lauantai 13. tammikuuta 2018

Rakentaminen lasten kanssa - 5 vinkkiä

Edellistä taloa rakentaessamme elelimme kahden aikuisen ja  yhden koiran "perhearkea". Toki koiramme Taavi piti huolen siitä, että kotona tuli käytyä säännöllisin väliajoin. Rakentaminen oli kuitenkin aikataulujen suhteen aika huoletonta. Raksalle pääsi kun töistä joutui ja materiaaleja oli aikaa käydä tutkiskelemassa iltaisin ja viikonloppuisin silloin kun sille oli tarvetta. Toista on nyt lasten kanssa..

Nyt kun rakennamme toista taloamme onkin meitä kaksi lisää. Pienet ja energiset 2- ja 4-vuotiaat poikamme tuovat oman haasteensa rakentamiseen. Lapset on otettava huomioon monin eri tavoin. Tässä onkin meidän perheen viisi vinkkiä lasten kanssa rakentamiseen. Tässä vaiheessa haluan muistuttaa ja korostaa, että nämä vinkit ovat meidän perheemme ajatuksia, toimintatapoja ja  arvovalintoja. Jokaisella perheellä on oma tilanteensa ja omat ajatuksensa toimivista ratkaisuista, asiat voi tehdä monella tapaa.

Isompi konemies hiekkahommissa


1. Työnjako

Jo projektia suunnitellessa sovimme, että Mika vastaa pääosin rakentamiseen liittyvistä asioista (tavaroiden tilaaminen, hankkiminen ja itse rakentaminen). Minun vastuualueellani on perheen arjen pyörittäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoidan lasten harrastuksiin kuskaamisen (onneksi vain yksi ilta viikossa) ja kotityöt. Toki Mika osallistuu kotitöihin jos on kotona, mutta pääosin minä hoidan siivoamisen, ruoan laiton, pyykit ym. mitä sattuu nyt ohjelmassa olemaankaan. Toki tässä on myös väljyyttä toiseenkin suuntaan. Mikäli raksalla on sellaista puuhaa, että minä voin tehdä sitä voi Mika olla kotona lasten kanssa ja minä menen raksalle. Oikein innolla jo odotan sitä, että pääsen maalaamaan! Edellisessä projektissa minäkin opin tekemään paljon kaikenlaista, joten moni homma onnistuu myös minulta. Mika on tosin se työnjohtaja, joka paremmin tietää milloin mitäkin pitää ja kannattaa tehdä. 

"Työnjohtajalla" on välillä aikaa leikittää myös lapsia

Selkeä työnjako on ollut ainakin meille hyvä juttu, ei ole tullut turhia riitoja siitä, mitä kenenkin pitäisi tehdä!



2. Aikataulu perheen ehdoilla

Moni on kysellyt milloin talo valmistuu ja onko meillä joku tietty ajankohta johon tähtäämme valmistumista. Mitään tarkkaa aikataulua meillä ei ole, talo valmistuu sitten kun on saatu kaikki tehtyä. Toki suuntaa-antavaa aikataulua on mietitty. Ideaalitilanne olisi, jos päästäisiin muuttamaan ensi kesänä, mutta heitto suuntaan tai toiseen ei ole katastrofi. Lapset jatkavat samassa hoitopaikassa vielä ensi lukuvuoden, joten jos muutto menee syksylle ei se vaikuta hoitokuvioihin. Vanhempi poika lähtee esikouluun reilun vuoden päästä eli syksyllä 2019, joten siihen mennessä olisi kiva asua omassa kodissa. Tähdätään kuitenkin muuttoon tämän vuoden puolella.



Rakentaminen perheen ehdoilla tarkoittaa meille myös sitä, että mikäli alkaa näyttää siltä, että perheen arki käy turhan hektiseksi tai pojilla alkaa olla kova ikävä isiä, täytyy meillä olla varaa jättää raksailua hetkeksi tauolle ja viettää perheaikaa. Kyse voi olla illasta, parista tai vaikka viikosta. Ei ole talon valmistuminen meillä viikoista tai kuukaudesta kiinni. Vaikka talon rakentaminen iso ja tärkeä projekti meille onkin (pitkässä juoksussa kuitenkin hyvin väliaikainen vaihe elämässä) on perhe-elämä ja lasten toimiva arki kuitenkin prioriteettilistalla siellä ykköspaikalla.

Kaksi pientä raksailijaa


Jonkin veran raksaillaan koko perheen voimin ja toisinaan mummu hoitaa poikia. Emme kuitenkaan halua, että lasten tarvitsee pyöriä koko aikaa raksalla. Vaarallistakin se olisi näiden vauhdikkaiden poikien kanssa siellä koko ajan olla, eikä omasta työnteosta tulisi juuri mitään jos koko ajan pitäisi silmä tarkkana katsoa poikien perään. Tiettyjä hommia voi tehdä niin, että pojat ovat mukana, mutta keskittymistä ja tarkkuutta vaativissa (sekä hommat koneiden ja vaikkapa maalien kanssa) hommissa on parempi poikien olla jossain muualla. Toisaalta, lapset viettävät päivät päiväkodissa, joten kovin usein en viitsi pyytää mummuakaan hoitamaan, vaikka tuttu ja läheinen lapsille onkin. On tärkeää, että iltaisin ja viikonloppuisin jää aikaa perheen kesken. Onneksi ystävät ja sukulaiset ovat tarjonneet raksa-apuja oma-aloitteisesti ja tulleet tarvittaessa pyydettäessäkin hätiin!



3. Uniajan tehokas käyttö

Meidän pojat ovat sen verran energisiä ja huomiota vaativia, joten heidän valveillaoloaikana ei juurikaan pysty tekemään kovin pitkäjänteistä tai tarkkaa suunnittelutyötä yhdessä. Yritämmekin hyödyntää viikonloppuisin päiväuniajan ja ilta-ajan lasten nukkumaan menon jälkeen yhteiseen suunnitteluun tai ideointiin ( tai blogin kirjoittamiseen ;) ). Toisinaan olemme ajoittaneet joitain menoja uniaikaan niin, että mummu on ollut sitten sen aikaa täällä meillä.


Herra 4v:n näkemys uudesta kodista



4. Raksalelut

Jo alkusyksystä teimme poikien ulkoleluista erillisen raksalelukassin, joka alkuun kulki mukana auton peräkontissa ja sittemmin siirtyi säilytykseen asuntovaunuun. Kassissa on mukana erilaisia työkoneita sekä hiekkaleluja. Niiden parissa pojat ovat viihtyneet ensin hiekkakasojen parissa ja nyt talven tullen lumihommissa. Pojille on kolattu lumesta iso kasa, jonka päällä he voivat leikkiä ja josta  voi laskea mäkeä.

Raksalelukassi

Lapset innostuivat myös lapioimaan sahanpurua isoon jätesäkkiin ja siinä menikin aika rattoisasti. Toki lasten leikkiä täytyy koko ajan valvoa, mutta ainakin tähän asti leikit ovat sujuneet oikein mainoisti ja lapset pysyneet annetulla alueella. Lapset lähtevät mielellään raksalle ja mielenkiinto leluihin on säilynyt kun ne eivät ole olleet osana jokapäiviäisiä leikkejä.




Innokas pieni konemies


Toki lapsia kiinnostaa myös kaikki mahdollinen raksalla lumileikistä roskien keräämiseen. Koneet ovat olleet koko ajan valtava hitti, vaikka eivät ole illalla ja viikonloppuisin hommissa olleetkaan. Nyt kun ollaan siirtymässä sisähommiin on meillä tarkoitus ottaa mukaan pojille toisia leluja ja rakennella jokin väliaikainen leikkialue niitä hetkiä varten kun ollaan koko perheen voimin raksailemassa.

Innokas tutkimusmatkailija
Raksalumiukko




5. Eväät

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: eväät. Nälkäkiukku ei ole kiva kenellekään ja eväiden syönti on aina mukavaa. Tarvitseko tätä perustella enempää? :)

Eväät maistuu aina!

Eväiden syönti on myös siitä hieno asia näin vanhemman näkökulmasta, että silloin lapset pysyvät ainakin hetken paikoillaan. Mitä enemmän evästä, sen enemmän ehdit itse tehdä jotain. :)




Kokemusta lasten kanssa rakentamisesta tällä erää 4 kuukautta, katsotaan myöhemmin miten tilanne on muuttunut! :)


Olisiko sinulla jokin hyvä vinkki lasten kanssa rakentamiseen? Vielä on monta kuukautta edessä joten mielellään kuulisimme kokemuksia myös kanssarakentajilta :)


// Anni-Maaria

P.S. Lopuksi täytyy todeta vielä se, että lasten kanssa on varauduttava aina yllätyksiin ja joustettava omasta "työnteosta". Parhaimmillaan raksailu voi olla sitä, että pääset juuri alkuun ja pienempi ilmoittaa, että "Kakka tuli". Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä huoltsikalle vaipan vaihtoon, kun ei ollut kosteuspyyhkeitäkään mukana. :D

2 kommenttia:

  1. Meillä nykyään reilu 1 vuotias tyttö ja olemme tehneet niin että viikossa on 1 päivä oltava jolloin on koko päivä pyhitetty perheelle ja varsinkin lapselle. Toki muinaki päivinä perheen kanssa pyrkii olemaa ainakin hetken. Itse myös kävin tekemässä lapsen kanssa yleensä kahdestaan hankintoja jollon sai viettää aikaa lapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pojat ovat olleet Mikan mukana kaatopaikkareissuilla tai puutavaraostoksilla tms. Niin kauan kuin on nopeat ostokset niin onnistuu poikienkin kanssa, jos lähdetään katselemaan eri materiaalivaihtoehtoja tai täytyy selvittää tarkemmin jotain niin silloin on parempi poikien jäädä kotiin leikkimään.

      Ihana kun olette malttaneet järjestää noin säännöllisesti perheaikaa! Meilläkin on aina silloin tällöin tuollainen perhepäivä. Ei ehkä ihan joka viikko, mutta melkein! Tekee hyvää koko sakille! :)

      T.Anni-Maaria

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...