lauantai 25. marraskuuta 2017

Raksaviikko 11 : Tuulensuojien- ja kattorakenteiden asennusta

Runkoa ja vesikattoa on pystytetty nyt viisi viikkoa pääasiassa kahden timpurin ja yhden rakentajan voimin ja loppusuora alkaa häämöttää niiltä osin. Autokatoksen pystytys on luonnollisesti mukana tässä aikataulussa, kun se tuli kytkettynä taloon. Kun ottaa huomioon, miten paljon isoa palkkeja, pilareita ja hankalia rakenteita runkoon on jouduttu tekemään, on homma mielestäni edennyt todella hyvin ja onneksi ilman ylläreitä ja muita vastoinkäymisiä.
Nyt meillä alkaa olemaan pystytys tosiaan siinä vaiheessa, että viimeiset otsalaudat vielä paikoilleen, niin sitten päästään asentamaan kattopellit. Minä olen asennellut tuulensuojalevyjä samalla kun Seppo ja Kapa ovat tehneet runkoa. Tuulensuojia puuttuu vielä muutamalta seinältä, mutta voiton puolella ollaan siinäkin hommassa. Yllättävän hidasta hommaa sekin. 50mm ja 1200x1800 tuulensuojalevy painaa kuitenkin jonkin verran ja itsekseen kun niitä asentelee paikoilleen 3,6m korkeuteen asti, on siinä jumpaamista. Oman aikansa ottaa myös kiinnikkeiden naputtelut ja saumojen - ja kulmien teippaukset. Onneksi saatiin tällä viikolla työmaalle Avantin Leguan 160-henkilönostin, joka helpottaa ja nopeuttaa todella paljon hommia. Ei tarvitse olla koko ajan telineitä siirtämässä tai tikkailla keikkumassa, kun pääsee nostimella näppärästi nousemaan korkeallekin ja ulottuvuus on hyvä.

Paljon on saanut käyttää aikaa myös seinien suojaamiseen. Tuota lunta, räntää ja vettä kun tuntuu tulevan enemmän tai vähemmän koko ajan ja kun yritetään saada pikkuhiljaa runkoa kunnolla kuivumaan, toiveissa olisi ettei koko ajan sataisi sisälle. Nyt onneksi on suojaukset sillä mallilla, että sisälle ei pitäisi enää pahemmin päästä satamaan. Muutamat muovit vielä niin vaakasateetkin on plokattu. Useampi tunti kuitenkin pitänyt siihenkin aikaa käyttää.   


Takapihan puoleisella seinällä tuulensuojat paikoillaan. Laitoin sisäpuolelle ikkuna-aukkoihin väliaikaiseksi suojaksi thermalevyt.



Sisäänkäynnin kodarin ja varaston vastaisen seinän tuulensuojat.


Olohuoneen terassin puoleinen seinä sai tuulensuojat perjantaina. Ikkunoiden leveys 2m vaikka tässä näyttääkin paljon pienemmiltä.



Tiistaina nostettiin kattopeltiniput katolle odottamaan asennusta. Samalla nostettiin myös talon yli terassin kattorakenteen palkit paikoilleen. Nämä olivatkin sitten viimeiset nostot raksalla.



Terassin kattoa kannattavat palkit on astetta jämympiä liimapuupalkkeja.



Raksalle asennettiin ensimmäinen ovikin, vetskari sellainen :). Pitää hyvin tuulen ja ainakin tässä Mitoksen mallissa on todella hyvä vetskari, eli on helppo käyttää.



Tuorein julkisivukuva. Tältäpä siellä tällä hetkellä näyttää.


Valittiin sadevesi- ja kattoturva toimittajaksi Sadex. He tekevät paikan päällä määrämittaiset kourut ja asentavat tarvikkeet myös asiakkaan halutessa paikalleen. Me saimme heiltä niin hyvän pakettihinnan, joten otimme kaikki asennettuna. Kirjoittelen tästä tarkemmin omassa julkaisussaan.

Viikonloppuna raksalla asennellaan lisää tuulensuojalevyjä ja siivoillaan. Puusilppua kertyy jonkin verran, mutta yllättävän vähän kuitenkin ottaen huomioon, että taloa tehdään pitkästä tavarasta, ei pre-cutista. Hirveän montaa eri dimensiota puutavaraa ei tarvitse, kun suunnittelee materiaalit etukäteen.


//Mika


1 kommentti:

  1. Hieno juttu että löytyi toimittaja kattoturvatuotteille. Meillä rakentaminen on parhaillaan myös käynnissä, ja tuo olisi asia joka täytyisi kohta myös hoitaa. Tärkeää olisi, että löytäisimme pitkäikäiset kattoturvatuotteet. Ihanaa, kun on enää muutamat silaukset tehtävänä. Muuttopäiväkin tuntuu vielä pysyvän samana.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...