Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. helmikuuta 2019

Raksaviikko 42 : Ulko-ovien asennus, joka ei mennyt kerralla (eikä toisellakaan) nappiin

Raksa-aikaan sitä innostuu mitä ihmeellisimmistä asioista (ja toisaalta myös pettyy ja stressaantuu). Tällä viikolla onnentunteita herätti ulko-ovet. Saatiin nimittäin paikoilleen etu- ja varastonovi. Oltiin sovittu ikkunoiden asennuksen yhteydessä asentajien kanssa, että käyvät laittamassa ovet paikoilleen, kun meillä hommat on siinä vaiheessa, että ne paikoilleen kannattaa laittaa. Samalla laitettiin paikoilleen tietenkin ulko-oven viereinen sivuikkuna.

Tulin työpäivän jälkeen raksalle innoissani katsomaan asennettuja ovia. Oikestaan välittömästi huomasin että  molemmat ovet ja ikkuna oli asennettu väärään korkoon :/. Asennukset oli tehty alaohjauspuun päälle, jolloin ovi olisi ollut lattiasta 50mm+kynnyksen verran irti, eli aivan liian korkealla. Tarkoitus oli, että alaohjauspuu leikataan ennen asennusta pois. Ja näin olin myös asiasta ohjeistanut asentajia. No, ei oltu leikattu. Tästäpä samantien puhelin kouraan ja soittamaan asentajalle, että mitä hittoa.. Samantien asentajakin tajusi virheensä ja lupasi jo seuraavana (!!) päivänä tulla korjaamaan asennuksen. Tästä isot propsit edesmenneen Domluxin asennusporukalle.

Mutta joo, muutenhan nuo näyttivät hyvältä ja sopivat värimaailmaan (ja paremmalta varmaan näyttävät vielä, kunhan saadaan ulkoverhous myös sisäänkäynnin kuistille).



No asentajat kävivät korjaamassa ovien paikan ja kaikki näytti nyt olevan ok.. Kunnes tajusin, että varastonoven vaahdotus oli tehty normaalilla uretaanivaahdolla. Seinä jossa ovi on, on EI30-paloluokiteltu, samoin kuin ovi, joten vaahdotuksessa pitää käyttää palokatkoksi soveltuvaa vaahtoa. Ai mistä tiedän ettei sitä ole käytetty? No, palokatkoon soveltuva vaahto on nimittäin eriväristä kuin normaali uretaanivaahto, tarkoituksella juuri tällaisiin tilanteisiin, helpottamaan tarkastajien työtä. Tällaiset asiathan ovat normaalisti valvojan valvottavia, mutta itse kun sattuneesta syystä tämän tiesin niin pystyin jo heti asiaan reagoimaan.

Noh, eipä muutakuin mattoveitsi käteen ja rapsimaan vanhat vaahdot veks, ja vaahdottamaan uudet tilalle. Onhan tuo vaaleanpunainen vaahto paljon söpömpää kuin normaali keltainen vaahto :).

Ovi vaahdotettu palokatkovaahdolla. Tuote Sika Boom -F+.
Ennen vaahdotusta asentelin jo oveen paikoilleen myös lukkopesän ja kahvan. Meille tuli siis valkoiset Abloyn YaleDoorman V2:et molempiin oviin. Asennus oli kohtuu helppo vaikkakaan ihan suoraan Doormani ei tuohon oven mukana tulleeseen lukkorunkoon käynyt, vaan siihen piti asentaa erillinen karansiirrin, joka siirtää lukkoa hieman kauemmaksi oven reunasta. Tällöin Doormani mahtuu oveen paremmin. Valtaosaan lukkopesistä tuo uusi Doorman V2 käy suoraan.

Kirjoitan näiden asennuksesta oman postauksen tuonnempana.


Valkoinen Yale Doorman V2. Sopii hyvin harmaan oven kanssa!

Yale Doormanin sisäpuoli. Harmaan kotelon alla on patterikotelo ja paikka wifi-yksikölle.



Lukon käyttö onnistuu joko videon mukaisella lätkällä, pin-koodilla tai puhelimella. Lukkoon on saatavana myös kaukosäädin, jolla oven saa auki.


Myös sisäpuolella saatiin tällä viikolla aikaiseksi. 

Insacon maalari kävi maalamassa meidän olo-keittiön katon. Päädyttiin tässä ammattimaalariin, sillä valoa tulee niin monesta suunnasta ja tila on niin iso, että riski sille, että maalausjälki jäisi näkyviin on melkoinen.

Tein kattoon ennen maalausta kaikki tarvittavat reiät.

Valokiskojen paikka. Maalari maalasi ensin reikien ja läpivientien ympäristöt. 

Maalaus aloitettiin nurkasta jossa eniten ikkunoita ja maalattiin pois päin valosta. Kuvassa näkyvä valkoinen alue on Teknospro katto - maalilla maalattu ja on selkeästi puhtaamman valkoinen kuin muualla näkyvä pohjamaali.




Kaikki katot maalattiin kahteen kertaan, varmistuttiin siitä, että peitto ja lopputulos on kunnollinen.

Tämä viikko olikin lyhyt viikko, sillä perjantaina oli juhannus ja päätettiin viettää pyhinä raksavapaata ja olla ihan vaan perheen kesken.

Rauhalahden juhannuskokko. Muuten juhannusaattona satoi, mutta sattui juuri sopivasti sateeton hetki kun oltiin katsomassa kokkoa.

//Mika

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Jännittävä viikko tulossa: ikkunoita, ovia, sisustussuunnitelua ja ulkoverhouspaneelia!

Ensi viikosta on tulossa hyvin jännittävä sillä raksalla tapahtuu paljon! Maanantaina Domluxin asentajat tulevat asentamaan meille keittiön ja takkahuoneen suuret ikkunat. Olohuoneen ikkunat he kävivät asentamassa jo perjantaina. Alunperin isojen ikkuinoiden asennus oli sovittu maanantaille, mutta asentajat soittivat ja kysyivät voisivatko tulla aloittelemaan asennusta jo perjantaina. Paljon kuulee rakentajilta sitä, että aikataulut venyvät tai asentajia ei näy. Positiivinen yllätys, että välillä aikataulut siirtyvät tähänkin suuntaan. :)

Ensimmäiset Domlux passiivi-ikkunat asennettuna. Molemmat kokoa 2000x2300.


Tiistaina meillä on Domluxin ikkuna-asennusnäytös klo 11-15. Asentajat asentavat loput ikkunat, joita on siis 10 kpl sekä niiden lisäksi pari ulko-ovea. Tervetuloa paikalle seuraamaan asennusta ja tutustumaan meidän taloomme!



Tiistaina menen käymään myös Pohjois-Savon opistolla kertomaan sisustussuunnitelulinjan opiskelijoille projektistamme. Opiskelijat tekevät meille harjoitustöinä suunnitelmia kylpyhuoneeseen sekä mahdollisesti myös olohuoneeseen tai lastenhuoneisiin.




Ikkunoiden asentamisen jälkeen timpurimme Seppo ja Kapa pääsevätkin sitten ulkoverhouspaneeleiden kimppuun. Paneelit tulivat tontille jo alkuviikosta, joten ne ovat valmiina asennusta varten. Ulkoverhoukseen valitsimme leveän 28 x 195 UYW-paneelin. Otimma paneelin välimaalattuna, eli se on pohjamaalattu sekä kertaalleen pintamaalattu. Sävyksi valitsimme Tikkurilan 619X. Mielestämme pintamaalattu lauta oli kokonaisuutta ajatellen järkevä sijoitus. Jäljelle jää näin vain otsalautojen ja räystäiden alusten maalaaminen kahteen kertaan, muutoin riittää yksi maalikerros.

UYW 89 x 195 (kuva lainattu täältä)


Huomenna tulee muuten 3kk raksaamista täyteen! Aika mukavasti on projekti edennyt, kun ottaa huomioon, että kappaletavarasta rakennetaan. :)

// Anni-Maaria




lauantai 9. syyskuuta 2017

Se on nyt menoa eikä meininkiä!

Aloituksen kynnyksellä juostaan pää kolmantena jalkana joka paikkaan! Maanantaina Mika kävi kaatamassa tontilta muutamia suurimpia puita takkapuiksi. Hieman oli ongelmia moottorisahan kanssa, mutta niin vaan saatiin kuin saatiin muutamia koivuja otettua talteen polttopuiksi.

Tiistaina kävimme sisustussuunnittelijan luona, josta jo viimeksi kirjoitteltiin (täällä). Kävimme myös Kuopion Domluxin näyttelytilassa katsomassa ikkunoita ja ovia. Domlux on samaa yritystä Domuksen kanssa. Alkukeväästä lähtien ikkuna- ja ovimyynti on siirtynyt Domlux-nimen alle ja Domus-nimellä toimii kiintokalustemyynti. Täytyy kyllä sanoa, että Domluxilla oli asiakaspalvelu kohdillaan! Oltiin sovittu tapaaminen liikkeen aukioloajan ulkopuolelle klo 17.30 ja siitäkin myöhästyttiin reilu vartti, koska herra 4v.:llä iski kakkahätä juuri kun olimme lähdössä. Herra 2v. pisti parastaan juoksemalla ympäriinsä, kiipeilemällä ja ravaamalla rappuja. Pari roskistakin ehti yhdessä hujauksessa tutkimaan, vaikka koko ajan perässä juostiinkin. Oksmanin Jounilla onneksi perheellisenä miehenä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä riitti. 

Tämän kaiken härdellin keskellä tutustuimme studion malli-ikkunoihin ja -oviin. Teimme pienet viilaukset muutamiin ikkunoihin ja vaihdoimme etu- ja varaston oven mallia Jounin hyvien ja perusteltujen vinkkien perusteella. Oli kiva kun studiolla pääsi konkreettisesti katsomaan miltä eri vaihtoehdot näyttävät ja miten eri meksniskmit toimivat.
 
Tällainen ulko-ovi meille tulee

Tietoa Domluxin Passiivi-ikkunoista
Perjantaina saimme Jounilta päivitetyn tarjouksen, jonka sisältö oli meille mieluinen. Vakuutuimme Domluxin passiivi-ikkunoista ja -ovista, joten hyväksyimme tarjouksen! Sovimme myös yhteistyöstä ikkunoiden ja ovien asennuksen suhteen, jonka myötä meillä järjestetään Domluxin toimesta ikkunoiden ja ovien asennusnäytös loka-marraskuun vaihteessa. Ilmoittelemme aikataulusta tarkemmin kun saamme sen lyötyä lukkoon. Tervetuloa paikan päälle katsomaan, jos kiinnostaa! 

Keskiviikkona Mika kävi LVI-suunnittelijan kanssa läpi lopulliset LVI-suunnitelmat salaoja- ja sadevesisuunnitelmien sekä vesi- ja viemäriliittymien osalta. Keskiviikkona oli myös aloituskokous rakennusvalvonnassa. Paikalla olivat Mika, pääsuunnittelija Jani, vastaavamestari Seppo sekä rakennustarkastaja. Kokouksen kulkuun kuuluu, että rakennustarkastaja kertoo rakennusluvan mukaisesta vaiheittaisesta etenemisestä sekä erilaisista rakennusmääräyksistä. Kokouksessa käytiin läpi rakennuslupapäätös, lupakuvat sekä pakolliset viranomaisen suorittamat katselmukset rakentamisen aikana. Lisäksi tarkastaja kertoi rakentajan vastuista ja velvollisuuksista mm. talokansion täyttämisestä, tuotteiden CE-merkintöjen keräämisestä ym. Poissaolevat on aina helppo nakittaa, joten Anni-Maaria nimettiin vastaamaan talokansion kokoamisesta. Paperihässäkkä ja byrokratia oli kunnossa ja lupa aloittamiselle myönnettiin!

Tätäpä sitten täytetään iltapuhteeksi :)

Tiesittekö muuten, että rakennustapaohjeen mukaan jokaisessa asuinhuoneessa tulee olla avattava ikkuna, joko tuuletusikkuna tai pelkkä avattava ikkuna ilman tuuletusmekanismia? Meillä tämä ei ollut tiedossa. Olisimme halunneet kaikkiin makuuhuoneisiin kiinteät ikkunat, sillä kiinteissä ikkunoissa on parempi U-arvo. Tämä olisi ollut passiivirakentamisen kannalta parempi vaihtoehto. Takkahuoneen, olohuoneen ja keittiön ikkunat ovat kiinteät, sillä takkahuoneessa ja olohuoneessa on ovet tuulettamista varten. Pääsuunnittelija oli piirtänyt lupakuviin makuuhuoneisiin isot ikkunat tuuletusikkunoiksi. 10x23 on aika valtavan kokoinen ikkuna tuuletusikkunaksi, joten jätämme tuuletusmekanismit ikkunoita pois ja teemme niistä tavalliset avattavat ikkunat. Lapsiperheessä isot tuuletusikkunat olisivat olleet myös pienoinen turvallisuusriski, joten senkin kannalta parempi näin. Ikkunoita ei todennäköisesti tule avattua muuta kun ikkunanpesun yhteydessä, sillä tuuletusta ei pitäisi tarvita nykytaloissa joissa on hyvä, koneellinen ilmanvaihto.

Torstaina Mika ja herra 4v. kävivät hakemassa aiemmin tilatun peräkärryn ja kävivät myös samalla reissulla katsastusasemalla rekisteröimässä sen käyttöön. Päädyttiin ostamaan uusi kuomullinen kärry, sillä edellisestä rakentamisprojektista oppineena kaatopaikka tulee hyvinkin tutuksi. Edellistä taloa rakentaessa kävimme usein maanantaisin "kaatopaikkatreffeillä" viikonlopun ahertamisen jälkeen. Ostettiin myös rakentamisen ajaksi työmaa-asuntovaunu, joka pitäisi käydä ensi viikolla noutamassa tontille. Vaunu toimii taukotilana sekä tavaroiden säilytyspaikkana.

Meidän Aku CS275L-peräkärry
Perjantaina alkoikin sitten jo tontilla tapahtumaan! Kaivurikuski Ari poisti kaikki risut ja puut sekä pintamaat. Onneksi maankaatopaikka on lähellä, joten siinä ei kauaa nokka tuhissut. Ari myös levitteli jo aikaisemmin tontille tuotua täyttömaata. Perjantaiaamuna tontille tuli myös ensimmäinen tavarakuorma, tehdastoimituksena Lakan anturamuotit, ponttiharkot sekä laastisäkit. Maisema muuttui äkkiä ja into rakentamiseen sen kuin kasvoi!

Ensimmäinen tavarakuorma saapui tontille!
Pintamaiden poistoa

Tälle kyntömaalle nousee meidän torppa :)

Viikonlopun ohjelmassa on hakea mummulasta kaksi tyhjää kuution säiliötä, joista on tarkoitus tehdä sadeveden talteenottoa varten maan alle upotettavat säiliöt. Tästä "innovaatiosta" kirjoittelemme tarkemmin kun projekti niiden osalta etenee.

Tässä vastaus instagramissa olleeseen kuva-arvoitukseen :)

Maanantaina tontille saapuvat maanmittausosaston miehet merkitsemään talon kulmat ja korot. Samalla aletaan kaivamaan myös anturoiden paikkoja. Ensi viikosta eteenpäin tontilla häärää kaksi kirvesmiestä ja oma osuus tässä vaiheessa on pääasiassa tavaran hankkiminen ja tontin siivoaminen sekä mukana hämäriminen niiltä osin kuin omilta töiltä ehtii. Tuntuu uskomattomalta, että nyt sitä taas mennään (samassa vaiheessa oltiin viimeksi 05/2010)!!

//Mika ja Anni-Maaria
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...