Näytetään tekstit, joissa on tunniste wedi-levy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wedi-levy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. joulukuuta 2018

Raksaviikkopäivitykset jatkuvat; Raksaviikot 38-39

Tervehdys pitkästä aikaa! Paljon on virrannut vettä Kallavedessä tänä aikana kun olen viettänyt blogihiljaisuutta. Edellinen postaus minulta näyttää olleen tehty toukokuun lopussa, melkein 7kk sitten, huh. 

Täytyy kyllä sanoa että on tämä aika mennyt aivan valtavan nopeasti, on nimittäin ollut melkoisesti tekemistä. Niin kuin se muuton lähestyessä tahtoo olla. Tähän päälle vielä hyvänolontunne muuttamisen jälkeen jolloin kierrokset (ja samalla motivaatio) laskee melkoisesti ja ne kuuluisat jalat nousevat kohti kattoa.

Mutta kirjoitellaanpa näistä tuntemuksista hieman tuonnempana, nyt koitetaan saada tämä menneen kesän ja syksyn saldo nippuun ja raksapäivitykset tehtyä. Jos haluat palauttaa mieleen, mitä tapahtui raksaviikolla 37 niin pääset lukemaan jutun painamalla TÄSTÄ.


Eli itse asiaan, raksaviikot 38-39:

Tasoitustyöt saatiin tasoitemiehen osalta päätökseen. Näiden hommien jälkeen meidän hommat jatkuivat suursiivouksella. Tulee nimittäin melkoisesti "kuraa" tuosta roiskerappauksesta ja pölyä hionnasta.

Tässä kohtaa kannattaa olla aktiivinen ja siivota hyvin, koska tasoitepöly on villapölyn kanssa haitallisinta pölyä hengitykselle. Se kantautuu helposti kengissä ja pöllyää ympäriinsä, jos sitä ei kunnolla poista.


Kävinpä hakemassa rautakaupasta myös lisää maaleja. Maalien ominaisuuksista lisää myöhemmin, mutta täytyy nyt jo etukäteen sanoa, että maaleihin kannattaa sijoittaa, eikä todellakaan kannata valita edullisimpia tuotteita! Tiedätte kyllä, kuinka niiden kanssa tuppaa käymään! Me panostimme ja käytimme Teknoksen ammattikunnan tuotteita sekä parhaita sisäpuolen kuluttajamaaleja. Käytössä meillä mm. Biora Balance, Timantti 20, TeknosPro Katto ja TeknosPro 10. 


Tasoitustöiden valmituminen merkitsi myös sitä, että päästiin aloittelemaan jo pintahommiakin. Aloitettiin maalaminen meidän vaatehuoneesta. Olipa muuten aika mahtava fiilis päästä heiluttamaan telaa ensimmäistä kertaa (ja minun kohdalla myös viimeistä) kertaa. Tästä eteenpäin nimittäin Anni otti telat ja siveltimet käteen ja hoiti maalauksen. Kyllähän tuo maalaaminen alkuun hieman hakemista oli, edellisestä kerrasta oli kuitenkin jo 7 vuotta :).



Anni kun siirtyi pintojen kimppuun, kävin minä "ostoksilla". Vihdoin ja viimein sähkökeskus oli tullut Onniselle ja ei muuta kuin sitä hakemaan. Olipa muuten aikamoinen kapistus. Juur ja juur mahtui peräkärryyn. Tuli itselle yllätyksenä kaapin fyysinen koko, vaikka olihan minulla mitat jo tiedossa. Kotiautomaation palikat vievät paljon tilaa ja siksi keskus on paljon isompi kuin normaalit sähkökeskukset omakotitaloissa. Samaan syssyyn saatiin tontille myös lähetys Helolta, nimittäin kiuas kivineen saapui. Vähän hassua oli tilata kiuas tontille jo tässä vaiheessa, mutta tämä piti tehdä että saatiin ohjausyksikön piuha vedettyä ennen panelointia. Vielä hassumpaa oli ottaa kiuaskivetkin jo tontille, mutta kun sopivasti samassa kuormassa tuli niin pitihän ne ottaa :).

Kiukaaksi meille tuli Helon Rocher ja ohjainyksikkö T1. Nämä valittiin toki ominaisuuksien, mutta myös ulkonäön vuoksi. Kiuas on pilarimallinen ja siihen menee 100kg kiviä. Ohjainyksikkö on tyylikäs musta hipaisunäytöllä. Harvian kiukaat on tuttuja ja niitä on ollut kolmessa edellisessä asunossamme. Niistä ei ole meillä huonoa sanottavaa. Nyt vaan haluttiin ulkonäöllisesti jotain vähän muuta kuin mitä Harvialla oli tarjota.


Sähkökeskus kannettiin sähkärin kanssa paikoilleen ja sähkäri pääsikin heti asennushommiin. Mukava oli huomata että ammattilaiselta homma hoituu. Saatiin JOB Kiinteistötekniikalta (meidän sähköurakoitsija) oikea automaatioasentaja asennushommiin. Vaikka hän ei ollutkaan koskaan tällaista järjestelmää asentanut, sujui hommat hienosti. Minäkin jopa sain kehuja siitä miten hyvin oli kaapeloinnit vedetty ja merkattu :). Seuraavalle viikolla saadaan ehkä jo ensimmäisiä pistorasioita käyttöön ja loppuu jatkojohtojen kanssa pelailu.



Kylppärin puolella myös hommat pikkuhiljaa etenee, suihkuseinälle tulevan pesuainehyllykön hyllyt on tehty. Siellä on puurunko taustalla ja päällä wedi-levy. On kyllä näppärää levyä asentaa, työstää ja käsitellä!


// Mika

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Raksaviikko 26 : kylppärin kimppuun

Väliseinien noustessa pystyyn apumiehen voimin, iski realiteetit; mehän aletaan tarvitsemaan lisää tavaraa koska hommat etenevät nyt paljon nopeammin kuin itsekseen tehdessä. 

Jo muutamassa päivässä olivat nousseet lähes kaikki väliseinät. Taas muuttui tila aivan erilaiseksi kun seinärungot alkoivat jakamaan isoa tilaa pienemmiksi. Kaikki tilat näyttävät ja tuntuvat (onneksi) edelleen hyvän kokoisilta, eikä mitään ikäviä "liian-pieni-huone"-yllätyksiä tullut. 

Kylppäri ja sauna saivat myös väliseinät ympärilleen. Saimme ahaa-elämyksen takkahuoneen osalta ja päädyimme pienentämään saunaa n.400mm takkahuoneen puolelta. Näin ollen saamme takkahuoneen puolelle sopivan kokoisen syvennyksen "työpisteelle", eli toisinsanoen pienen tason, jolle saamme läppärin ja tulostimen, sekä hyllyt joille saadaan mm. mapit. Syvennyksen eteen tulee liukuovet. Saunalle jäi silti vielä leveyttä n.2400mm, eli hyvin mahtuu siltikin!


Saunan ja kylppärin seinät seinärungot pystyssä. Vasemmassa reunassa näkyy syvennys johon tulee "työpisteemme".

Päädyimme tekemään kosteiden tilojen rungot kokonaan puusta. Luotetaan siihen, että kun seinät tehdään wedi-levyillä, ne on niin turvalliset ja varmat kun minulle on annettu ymmärtää. Kävin töiden puolesta toissa talvena Saksassa Wedin tehtaalla ja siellä päästiin lähemmin tutustumaan wedin valmistamiseen, työstämiseen ja käyttökohteisiin. Onhan tuo melko monipuolinen rakennusmateriaali. Eiköhän tuo kestä meidänkin kosteuksia jos se kerta kestää höyrysaunoissa jossa on ilmankosteus 100% 24/7 :).
Toki, vesieristyksen kun tekee oikein ja kunnolla siveltävilläkin eristeillä, eihän sillä ole, ainakaan teorissa, väliä minkälainen runko siellä vesieristyksen takana on?



Kylppärin wc:stä on liukuovi meidän makkariin.


Meidän makkarista on myös liukuovi vaatehuoneeseen ja vaatehuoneesta kodariin

Viikonloppuna ristiinkolaattiin appiukon kanssa korkean tilan katto. Menisihän tuo yksinkin, mutta on se kahdestaan niin paljon käsi ja niska ystävällisempää, koolauslaudat kun ovat 5,4 m pitkiä.



  
Ensimmäiset kipsilevytkin piti jo asentaa, jotta saatiin tuo ulkonurkan väliseinärunko tehtyä. Tuo nurkka on tehty niin, että se piti (eli kannatti) levyttää ennenkuin rungon pystyi tekemään. Piti siis hakea pari kipsilevyä rautakaupasta ensi hätään. Loput talon levyt on nimittäin tilattu parin viikon päähän ja sieltä on tulossa 3,5 lavaa gyprocin levyjä.



Kylppärin seinärungot kun oli jo saatu pystyyn ja olivat valmiita levytettäviksi, kävin hakemassa raksalle myös wedi-levyt ja kiinnitystarvikkeet. Kuvassa näkyy meidän kylppärin seinälevyt, joissa on jo siis vesieristys valmiina. Tuon määrän wedi-levyjä kantaa kerralla sisälle, koetappa kantaa sama määrä kipsilevyjä ja vesieristettä kerralla ;).
Wedien asennuksen jälkeen ainoastaan kiinnikkeiden kohdat sekä levyjen saumat pitää nauhoittaa ja vesieristää. On hurjan nopea tapa tehdä laatoitettavaa pintaa! Wedi levy on erikoissementillä ja lasikuituverkolla molemmin puolin pinnoitettua xps levyä. Levy on siis täysin vettä imemätön. Sitä on tosi helppo työstää ja kevyt kantaa! Suosittelen koettamaan!




Wedi 610 liima on todella monipuolinen ja tehokas liima. Sillä pystyy liimaamaan irtonaisen, laatoitetun wedi-levystä tehdyn suihkuseinän valmiiseen laattapintaan ja se pysyy siinä ilman mitään muuta kiinnitystä!

Ulkoseinälle tulevat wedi-levyt liimattiin suoraan wedi 610 kiinnitysliimalla kingspanin levyyn. Tämä on virallinen asennusohje, jolloin erillistä koolausta ei tarvitse tehdä. Puurunkoihin levyt ruuvattiin ensin paikoilleen ja myöhemmin lisättiin loput ruuvit joissa mukana myös kiinnitysaluslevyt, jotka siis pitävät levyt paikoillaan. Levyt asennetaan puskuun ja saumoihin ei tarvitse laittaa liimaa, riittää että saumat myöhemmin nauhoittaa ja vesieristää. Me kuitenkin varmistimme saumat ja laitoimme niihin liimaa. Wedi-levy jätetään 3mm irti lattia/seinä/toisesta levypinnasta ja sinne saumaan pursotetaan 610-liimaa. Nämä nurkat myöhemmin myös vesieristetään ja nauhoitetaan. Tämän meidän kylppärin levyjen asentamiseen meni aikaa alle tunti. Eli siinä ajassa on seinä levytetty ja vesieristetty ja pinta lähes valmiina laatoitusta varten.




Olipa tällä viikolla myös pieni DIY-projektikin.
Otin töistä jämäpalan tummaa harjattua alumiinipintaista aluco välitilalevyä sillä ajatuksella, että koetan tehdä siitä talonumeron. Levy on 4mm paksua muovipuristetta, jossa on molemmin puolin alumiinipinta.
Tulostettiin sopivalla fontilla talonnumero A4-koossa ja leikkasin siitä sabluunan. Sabluunan avulla oli helppo kuviosahalla leikata levystä numero. En lähtenyt levyä sen enempää hifistelemään ja reunoja hiomaan, koska tarkoitus nyt alkuun testata miten levy toimii aurinkoisella seinällä, eli miten kestää uv:ta ja säänvaihteluita. Jos kestää, teen hieman isompana uuden ja viimeistellymmän nelosen.  Jos homma menee pieleen, eipä tuo kauheasti harmita kun kustannukset tälle kokeilulle 0€ :).


Talonumero

Siellä se numero möllöttää. Toistaiseksi ainakin pysynyt muuttumattomana. Eipä tosin tuo aurinko sitä vielä kauheasti ole päässyt rasittamaankaan.


// Mika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...