perjantai 17. marraskuuta 2017

Raksaviikot 9 & 10 : Lisää kattotöitä ja autokatoksen tekoa

Erillinen Raksaviikko 9-päivitys jäi kaikessa kiireessä kirjoittamatta, joten tässäpä koonti molemmista viikoista.  



Raksaviikko 8:n päätteeksi oli talon osalta aluskatteiden asennus aloitettu. Uuden viikon alku menikin loppujen räystäänalusten ja aluskatteiden asennuksen kanssa. Kattotuolien ja rungon tuennat tehtiin myös loppuun ja ne veivät myös yllättävän paljon aikaa, mutta ne ovat kuitenkin sellaisia asioita joista ei voi tinkiä, jos haluaa että talo pysyy pystyssä :). Puolen viikon jälkeen timpurit siirtyivät sitten tekemään terassin katon runkoa.




Räystään aluset maalataan myös tummanharmaaksi RR23


Itse ennätin raksalle vain pimeän aikaan (kun alkaa tuo pimeä tulemaan jo kolmen jälkeen) joten omista töistä ei kauheasti ole valoisalla otettuja kuvia. Alla kuitenkin kuva, kun iltapuhteina asentelin seinille pressuja, jotta saatiin suojattua sateilta runkoa ja sitä, ettei sisäpuolelle tule kauheasti vettä. Pressutus oli aika mielenkiintoinen homma kun piti kiivetä melko korkealle ja samalla puhalsi melko kova tuuli. Onneksi kuitenkin sain homman kunnialla tehtyä.



Perjantaina Seppo ja Kapa saivat tehtyä myös sisäänkäynnin palkitukset valmiiksi odottamaan kattotuoleja. Viikonloppua vasten saatiin myös tontille Parocin villakuorma, jossa tuli seinille tulevat eristevillat sekä tuulensuojalevyt. Tiedossa oli siis viikonlopuksi villapakettijumppaa kun 96 pkt villaa piti kantaa sisälle sateensuojaan ja pois tieltä autokatoksen rungon tieltä. 



Minulla alkoi viikonloppuna myös katon pressutus. Pressutus tehtiin, koska tiedossa oli että katto joutuu olemaan muutaman viikon aluskatteella ennenkuin ehditään aloittaa katon pellitys. Ompahan paremmassa suojassa ja sitten kun katolle mennään, ei ole niin liukas ja jäinen.


Onneksi sattui lauantaille melko tyyni päivä niin pressujen asennus sujui ongelmitta.



Viikolla 10 alkoi autokatoksen rungon tekeminen. Se olikin hieman haasteellisempi homma, sillä rakenteessa mukana oli niin puu kuin teräspilareitakin. On kyllä onni, että on hommissa hyvät timpurit, joilla pysyy vasaran lisäksi myös hitsipilli ja rälläkkä kädessä. Kapa ja Seppo saivat pystytolpat paikoilleen kahdestaan ja hitsasivat niitä sen verran että ne pysyivät pystyssä. Apua kuitenkin tarvittiin ison I-palkin nostamiseen. Avuksi otettiin Kuljetusliike Laitinen, jonka työntekijä Antti kävi hiab-autolla nostamassa palkin paikalleen.


Seuraavana päivänä heti aamulla saatiin paikalle Kuopion Teräsmiehiltä pojat hoitamaan ammattihitsauksen. Vaikka timpureilla hitsipilli kädessä pysyikin, eivät he tämmöistä hitsausta saa suorittaa kun heillä ei siihen vaadittavaa pätevyyttä ole. 

Hyvää jälkeä tekivät Teräsmiehet!

Alun perin meidän ikkunoiden asennuksen piti olla  15.-16.11, mutta sen verran ollaan ns. "aikataulua" (vaikkei sellaista olekkaan) jäljessä, jotta asennusta ei voitu tällöin suorittaa. Ikkunoille ja oville sain onneksi järjestymään varastopaikan firman keskusvarastolta.





Lopullinen julkisivun muoto alkaa olemaan valmis. 


Viikonloppuna vuorossa tuulensuojalevyjen asennuksia ja siivoushommia. 

Ainiin, saatiinhan me myös tällä viikolla jo ensimmäiset raakaversiot keittiöstäkin. Alkaa näyttämään siltä kuin on ajateltukin! Siitä myöhemmin lisää.




// Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...