Näytetään tekstit, joissa on tunniste bora basic. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bora basic. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Raksaprojektin onnistuneet valinnat TOP 3

Vuosi sitten kirjoiteltiin n. 4kk rakentamisen jälkeen siihen mennessä vastaan tulleista topeista ja flopeista TOP 3 - listaus. Nyt olisi aika perata tämän vuoden tai oikeastaan koko rakentamisen tähänastiset topit ja flopit TOP 3.

Toistaiseksi valtaosa valinnoista on tuntunut osuvan nappiin, joten niitä on vaikea laittaa järjestykseen. Tässä kuitenkin minun mielestä parhaimmat valinnat TOP 3. Listaus on hyvin pitkälti tekniikka painotteinen, joten saattaa olla, että Anni kirjoittaa onnistumisista ja epäonnistumista myöhemmin oman näkemyksensä mukaan :).



ONNISTUMISET TOP 3:


1. IV-kone ja maalämpöyksikkö. Ihan ehdottomasti paras ja oikea hankinta iv-koneeksi. Tämä on sellainen kombinaatio, jota väänsin ja käänsin ennen hankintapäätöstä. Passiivitalossa nämä ovat nimittäin todella tärkeät laiteet jotta saadaan a. hyvä ja riittävä ilmanvaihto ja b. paras mahdollinen hyötysuhde ja energiansäästö. Molemmat kriiterit täyttyvät!


Näiden käyttöönotto ja toiminta normaalikäytössä hieman jännittivät, onneksi kuitenkin ihan turhaan. Molemmat koneet toimivat mahtavasti ja lämmöntalteenotto on huippu. Alla kuvakaappaus, josta näkee mittatiedot iv-koneelta jouluaatonaatolta jolloin pakkasta oli melkein -20 astetta.  Koneiden käyttämä sähkö tuolla hetkellä oli yhteensä n.90w, mikä tulee iv-koneen kahdesta tuulettimesta ja patterin vesipumpusta. Erillistä sähkövastustahan ei iv-koneessa ole ollenkaan.

Kone joka meille siis tuli, on Paul ilmanvaihdon toimittama ja Zehnderin valmistama Comfo air Q 450 ilmanvaihtokone ja esilämmitys/viilennyspatteri.  Suosittelen lukemaan koneista maahantuojan sivuilta lisää, jos energiatehokkaan järjestelmän hankinta kiinnostaa.



Ensimmäisenä mittatiedot sisältä iv-koneelle menevästä ilmasta, 
toisena iv-koneelta ulos menevästä ilmasta,
kolmantena ulkoa iv-koneelle menevästä ilmasta 
ja neljäntenä iv-koneelta sisälle menevästä ilmasta.
Lämpötilan jälkeen oleva prosenttiluku on ilmankosteus.
Takassa poltin tuossa illan aikana n. sylillisen puita.



2. Ulko-ovien älylukot. Meille tuli ulko- ja varastonoveen Yale Doorman-älylukot. Nämä oli melkolailla must-hankintoja jo ennen projektin aloittamista ja ei olla kaduttu. Ovien etäohjaus puhelimella, avaaminen ilman avaimia koodilla ja häylytys, jos ovi ei ole mennyt lukkoon, ovat meidän käytössä olleet näppäriä toimintoja.

On ollut näppärää avata ovi etänä vaikkapa putkimiehelle hänen tullessaan käymään tai jos on tuttu asentaja tullut käymään ja hänellä on ollut koodi tiedossa, on hän voinut tulla käymään ilman tarkempaa aikataulusta ja avainhässäkkää.

Myös erillisen kotiavaimen kantaminen, esimerkiksi ulkoillessa, on historiaa ja melko mukavaa, että ei tarvitse neuroottisesti miettiä onko avain mukana vai ei.

Ensimmäiset -20 pakkaskelitkin olivat ja lukko toimi moitteetta. Iso suositus siis kaikille jotka miettivät älylukkoja!

Vuodelle 2018 Doormanilta tuli uusi väri, valkoinen. Samalla lukosta tuli myös versio 2.


3. Kodinkoneet. Asia, johon erityisesti haluttiin panostaa, olivat kodinkoneet. Kylmälaitteeksi meille tuli Festivon 120 CF kylmiöpakastin (juttua koneesta kirjoitetaan myöhemmin), induktiokeittotasoksi yhdistelmäkeittotaso Bora basic plus (juttua keittotasosta tulossa myös myöhemmin), uuniksi Siemensin HN878G4W6S mikro-uuniyhdistelmä höyryllä (juttua siitä täällä) ja astianpesukoneena meillä Mielen G6895 XXL malli (juttua täällä). Näistä jokainen kone on ollut nappivalinta ja ne oikeasti tekee arjesta helpompaa. Keittiössä kuitenkin vietetään todella paljon aikaa joten miksi siihen ei panostettaisi?


Flopit TOP 3-listaus tulossa lähipäivinä.


//Mika

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Induktiotasojen kamppailu: Mielen uutuus TwoInOne vai Savon Bora Basic?

Miele lanseerasi lauantaina 18.11 ensiesittelyssä Vantaan Miele Experience Centerissä Suomen markkinoille uuden induktiotason, jossa on intergoituna liesituuletin. Muutamilla muilla toimittajilla tämmöisiähän on jo aikaisemmin ollut tarjolla ja yllättävää, että Mieleltä ei vielä moista ole löytynyt. Kenties tuotesuunnittelua on pitänyt hieroa sen verran kauan ennenkuin ovat saaneet mallin mieleisekseen. Miele ei nimittäin päästä markkinoille keskeneräisiä tuotteita. Oli miten oli, tuotteesta ei löydy vielä netistä juurikaan suomenkielistä tietoa, mutta Saksan markkinoilla tuote on ollut jo muutaman kuukauden ajan. Kyseessä on Mielen ensimmäinen induktiotaso, jossa on integroitu liesituuletin. Malli on Miele KMDA 7774 TwoInOne ja sitä saa  teräsreunuksella sekä ilman teräsreunaa, jonka pystyy myös huullosasentamaan.

Kuva lainattu Mielen saksankielisiltä sivuilta (KMDA 7444)

Löysin Youtubesta Miele Finlandin tiistaina julkaiseman videon, jossa tuotetta esitellään tarkemmin. Ominaisuudet vaikuttavat varsin näppäriltä. Esittelyvideon mukaan lieden allekin pitäisi jäädä ihan hyvin säilytystilaa. Yritin etsiä netistä mitoitus-/asennuskuvia, mutta tähän hätään en niitä olemattomilla saksankielentaidoillani löytänyt.



Mielen uusi TwoInOne-malli miellyttää silmää ja on selkeän linjakas muotoilultaan. Tasossa on PowerFlex-alueet, joka mahdollistaa sen, että ruokaa voi tehdä missä kohtaa vain minkäkokoisella kattilalla tai pannulla tahansa. Liesituulettimen sanotaan olevan tehokas ja sen pitäisi imeä mahdolliset höyryt ja käryt hyvin.

Kuvat lainattu täältä.
Mielen tasossa on Con@ctivity 2.0-toiminto, joka käynnistää liesituulettimen automaattisesti päälle kun tasolla alkaa valmistamaan jotain ja kytkeytyy itsetään pois päältä kun ruoan valmistus loppuu. Tehon pitäisi säätyä automaattisesti sopivaksi valmistettavana olevan tuotoksen mukaan.

Suodattimen mainostetaan olevan helppo puhdistaa ja sen voi pestä halutessaan astianpesukoneessa. Alla myös ylivuotosuoja, joka on aina plussaa. :)


TwinBooster tehostaa vedenkiehumista





Meillä on juuri parasta aikaa keittiösuunnittelu käynnissä ja tuo induktiotason valinta vaikuttaa jonkin verran saarekkeen kaapistoihin ja mitoitukseen. Emme halua erillistä liesituuletinta, joten induktiotasoon integroitu liesituuletin aktiivihiilisuodattimella olisi tällä hetkellä se mieluisin, joskaan ei välttämättä edullisin vaihtoehto. Toinen vaihtoehto olisi laittaa tavallinen induktiotaso ja erillinen tasoon upotettava liesituuletin. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä houkuttele yhtä paljon kuin Mielen ja Savon integroidut mallit. Ei edes sen vuoksi, että sitten olisin mahdollisesti saanut kaikki koneet valkoisena. Olen valmis tinkimään induktion osalta valkoisesta ominaisuudesta ennemmin kuin säilytystilasta.



Alunperin meillä oli pitkään vaihtoehtona Savon Bora Basic, joka niin ikään vastaa kriteereitä (ingeroitu ja aktiivihiilisuodatin). Alla olevat kuvat lainattu Savon sivuilta.

Savo Bora Basic




Leikkauskuva, hyvin pitäisi jäädä tälläkin mallilla tilaa saarekkeeseen.

Kaksi hyvää vaihtoehtoa. Nyt täytyisi vaan alkaa selvittelemään hintoja, vertailemaan ominaisuuksia tarkemmin sekä miettiä onko jokin muu kriteeri joka ohjaa valintaa. Äkkiseltään katsottuna Bora Basicin ovh pyörii tällä hetkellä noin 3000€ kieppeillä, mutta erilaisilla kampanja-alennuksilla sen voi saada jopa hieman päälle 2000€:n. Mielen mallista ei olla vielä hintoja edes edustajalta kyselty. Saksassa näytti olevan 2999€, joten eiköhän Suomessa hintalappu tuosta vielä jonkin verran nousee.


//Anni-Maaria

P.S. Tiedot Mielen TwoInOne-mallista on omatoimisesti selvitelty internetin ihmeellisestä maailmasta. Käännöskukkaset ja ymmärrysvirheet mahdollisia, sillä suomenkielistä esitettä ei ollut vielä saatavilla. Kehoitan olemaan yhteydessä suoraan jälleenmyyjiin, mikäli kiinnostuitte mallista. Tai odottelemaan, että tuote tulee konkreettisesti myyntiin. :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...