Näytetään tekstit, joissa on tunniste cetgroup. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cetgroup. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. lokakuuta 2017

Raksaviikko 4

Muutaman päivän vajaa kuukausi talonrakentamista takana!

Viime viikon maanantaina timpurit saivat viimeistelyä sokkelin ja kantavien seinien muuraushommat ja pääsivät aloittelemaan sokkelin tasoittamista. Tasoittamisen jälkeen he asensivat sokkelikaistat. Seppo teki myös läpivientejä teknisentilan ja sisäpuolen välille, jotta saadaan vesi-, viemäri- ja maalämpöputkistot vedettyä oikeille paikoilleen.

Kahtena iltana olin itse asentelemassa myös loppuja sokkelia vasten tulevia eristelevyjä ja molempina iltoina tuli aivan kaatamalla vettä, tietenkin. Onneksi hyvien työvaatteiden kanssa pystyi kuitenkin hommia tekemään sateellakin ja napit korvissa, musiikkia kuunnellen, homma luisti hyvin.

Sokkelin ja anturan päälle asennettu hitsaamalla sokkelihuopakaista. Näkyviin jäävä osa sokkelista tasoitettu.


Sokkelikaistat asennettuina. Siniset Kingspanin XPS-eristeet tulivat ulkopuolen täyttöihin.


Sokkelin sisäpintaan tuli siis 100mm Kingspanin Therma levy. Asensin sen niin, että eristeen yläpinta tuli alaohjauspuun (sokkelin päälle vaakaan tuleva 48x148 puu, jonka päälle runko pystytetään) kanssa samaan korkoon. Eli kun lattia valetaan, jää levy n.50mm valun yläpinnasta irti. Tämä siksi näin, että kun tuo Therma levy jatkuu seinillä yhtenäisenä kattotuolien alapintaan asti, saa tuon sokkelia vasten tulevan levyn sauman teipattua hyvin seuraavan levyn kanssa. Tuplavarmistetaan tässäkin tiiveys, vaikka saumaan uretaanivaahto tuleekin.

Valmista levypintaa. Korkeus tuossa levyllä 1200mm. Ei pääse kylmä yllättämään meidän lattioita :)


100mm Kingspan Therma TP10 levy. Levy on helppo työstää käsisahalla. Yläreunassa näkyy naaraspontti, johon sitten seuraavan levyn urospuolen pontti asennetaan. Tuohon naarasponttiin levitetään uretaanivaahto ja kun urospontin painaa paikoilleen, tulee saumasta täysin tiivis. Me varmistetaan tiiveys vielä teippaamalla.


Ulkopuolen täyttöjä alettiin tekemään torstaina ja maisema muuttui äkkiä jo "valmiimman" näköiseksi. Alkuun näytti, että täyttöjä joudutaan tekemään tosi paljon ulkopuolellekin, mutta loppupeleissä ei onneksi kuitenkaan jouduttu. Sokkelin korkeudella pystyttiin hieman pelaamaan maanpinnan korkojen suhteen. Kuvista pystyy jo hyvin hahmottamaan mihin korkoon maanpinta tulee. Ennen täyttöjen aloitusta muistettiin onneksi asentaa myös ulkovalaisimille tarkoitettu maakaapeli.

Lauantaina kävin kaverin kanssa asentamassa talon sisäpuolelle tulevan maalämpöputken. Aikamoinen homma levittää 40mm vesijohtoputkea n.100m kiepiltä. On nimittäin melko jäykkää ja painavaa tavaraa :). Mutta kyllä se sinne kuitenkin saatiin.


Pihan pinnat ja korot alkavat hahmottumaan.


Terassin paikka. Aukko sokkelissa muurataan umpeen kun sisätäytöt on tehty.


Täyttömaata ja pintamultaa vielä tarvitaan, näiden asentelu on pääosin ensi kevään hommia!


Maanantaina kävin Matkahuollosta noutamassa mieluisan lähetyksen, kun Cet Groupin toimittama monihuonejärjestelmä saapui. En viitsinyt paketteja sen liiemmin vielä availla ja levitellä, joten näistä kirjoitellaan juttua myöhemmin. Ohessa muutama kuvamaistiainen mitä toimituksessa tuli.

Neljä laatikkoa hifiä :)

Ulos terassille tulee tämmöiset valkoisina.


Laatikoissa oli jos vaikka minkälaista osaa. Alareunassa saunan kaiuttimet.

Tällä ohjataan huonekohtaisesti järjestelmää. Lisäksi myös sovellus puhelimeen/tablettiin jolla ohjaus tapahtuu.


Työvaiheet ovat toistaiseksi olleet sellaisia, että itse ei ole kauheasti vielä päästy hommiin mukaan. Mutta koko ajan kuitenkin ollaan pidetty työmaa siistinä, jotta siellä on mukava työskennellä. Siisti työmaa nopeuttaa ja helpottaa tekemistä todella paljon. Myös vahinkojen ja loukkaantumisten riski pienenee merkittävästi! Ensi viikolla luvassa on ensimmäinen kaatopaikkakeikkakin.

Tulevalla viikolla on luvassa myös sisäpuolen täyttöjen- ja eristeiden asennukset, viemäreiden- ja vesijohtojen vedot, raudoitukset ja lattialämmityskaapeleiden asennukset. Reilun viikon päästä päästään sitten tekemään lattianvalua ja sen jälkeen alkaakin rungon pystytys, mahtavaa!

Onko meidän blogilla muuten minkäverran lukijoita Kuopion seudulta? Kiinnostaisiko teitä tulla työmaalle katsomaan esimerkiksi rungon pystytystä tai jotain muuta työvaihetta tai kenties tutustumaan käytännössä johonkin tuotteeseen? Olen itse syyslomaviikolla raksalla päivät ja voitaisiin järjestää tutumista työmaalle, jos sellainen kiinnostaa. Toki muutkin ajankohdat käyvät! Laitelkaa vaikka viestiä alle tai lähettäkää sähköpostia! Raksahan meillä sijaitsee muutaman minuutin päässä Matkuksesta ja Ikeasta, eli vaikka samalla reissulla :)

Tällä viikolla työmaalle tulee myös tutustumaan Pohjois-Savon opiston sisustussuunnittelulinjan opiskelijat. He seuraavat projektiamme ja käyvät työmaalla eri vaiheissa, jotta opiskelijat pääsevät konkreettisesti seuraamaan, miten rakentaminen etenee. He tekevät meille myös harjoitustöinä sisustus- ja tilasuunnitelmia.


//Mika

tiistai 12. syyskuuta 2017

Kuvaa ja ääntä

Blogiyhteistyö Cet groupin kanssa.

Tänään lyötiin lukkoon yhteistyö äänentoistojärjestelmiä toimittavan Cet groupin kanssa. Ei olla mitään hifistelijöitä, mutta musiikki on meillä läsnä päivittäin jossain muodossa. Tykkäämme, lapset mukaan lukien, kuunnella paljon musiikkia. Päätimme siis panostaa musiikkijärjestelmään ja löydettiin tähän meidän tarpeeseen ennemmän kuin täydellinen paketti, niin ominaisuuksiltaankin kuin hinnaltaankin.

Cet group toimittaa siis integroituja äänentoistojärjestelmiä niin yksityiselle- kuin julkiselle sektorille. Jos kävit asuntomessuilla Mikkelissä, saatoit siellä kuulla kahdeksassa kohteessa heidän toimittaman järjestelmän soittamaa musiikkia.

Järjestelmävalikoimaan heillä kuuluu useita erilaisia valmiita kokoonpanoja tai itse räätälöityjä kokonaisuuksia, joita sitten ohjataan joko bluetooth- ja/tai wifi-tekniikalla.

Trend: Huonekohtainen äänentoistoratkaisu, jossa yhdistät puhelimesi, tablettisi tai PC:si huoneeseen kiinteästi seinään asennettuun Bluetooth-Audio-vastaanottimeen. Valitsemasi musiikki tai nettiradio kuuluu kattoon, seinään tai pintaan asennetusta kaiutinparista.



Classic: Monihuoneratkaisu, jossa soitettavissa musiikkia niin perinteisistä audiolaitteista kun Bluetoothin tai WI-FI suoratoistolaitteen kautta. Kuunneltavissa 1–4 äänilähdettä samanaikaisesti 2-8 tilassa, jossa ohjaus huonekohtaisista seinään asennettavista käyttöpaneeleista.

CEThome Prestige: Langaton monihuonejärjestelmä, jossa musiikin striimaus ja ohjaus tapahtuu älylaitteellasi langattomasti WI-Fin tai vaihtoehtoisesti myös Bluetoothin kautta. Järjestelmään liitettävissä kiinteästi seinään-, kattoon- tai pintaan asennettavia kaiuttimia. Lisäksi järjestelmä helposti laajennettavissa WI-FI ”standalone” irtokaiuttimilla.

Meille on tulossa neljän huoneen monihuonejärjestelmä Prestige, johon kuuluu olohuone, keittiö, sauna ja terassi. Näissä kaikissa pystyy soittamaan samaan aikaan samaa, tai eri musiikkia tai valitsemaan mistä kaiuttimista musiikkia kuuntelee. Myös eri huoneissa voi kuunnella eri musiikkia samaan aikaan.  Kaiuttimien ja musiikkilähteen säätö tapahtuu esimerkiksi tabletilla wifin tai bluetoothin kautta . Teknisessä tilassa sijaitsee "boxi", joka toimii myös vahvistimena, ja se ohjaa kaiuttimien soittoa. Boxilta menee kaiuttimille kaapelit, eli kaiuttimet ovat kiinteästi kytkettävät, jolloin päästään monikanavaisuuteen. Lisäksi kunkin huoneen kaiuttimiin pystyy liittämään myös bluetoothilla erillisen musiikkilähteen seinään tulevan ohjausyksikön kautta. Tarvittaessa siihen voi kytkeä myös perinteisen 3,5mm audio-liittimen, mutta sille tuskin on enää tänä päivänä kauheasti käyttöä meillä. Järjestelmästä lisää tietoa täällä. Alla myös video järjestelmästä, näppärää, eikö :)?


Kaiuttimet ovat olohuoneessa ja keittiössä 6,5" B&W, saunassa 4" ja terassilla 5,25" ja niitä tulee luonnollisesti joka tilaan 2 kpl, jotta saadaan stereoääni. 

Lisäksi meillä tulee molempiin lastenhuoneisiin huonekohtainen järjestelmä, eli Trend. Siinä pystyy kuuntelemaan vain huonekohtaisesti valittua musiikkia, jota toistetaan bluetoothin tai 3,5mm-liittimen kautta. Nämä kaiuttimet ovat 5", riittävät mainiosti n.10m2 huoneisiin.

Jos järjestelmä kiinnostaa, olkaahan yhteyksissä Cet groupin Kim Lindstedtiin 020 743 5890



Täytyy myös mainita paikka nimeltä raksakuvat.fi.
Vastaavamestari Seppo pyysi työmaalle säänkestäviä kuvia, kun näin syksynä saattaa tuota vettä sataa (tai nyt näyttää siltä, että saatta olla päiviä jolloin ei sada), jotta kuvat pysyvät lukukelpoisina huonommassakin kelissä. Googlettelin etsiäkseni mistä niitä Kuopiosta saisi ja törmäsin kyseiseen sivustoon. Sivulta pystyy tilaamaan kaikki tulosteet suunnittelijan piirtämässä koossa, tai tarvittaessa pyytämään skaalausta johonkin tiettyyn kokoon. Kuvia saa mustavalkoisina tai värillisinä. Raksakuvat.fi:stä pystyy tilaamaan myös lupakuvat seläkkeillä, eli sellaisina kuin rakennusvirasto ne vaatii toimitettavaksi. Hinta lupakuvalle seläkkeellä on vain 3,45€! Ei paha!

Ja mikä parasta minun kannaltani, sieltä pystyi tilaamaan myös niitä säänkestäviä kuvia. Kuvat tulostetaan muoville, jonka pystyy taittelemaan normaalisti nippuun. Ensiksi epäilin, että näinköhän muste kestää muovilla, mutta koetin pikkuisen raaputella mustetta kynnellä niin hyvin tuo pysyi eikä lähtenyt mihinkään. Säänkestävän työmaakuvan hinta oli 13€, riippumatta siitä, minkäkokoinen kuva on. Meille tuli 1:50 kokoinen kuva, ja mielestäni tuo ei ole tosiaankaan paha hinta. Postikulut olivat 5€. Tilasin useampia muitakin kuvia samalla, niin tuo postikulukin oli kappaletta kohden tosi siedettävä. Tilauksen tein torstai-iltana ja kuvat tulivat postissa maanantaina. Suosittelen!

Vasemmalla 1:100 ja oikealla 1:50 säänkestävät työmaakuvat tulostettuna muoville

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...