keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Lamelliverhot: asennus- ja käyttökokemuksia

Hyvin varhaisessa vaiheessa taloa suunniteltaessa päätimme, että meidän keittiö-olohuoneeseen tulee isot kiinteät ikkunat. Passiivitalon rakentaminen asettaa omat raaminsa talon sijoittelulle suhteessa ilmansuuntiin. Halusimme isot ikkunat, jotta saamme valoa. Toisaalta, ikkunat eivät voineet olla etelään päin, ettei aurinko paahda sisätiloihin. Talon pohjaratkaisu on osoittautunut erittäin toimivaksi, samoin ikkunoiden asemointi ja koko.

Kiinteiden ikkunoiden verhoratkaisuja pohdin vajaa vuosi sitten. Selvittelin pitkään eri vaihtoehtoja ja koko ajan visioni lamelliverhoista vahvistui. Lähetin tarjouspyyntöjä useampaankin paikkaan. Päädyimme lopulta tilaamaan sekä lamelliverhot että pimentävät rullaverhot Apollo Kaihtimilta. Syitä valintaan oli monia. Ensinnäkin saimme nopean vastauksen tarjouspyyntöön, tarjouspyynnön tekijä oli käynyt tutustumassa blogiimme ja osasi sen perusteella tarjota juuri meille sopivia tuotteita heidän valikoimistaan, hinta oli kilpailukykyinen ja yksi tärkeimmistä: saimme koko ajan erittäin toimivaa asiakaspalvelua yhdeltä ja samalta henkilöltä.

Kirsikkana kakun päällä oli se, että Apollo kaihtimet valmistetaan mittatilaustyönä "naapuripitäjässä" Iisalmessa. Tuotteilla on 5 vuoden takuu ja 10 vuoden varaosatakuu. Lisäksi tuotteilla on Avainlippu-merkki.




Yhteyshenkilömme Hentelän Mirja laittoi meille postissa mallipaloja. Tässä vaiheessa emme olleet vielä päättäneet toimittajaa. Meillä kävi myös toisen firman edustaja, mutta heidän valikoimissaan olevat lamelliverhot olivat hyvin erityyppisiä ja sävyvaihtoehtoja oli rajatumpi määrä. Mirjan lähettämien mallipalojen perusteella oli helppo päättää sopiva sävy. Päädyimme malliin Basic AA Domino, värinä Valkoinen 7-001. Tuo meidän valitsema kangas on ihan peruskuosi, sillä halusimme pelkistetyn kankaan. Kangas on läpikuultava, joten valo pääsee mukavasti läpi. Toisaalta se on kuitenkin peittävä, joten lammellit toimivat erittäin hyvänä näkösuojana.




Meidän rakennusaikataulu oli aika tiukka, sillä muutto alkoi kiiltää silmissä ja tehtävää oli paljon. Niinpä päätimme panostaa rahallisesti siihen, että otamme ammattilaisen asentamaan meille lamelliverhojen kiskot. Päätimme ottaa myös pimentävät rullaverhot samasta paikasta. Muutamiin edellisiin asuntoihin on ostettu verhoja vähän sieltä ja täältä. Usein ne ovat olleet aika rimpuloita, vaikka olevinaan ihan laadukkaita ollaankin ostettu. 

Apollo Kaihtimilta saapui Veli-Matti mittakäynnille ja yksissä tuumin mietimme ammattilaisen kanssa meille parhaat mekanismit paikan päällä. Veli-Matti otti mitat sekä lamelliverhoja että rullaverhoja varten. Päädyimme lamelliverhojen osalta siihen, että verhot aukeavat molemmille sivuille. Näin ollen ikkunan keskelle voi tehdä lapsille ja koiralle kurkisteluaukon. Verhojen ollessa täysin auki asettuvat ne tasaisesti ikkunan molempiin reunoihin. Verhot voi tilata verkkokaupasta suoraan myös itse, mutta me halusimme pelata varman päälle ja pyytää ammattilaisen mittakäynnille.


Lamelliverhojen asentaminen

Sovittuna ajankohtana Veli-Matti kävi asentamassa lamelliverhojen kiskot ja narujen turvakiinnikkeet sekä pimentävät rullaverhot. Kaihdinten lapsiturvallisuudesta voit lukea lisää täältä.

Minulle jäi näprättäväksi paikoilleen lamellit, alapainot ja vitjat. Lamellien asennus oli helppoa ja nopeaa. Tuotteet oli pakattu hyvin ja merkitty selkeästi. Meillä tuli lamelliverhot kolmeen erikokoiseen ikkunaan ja jokaisen ikkunan lamellit oli pakattu erikseen. Mukana oli myös muutamia varalamelleja, mikäli jossain vaiheessa tulee tave vaihtaa yksittäisiä lamelleja. Osa lamelleista on muuten konepestäviä! Noiden meidän lamellien pesukoneen kestävyyttä en ole vielä selvittänyt. Verhoja on helppo puhdistaa myös ihan rätillä. Pöly ei juurikaan tartu lamellin pintaan, joten tästä ratkaisusta ei onneksi tule yhtä lisähommaa siivouslistalle kovinkaan usein. 

Yhden ison 200x230 ikkunan lamellien asentamiseen meni kaiken kaikkiaan n.15 minuuttia. Tämä sisälsi siis lamellien, alapainojen sekä vitjan paikoilleen laittamisen. Tuskin kiskojenkaan paikoilleen laittaminen kovin rakettitiedettä on, mutta meidän aikataulussa oli iso helpotus, että meille ne kävi asentamassa ammattilainen.

Hyvin pakatut, selkeästi merkityt tuotteet.





Lamelli napsautetaan paikoilleen kiskossa olevaan pidikkeeseen.



Alapainot paikoillaan, vitjan kiinnitys alkamassa.



Vitja asennettuna paikoilleen.


Viimeinenkin ikkuna sai verhot. Vielä listoitus ja työ-/vierashuonekin on valmis!


Käyttökokemuksia


Olemme olleet valintaamme todella tyytyväisiä. Talomme on valoisa, mutta samalla saamme toivottua näkösuojaa. Nyt keväällä kun valoa on enemmän on meillä myös verhot olleet useammin auki, sillä valoisan aikaan ei sisältä ulos näy, vaikka verhot olisivatkin auki. Mekanismi on helppokäyttöinen ja lasten kanssa on tehty säännöt selviksi: verhoihin ei kosketa. Olohuoneessa olisimme nyt muutaman kuukauden käyttökokemuksen jälkeen laittaneet säätimen toiselle puolelle. Tämä ei sinänsä harmita, sillä kyseessä on vain parin askeleen matka. Sisustaminen on vielä kesken, joten huonekalutkin luultavasti vaihtuvat jossain vaiheessa tai ainakin vaihtavat paikkaa. Kiskot on myös mahdollista vaihtaa päikseen, joten jos alkaa oikein kovasti asia vaivaamaan niin ei muuta kuin paikat vaihtoon.







Alla video, jossa näkyy miten mekanismit toimivat. Hieman tökkii tuo säätäminen, kun toisella kädellä kuvaa ja toisella säätää verhoja. Arjessa käyttö on huomattavasti sujuvampaa. :)



Eteisen ikkunassa on hyvä kurkistusaukko Taavi-koiralle, joka näkee ikkunasta milloin kotiväki palaa töistä kotiin.

Myös pimennysverhoihin olemme olleet todella tyytyväisiä. Mekanismit ovat hyvät ja jämäkät ja kangas rullaa sujuvasti. Valon määrän lisääntyessä näistä onkin koko ajan enemmän ja enemmän iloa. 




Meidän kokemuksemme yhteistyöstä Apollo Kaihtimien kanssa oli kaikin puolin oikein sujuva. Olemme olleet myös tuotteisiin todella tyytyväisiä. Mikäli kiinnostuit ja verho- /kaihdinasiat ovat ajankohtaisia, käy katsomassa Apollo Kaihtimien nettisivut. Heidän laajasta tuotevalikoimastaan löytyy varmasti katseenkestävä vaihtoehto ikkunaan kuin ikkunaan.

// Anni-Maaria


Blogiyhteistyö Apollo Kaihdin ja Markiisi Oy kanssa

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Raksaviikko 43 : Laatoitus alkaa

Kurkistus viime kesään, raksaviikkopäivitys:

Juhannus tuli juhlittua ja uuden raksaviikon kimppuun päästiin intoa täynnä. Tarkoitus oli mm. aloittaa kylppärin laatoitustyöt. Ostettiin meidän kylppärin laatat Kuopion Uunista ja Kaakelista, joka on Kuopiolainen liike, joka tuo itse maahan laattoja ja tarjoaa muita pintamateriaali- ja sisustusratkaisuja. Voisi sanoa, että tämän kylän ykköspaikka, varsinkin kun on kyse laatoista. Heiltä saimme myös hankittua laatoituksiin soveltuvan vesileikkurin. Tämä malli on täysin ammattilaislaatua ja todella mahtava apu. Jälkeenpäin arvioiden voisi kyllä jopa sanoa, että ilman tätä leikkuria olisi laattojen työstäminen ollut todella hankalaa ja hidasta.


Juhannuksen jälkeiselle viikolle olin tilannut myös aimoläjän toimituksia ja sieltä saapuikin heti alkuun Siparilan Vire-paneelit. Paneeleiden asennukseen on vielä muutama viikko aikaa, mutta paneeleiden pitää olla asennettavassa tilassa useamman päivän ajan, jotta kosteus tasaantuu ja asennuksen jälkeen vältytään isoilta elämisiltä.


Myös meidän seinä-wc -laitteet saapuivat. Siinä toimituksessa olikin käynyt pieni kämmi toimituspaikan suhteen, toimitus nimittäin oli meidän kerrostaloasuntoon eikä raksalle. Oli jakokuski varmaan kironnut kun noita 3. kerrokseen kanteli :). No sieltäpä ne löysi tiensä raksalle. Ei näitäkään vielä hetkeen asentamaan päästä, mutta ompahan nyt jo tontilla odottamassa.


Meille töihin tuli myös ensimmäiset kalusteosat. Otsosonin toimituksessa oli vessojen valopeilit ja pienemmän wc:n allas.


Myös keittiön ja kodarin kalustehelat sekä mekanismit saapuivat RMokilta. Toimituksessa oli mm. laatikoiden osat, saranat, pyykkikorit, kulmamekanismit, lankakorit, korokelaidat, lokerot ym. Kohta pääsee pojat tekemään kalusteita.


Myöskin laudepuut ja paneelit tulivat. Meinasi olla vaikea löytää leveää lämpöhaapapaneelia ja laudelautaa. Saman ongelman parissa tuntui painivan moni muukin rakentaja. Onneksi Kuopion K-Raudasta sellaiset meille kuitenkin löytyi. Toimittajana oli Suomen Tervaleppä.


Kylppärissä sain vesieristettyä loppuun seinien hyllylokerot ja ruuvien kohdat. Kohta pääsee laatoitushommiin :).


Niimpä sitä laatoitustyöt pääsi käyntiin. Itse en ole laatoittanut, enkä ala myöskään sitä harjoittelemaan, joten hommiin piti pyytää tuttava joka sen osaa tehdä. Hyvä, että lähipiiristä löytyy osaamista rakentamisen joka-alalle, tämmöisessä projektissa on kaikki apu tarpeen.

Meillä seinille tuleva laatta on kooltaan 400x800 ja kovaa kuin mikä. Vesileikkurin kanssa reunojen leikkaaminen käy tosi näppärästi. Isot laatat asennetaan laattakiilojen avulla, jolloin saadaan laattojen reunat varmasti samaan korkoon ja vältytään reunojen pykältämiseltä. Ihan ehdoton juttu!








Kiukaan taustaseinään tuli kivijäljitelmälaattaa.
Seinillä olevista alumiinipintaisista eristelevyistä pitää poistaa alumiinipinta alareunasta niiltä kohdin mihin vesieriste tulee.

Sähkäri-Jouni kävi myös kytkemässä kattovalaisimien muuntajat paikoilleen. Minä pääsin asentamaan itse valaisimet kattoon. Valaisin kytketään muuntajaan pikaliittimen avulla, joten siihen hommaan ei sähkäriä tarvita.

Lastenhuoneisiin tuli Airamin Flat valaisimet 9W ja olkkariin Flatit 12W teholla. Tämä tarkoittaa että kohta saadaan valot päälle! 

Toisen lastenhuoneen katto. Rei'istä roikkuu kaiuttimien piuhat.

Olkkarin katto
Teknisentilan ja varaston lattiaan piti keksiä joku pinnoite, kun lämminvesivaraaja pitäisi kohta puoleen tuoda raksalle ja sen alle pitää saada veden pitävä pinta. Juttelin Solmasterin edustajan kanssa aiheesta, ja hän ehdotti lattiaan heidän EP1 Garage pinnoitetta. Olisi kova ja helppohoitoinen pinnoite, joka kesää kovaakin kulutusta, kun on kaksikomponenttinen tuote. Samalla aineella hän sanoi että voisi tehdä myös "ylösnostot" eli jalkalistan. EP1 sekaan pitäisi vaan sekoittaa kidehiekkaa jäykistämään ainetta.

K-Raudasta Antti sai minulle aineen hyvään hintaan, joten silläpä päädyin lattiat tekemään. Täytyy kyllä sanoa että oli todella helppo tuote levittää. Aineet sekoitetaan keskenään, kaadetaan lattialle ja levitetään. Käsittely tehdään 1-2 kertaan, minä vedin kaksi kerrosta. Tällöin saa helpommin siistin lopputuloksen.

Levitin aineen telalla, mutta sen pystyy levittämään myös vaikkapa teräslastalla. Liikaa ei kannata kaataa kerralla, koska kaksikomponenttinen aine kun on kyseessä, alkaa se melko äkkiä kovettumaan. 



Hieman huono kuva, mutta lattiasta tuli tosi siisti ja sileä.

// Mika

lauantai 2. helmikuuta 2019

Raksaviikko 42 : Ulko-ovien asennus, joka ei mennyt kerralla (eikä toisellakaan) nappiin

Raksa-aikaan sitä innostuu mitä ihmeellisimmistä asioista (ja toisaalta myös pettyy ja stressaantuu). Tällä viikolla onnentunteita herätti ulko-ovet. Saatiin nimittäin paikoilleen etu- ja varastonovi. Oltiin sovittu ikkunoiden asennuksen yhteydessä asentajien kanssa, että käyvät laittamassa ovet paikoilleen, kun meillä hommat on siinä vaiheessa, että ne paikoilleen kannattaa laittaa. Samalla laitettiin paikoilleen tietenkin ulko-oven viereinen sivuikkuna.

Tulin työpäivän jälkeen raksalle innoissani katsomaan asennettuja ovia. Oikestaan välittömästi huomasin että  molemmat ovet ja ikkuna oli asennettu väärään korkoon :/. Asennukset oli tehty alaohjauspuun päälle, jolloin ovi olisi ollut lattiasta 50mm+kynnyksen verran irti, eli aivan liian korkealla. Tarkoitus oli, että alaohjauspuu leikataan ennen asennusta pois. Ja näin olin myös asiasta ohjeistanut asentajia. No, ei oltu leikattu. Tästäpä samantien puhelin kouraan ja soittamaan asentajalle, että mitä hittoa.. Samantien asentajakin tajusi virheensä ja lupasi jo seuraavana (!!) päivänä tulla korjaamaan asennuksen. Tästä isot propsit edesmenneen Domluxin asennusporukalle.

Mutta joo, muutenhan nuo näyttivät hyvältä ja sopivat värimaailmaan (ja paremmalta varmaan näyttävät vielä, kunhan saadaan ulkoverhous myös sisäänkäynnin kuistille).



No asentajat kävivät korjaamassa ovien paikan ja kaikki näytti nyt olevan ok.. Kunnes tajusin, että varastonoven vaahdotus oli tehty normaalilla uretaanivaahdolla. Seinä jossa ovi on, on EI30-paloluokiteltu, samoin kuin ovi, joten vaahdotuksessa pitää käyttää palokatkoksi soveltuvaa vaahtoa. Ai mistä tiedän ettei sitä ole käytetty? No, palokatkoon soveltuva vaahto on nimittäin eriväristä kuin normaali uretaanivaahto, tarkoituksella juuri tällaisiin tilanteisiin, helpottamaan tarkastajien työtä. Tällaiset asiathan ovat normaalisti valvojan valvottavia, mutta itse kun sattuneesta syystä tämän tiesin niin pystyin jo heti asiaan reagoimaan.

Noh, eipä muutakuin mattoveitsi käteen ja rapsimaan vanhat vaahdot veks, ja vaahdottamaan uudet tilalle. Onhan tuo vaaleanpunainen vaahto paljon söpömpää kuin normaali keltainen vaahto :).

Ovi vaahdotettu palokatkovaahdolla. Tuote Sika Boom -F+.
Ennen vaahdotusta asentelin jo oveen paikoilleen myös lukkopesän ja kahvan. Meille tuli siis valkoiset Abloyn YaleDoorman V2:et molempiin oviin. Asennus oli kohtuu helppo vaikkakaan ihan suoraan Doormani ei tuohon oven mukana tulleeseen lukkorunkoon käynyt, vaan siihen piti asentaa erillinen karansiirrin, joka siirtää lukkoa hieman kauemmaksi oven reunasta. Tällöin Doormani mahtuu oveen paremmin. Valtaosaan lukkopesistä tuo uusi Doorman V2 käy suoraan.

Kirjoitan näiden asennuksesta oman postauksen tuonnempana.


Valkoinen Yale Doorman V2. Sopii hyvin harmaan oven kanssa!

Yale Doormanin sisäpuoli. Harmaan kotelon alla on patterikotelo ja paikka wifi-yksikölle.



Lukon käyttö onnistuu joko videon mukaisella lätkällä, pin-koodilla tai puhelimella. Lukkoon on saatavana myös kaukosäädin, jolla oven saa auki.


Myös sisäpuolella saatiin tällä viikolla aikaiseksi. 

Insacon maalari kävi maalamassa meidän olo-keittiön katon. Päädyttiin tässä ammattimaalariin, sillä valoa tulee niin monesta suunnasta ja tila on niin iso, että riski sille, että maalausjälki jäisi näkyviin on melkoinen.

Tein kattoon ennen maalausta kaikki tarvittavat reiät.

Valokiskojen paikka. Maalari maalasi ensin reikien ja läpivientien ympäristöt. 

Maalaus aloitettiin nurkasta jossa eniten ikkunoita ja maalattiin pois päin valosta. Kuvassa näkyvä valkoinen alue on Teknospro katto - maalilla maalattu ja on selkeästi puhtaamman valkoinen kuin muualla näkyvä pohjamaali.




Kaikki katot maalattiin kahteen kertaan, varmistuttiin siitä, että peitto ja lopputulos on kunnollinen.

Tämä viikko olikin lyhyt viikko, sillä perjantaina oli juhannus ja päätettiin viettää pyhinä raksavapaata ja olla ihan vaan perheen kesken.

Rauhalahden juhannuskokko. Muuten juhannusaattona satoi, mutta sattui juuri sopivasti sateeton hetki kun oltiin katsomassa kokkoa.

//Mika

perjantai 1. helmikuuta 2019

Tehosteseinä Siparilan Vire-paneelista

Yksi ehdottomista "must have"-asioista taloprojektissamme oli tehosteseinä Siparilan Vire-paneelista. Ihastuimme siihen Mikkelin Asuntomessuilla, jossa sitä oli käytetty runsaasti Kannustalon Harmaja Saimaa-kohteessa. Vire-paneeli kulki alusta alkaen mukana meidän sisustussuunnittelussa ns. punaisena lankana. Siihen mallattiin maalisävyjä ja lattiamateriaaleja. Kohta neljän kuukauden asumisen jälkeen paneeliseinä jaksaa edelleen ihastuttaa ja ilostuttaa meitä päivittäin.






Vire-paneeli on Ristomatti Ratian Siparilalle suunnittelema kolmiulotteinen sisustuspaneeli. Meille tullut kuultava hiekka on materiaalina erikoismäntyä, joka on valmiiksi tehdaskäsitelty kuultavaksi. Paneelia saa myös muilla sävyillä sekä käsittelemättömänä, jolloin sen voi käsitellä itse haluamallaan sävyllä.


Kuva www.siparila.fi


Paneelin asennus itsessään oli todella helppo ja nopea homma. Meillä kävi hyvä tuuri ja saimme tilattua paneelit meille juuri sopivan mittaisena (3,2m). Hukkaa ei tullut kuin alle 10cm/lauta ja tämän vuoksi myöskään jatkoksia ei tarvinnut tehdä. Jatkonkin teko kyllä onnistuu ja siihen löytyy Siparilan sivuilta hyvät asennusohjeet.

Kun kyseessä on vaaka-asennus ja piilokiinnitys, aloitetaan asennus alimmasta laudasta. Ensimmäistä paneelia asennettaessa pitää pitää huoli, että se on suorassa. Jos lähtö on vino, kertaantuu se ylöspäin mentäessä nopeasti ja myöhemmin suoruuden korjaaminen näkyy rakona paneleiden välissä. Piilokiinnityksessä pystytään aina ampumaan naula urospontiin, joka jää naaraspontin taakse piiloon. Asennuksessa on tärkeää painaa pontit tiukasti toisiinsa kiinni, jotta mahdollinen kuivuminen ei tuo esiin urospontin naulakiinnitystä. Meillä ei onneksi elämistä ole oikeastaan ollenkaan ollut, sillä pidimme paneelinippua useamman viikon talossa sisällä ennen asennusta. Oikeastaan kaikessa puumateriaalin asennuksessa olisi tärkeää pitää tuotteet tarpeeksi kauan avaamattomassa paketissa asennettavassa tilassa, jotta puun ja rakennuksen kosteudet tasaantuvat ja vältytään isoilta elämisiltä.

Paneeleja on myyntierässään tietty kappalemäärä ja hieman jännitti tilata paneelit, koska hukkaa meillä ei laskennallisesti ollut kuin 1 paneeli. Asennus sujui onneksi hyvin ja paneelit olivat hyvälaatuisia, joten tuo 1 paneeli riitti kuin riittikin hukaksi :).

Paneelinippujen annettiin olla raksalla paketissa kolmisen viikkoa ennen asennusta.


Testattiin irtolaudalle kuinka asennus tulisi tehdä ja miten hyvin pontti peittää naulasjäljet. Hyvin peitti!
Siparilan nettisivuilta löytyy todella hyvät asennusohjeet paneelille. Suosittelen lukemaan läpi ennen asennusta. Kuvasta poiketen, meillä asennettiin paneelit niin, että jalkalistaa ei tarvinnut. Kuva Vire-paneelin asennusohjeesta www.siparila.fi


Asennusohjeissa suositeltava koolausväli on 400mm. Meillä se on 600mm.

Seinän päälle tulee myös epäsuoravalo, joka toteutetaan led-nauhalla.

Katon alaslaskussa otettiin huomioon tuo epäsuoran valon vaatima asennustila, eli lippa. 
Kuvassa se näkyy levytettynä.

Panelointi aloitettiin niin alhaalta, että paneelin alle mahtui juuri vinyylikorkki. Tällöin rako saatiin niin nätiksi, että siihen ei tarvittu ollenkaan jalkalistaa. Itse asennus sujui niin ripeästi, että ei valitettavasti muistettu ottaa yhtään kuvaa itse asennuksesta :). 

Vire-paneeli tuli meille "paraatipaikalle". Seinä on ensimmäinen näkyvä seinä, kun tullaan sisään eteiseen.

Näkymä ulko-ovelta




Näkymä keittiöstä päin.






Kun asennuksen tekee huolella, lopputulos kyllä palkitsee. Useimmat vieraat, jotka meillä ensimmäistä kertaa käyvät, kommentoivat ja ihailevat ensimmäisenä Vire-seinää. Paneelin vieressä oleva Pasila-valo tuo vielä hienosti paneelin 3D-efektiä esiin.

Paneelien väliin jäävä rako on nähtävissä alaviistosta katsottaessa, mutta se on äärimmäisen pieni eikä millään tapaa häiritsevä. 
Kuvassa näkyy myös epäsuoran valon lippa. Valoa itsessään ei ole vielä asennettu.


Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja siihen, että pidimme tästä visioista kiinni.

Vire-paneeli on saavuttanut suosiota ainakin rakentajien keskuudessa ja sitä on viime aikoina käytetty runsaasti osana sisustusta. Mikäli haaveilet Vire-paneelista voit käydä fiilistelemässä tai ideavarkaissa myös A&A: Talo haaveissa-, Suvisvilla- ja Willa Guggula-blogeissa. Myös Instagramista löytyy ideoita ja inspiraatiota #siparilavire.


// Mika ja Anni-Maaria


Blogiyhteistyö Siparila Oy:n kanssa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...