolelle, sillä meidän tonttimme on hieman korkeammalla naapuritonttiin verrattuna. Vastaavasti talon vasemmalla puolella pensasaita istutetaan naapurin puolelle, sillä naapurin tontti on siellä puolella korkeammalla. Näin saadaan hieman enemmän näkösuojaa. Tässä kuvassa näkyvien kivien paikkeille olisi tulossa meidän toinen omenapuumme. Sen viereen olisi tarkoitus laittaa vielä muutamaa korkeampaa pensasta tai koristepuita hieman näkösuojaa tuomaan. Vaihtoehtoja on vielä tässä vaiheessa monia. Suosikkejani ovat purppuraheisiangervo ja unkarin syreeni.

Tähän kohtaan on suunnitteilla puita ja pensaita lisää näkösuojaa tuomaan


Takapihan kulmaukseen on tarkoitus laittaa marjapensaita sekä pienimuotoinen hyötypuutarha. Aion istuttaa valusta jääneisiin lavakauluksiin yrttejä ja salaattia. Lisäksi anopilta saadaan raparperia ja ruohosipulia. Marjapensaiksi olen ajatellut mustaherukkaa, punaherukkaa, viherherukkaa sekä pienikokoista pensasvadelmaa.




Takapihaa on tarkoitus hieman täyttää. Ylös on tarkoitus istuttaa muutamia korkeita tuijia hieman näkösuojaa tuomaan. Alas rajalle istutamme pensasaidan. Pensasaidaksi olemme alustavasti ajatelleet ja naapureiden kanssa sopineet laittavamme koristearoniaa. Se on nopeakasvuinen, siitä saa hyvän näkösuojan ja marjat voi ottaa halutessaan hyötykäyttöön vaikka mehuksi tai hilloksi/hyytelöksi. Lisäksi aronia on todella kaunis syksyllä värikkäine lehtineen.


Talon toiselle puolelle olemme suunnitelleet muutamaa korkeampaa istutusta. Tähän väliin voisi laittaa esimerkiksi 3 pilarikatajaa tuomaan ilmettä ja pehmentämään yleisvaikutelmaa. Tuohon talojen väliseen pengerrykseen on tarkoitus laittaa seulanpääkiveä, jotta siitä saadaan siisti. Seulanpääkiveä on tarkoitus laittaa myös sokkelin viereen 40-50cm matkalle. Tähän päälle laitetaan vielä maakostea betoni, jotta vältytään rikkaruohoilta ja puhtaanapito on helppoa.


Tässä vielä karkea suunnitelma pihasta. Täytyy vielä hieman miettiä tuota etupihaa. Tällä hetkellä kuvassa tuo kivi-&havualue näyttää todella suurelta kun piirtelin sitä ihan vaan vapaalla kädellä. Tuo etupihalla oleva pystyviiva on pengerryksen raja. Vaikka tontti on tasamaan tontti joudumme varmaan hieman pengertämään tuota etupihaa. Täytyy vielä hieman pähkäillä miten tuon saisi tehtyä parhaiten. Toiveena on kuitenkin, että olisi mahdollisimman paljon yhtenäistä tasaista nurmitilaa. 

Tarkoituksenamme on toteuttaa pihat itse. Naapuritontilla hommissa oleva kaivurikuski on sama, joka teki meillä maanrakennustyöt. Mika oli sopinut Kaivuri-Arin kanssa, että tehdään meidän pihat loppukesästä. Täytyy katsoa onko silloin järkevää istuttaa pensaita ja puita vai siirrämmekö pihan viimeistelyn suosiolla ensi keväälle. Mikan työkaveri oli bongannut hyvän tarjouksen siirtonurmista ja asiaa tarkemmin selvitellessä oli saanut tiedon, että siirtonurmista on yleensä joka kevät ns. aloitustarjous, jolla saadaan tuotanto hyvin käyntiin. Mikäli teemme pihat loppuun vasta ensi keväänä voisi siirtonurmi olla hyvä vaihtoehto, mikäli sattuu kohdalle oikein hyvä tarjous!

Miltäs suunnitelmat vaikuttaa? Jos jollain viherpeukalolla tulee ajatusia tai vinkkejä mieleen niin mielellämme otamme niitä vastaan. :)

// Anni-Maaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...