Näytetään tekstit, joissa on tunniste oras. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oras. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Esittelyssä tuleva kodinhoitohuone

Meillä tehtiin viime viikolla armotonta viilausta kalustesuunnitelmiin, sillä suurin osa kalusteista piti saada tilattua ennen juhannusta. Heinäkuu on kalustealalla aikaa, jolloin tehtaat ja toimittajat yleensä lomailevat ja tällöin ei toimituksia juurikaan ole. Siksi oli siis tiukka deadline, että saadaan toimitukset perille ennen heinäkuun puoltaväliä ennen kuin lomat isommin alkavat pyörimään.

Miksi meidän kalustesuunnittelu on sitten ollut vähän vaiheessa ja jäi viime tippaan? Syystä siitä, että tehdään myös nämä suunnitelmat itse. Mika vaihtoi työpaikkaa Forema-keittiölle tämän meidän rakennusprojektin aikana, joten luonnollisesti otamme nyt kalusteet Foreman kautta. Mikalla on siis töiden puolesta kaikki piirto-ohjelmat, joten piirrämme myös kalusteet itse. Tai siis Mika piirtää. Aikaa tämä tosin vie ehkä hiukan enemmän, sillä kaikki koneen ääressä käytetty aika on pois raksa-ajasta ja  raksalla on ollut aika paljon ns. akuuttia puuhaa, joten siksi jäi tämä kalusteiden viimeistely ja tilaus aika lailla viime tippaan. No mutta, hyvin ehdittiin! :)

Keittiö laitettiin tilaukseen torstaina ja siitä kirjoitinkin  jo oman esittelyn. Jos et ole vielä lukenut, löydät sen tästä: Keittiö tilaukseen! Myös muut kalusteet ovat menossa tilaukseen nyt heti alkuviikosta. Tasot on jo tilattu, sillä niiden tilaus piti saada sisään ennen juhannusta. Nämä kalustemateriaalivalinnat ovatkin olleet kuta kuinkin viimeisiä pintamateriaaleja, jotka on pitänyt päättää. Vaikka kyllähän sitä päätettävää taitaa vielä pitkäksi aikaa riittää..

Mutta nyt siis itse asiaan, tässäpä tämä meidän tuleva kodinhoitohuoneemme:




Materiaalivalinnat on täällä blogissa jo esiteltykin. Tässä vielä kuitenkin yksi kuva siitä, millaista värimaailmaa meille on tulossa. Havainnekuvissa ovimalli näyttää aika tummalta, mutta todellisuudessa se on todella vaalea, lähes valkoinen valkosaarni. Taso on Ecolamin 4915U Siniteräs ja vedin Hahlen titaanivedin V51.





Seiniin tulee yleissävyksi Tikkurilan Piazza. Alun perin suunnittelin Tikkurilan valkoista, mutta vaihdoin sen viime metreillä tuohon Piazzaan, sillä se sopii mielestäni paremmin ovimalliin tuoden hieman lämpimämpää tunnelmaa. Päätyseinä maalataan Tikkurilan Serpentiinillä.


Tason vasemmalle puolelle sijoitamme liinavaatekaapin. Sinne on tarkoitus laittaa ritilähyllyjä ja -koreja, jotta ilma pääsee kiertämään paremmin. Lisäksi teemme aukot kaapiston pohja- ja kattolevyihin. Pyykkikone ja kuivausrumpu tulevat meille korotettuina. Koneiden alle tulee vetolaatikot, joissa on pyykkikorit. Siivouskomeron sijoitamme pesukoneen vasemmalle puolelle, jotta siitä on nopsa ottaa imuri sekä muut siivoustarvikkeet. Siivouskomeron vasemmalla puolella on tyhjää seinätilaa, johon laitamme kaksi kuivaustelinettä päällekäin. Tällaiset telineet on olleet meillä jo kahdessa edellisessä kodissa ja todettu erittäin käytännöllisiksi!

Ruck-Zuck 80cm Kuva: K-rauta.fi

Hanaksi valitsimme jo aiemmin esitellyn Oraksen Safiran. Pesualtaan oikealle puolelle tulee pieni seinämä, jonka vieressä on kura-allas. Siinä on tarkoitus pestä pieni kurainen koira sekä lasten kuravaatteet. Emme laita altaalle erillistä hanaa, vaan tuolla pesuallashanan käsisuihkulla olisi tarkoitus hoitaa tarvittavat suihkuttelut.

Oras Safira 1033 Kuva: Oras.fi



Kodinhoitohuoneen takaseinälle tulee liukuovikaapisto, jonne on tarkoitus säilöä sesonkivaatetta ja muuta roipetta. Sisustan suunnittelu on vielä viimeistelemättä, mutta ajatus on, että sinne saataisiin rekkitilaa, ulosvedettäviä hyllyjä kengille, mahdollisesti lankakoreja sekä ihan perinteisiä hyllyjä. Eli vähän sitä sun tätä. :)



// Anni-Maaria

P.S. Raksaviikkopäivityksiä on tulossa taas jossain vaiheessa. Väliaikatietona voisin kertoa, että tasoitemies sai eilen hiottua loput seinät. Olin illalla raksalla tekemässä "yövuoroa" eli maalasin meidän makkarin kattoon ja seiniin pohjamaalin. Kotiin pääsin lähtemään yhdeltä.. Nyt on meillä seinissä ja katossa pohjamaali aulaa ja keittiö/olohuonetta lukuunottamatta. Pian päästäänkin sitten maalaamaan lopullisia pintoja! Keittiö/olohuoneen katto on tasoitemiehen toimesta maalattu jo pintamaalilla eli valmista pintaakin meillä jo on! Tällä viikolla alkaa myös kylpyhuoneen laatoitus! Huippua!!







lauantai 16. kesäkuuta 2018

Hana- ja suihkuvalinnat

Ihastuimme alkuvuodesta järjestetyillä Kuopion Rakenna Ja Asu-messuilla Oraksen esittelypisteellä oleviin Signa-hanoihin. Tästä ihastumisesta kirjoitinkin jo heti messujen jälkeen jutun Voiko hanoihin rakastua? Kyseessä oli rakkautta ensi silmäyksellä, joten sen jälkeen en ole osannut muita hanoja meille edes ajatella.

Heti ensimmäiseksi valinta oli selvä vessojen osalta: molempiin vessoihin meille tulee hanoiksi Signa pesuallashanat. Signa pesuallashanoja on kahta eri mallia. Toisessa ns. perusmallissa mallissa on kääntyvä juoksuputki ja se toimii viputoimisesti. Toinen on puolestaan ns. hybridimalli eli se toimii sekä kosketusvapaasti että viputoimisena. Lisäksi tässä mallissa on ulosvedettävä juoksuputki. Meidän pienempmään vessaan on tulossa tuo perusmalli, mutta isompaan vessaan ajattelimme laittaa toiseksi hanaksi tuon hybridiversion. Isossa vessassa tullaan pesemään ahkerasti käsiä, sillä vessa on sisääntuloaulassa ja sitä tullaan muutenkin käyttämään arjessa luultavasti enemmän kuin pienempää kylpyhuoneen vieressä olevaa vessaa.

Oras Signa 2213F



Molempiin vessoihin on tarkoitus laittaa myös käsisuihku. Myös käsisuihkuista löytyy samaan tapaan kaksi mallia eli ns. perusmalli ja hybridimalli. Hybridimallissa hanan kanssa tulee Smart Bidetta-käsisuihku, joka on etäkäytettävä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun käsisuihku otetaan pois seinäkiinnikkeestä alkaa vesi virrata hanasta. Ei muuta kuin suoraan suihkuttelemaan ilman hanalle kurottelua. Hybridimalli oli kieltämättä aika houkutteleva, mutta pitkän pähkäilyn jälkeen päädyimme ns. perusmalliin, joita tulee yksi kumpaankin vessaan.

Oras Signa 2208F

Kodinhoitohuoneeseen olin alunperin ajatellut saman sarjan keittiöhanaa, mutta Mika ehdotti, että ei laitettaisikaan erillistä hanaa pesualtaalle vaan vedettäisiin vieressä olevalta altaalta käsisuihku pesualtaan puolelle. Signa-sarjasta ei löytynyt kyseiseen tarkoitukseen sopivaa, joten googlea ja Oraksen nettisivuja selaillessa vastaan tuli Safira-sarjan pesuallashana, jossa on mukana käsisuihku. Halusimme kodinhoitohuoneeseen hieman korkeamman hanan, joten Safira-sarjan hana soveltuu tarkoitukseen oikein passelisti. 

Oras Safira 1033

Keittiön hana on ollut mietinnässä todella kauan. Keittiösuunnitelmat elivät hieman alkuperäisestä, joten hanavisiotkin ovat matkalla hieman muuttuneet. Alun perin haaveilin mustasta hanasta ja sellaiseen olinkin kallistumassa, kunnes aloin pohtia käytännöllisyyttä. Instagramissa tuli vastaan alla oleva video Oraksen Signa-keittiöhanan hybridiversiosta.




Aloin pohtimaan, että kosketusvapaa hana keittiössä voisi tosiaan olla näppärä ja käytännöllinen. Todella usein kädet likaantuvat ruokaa valmistaessa tai huuhdeltavaa riittää esimerkiksi salaattia tehdessä. Niinpä tässäkin asiassa päätin, että mennään käytännöllisyys edellä ja tingin hieman omasta esteettisestä visiostani (musta hana mustan altaan kanssa). Onneksi tuo hana on sellainen, että sitä mielellään katselee, joten ainut esteettisen luopumisen osa-alue on siis tuo mätsäävä sävy altaan kanssa. Oraksella on myös muita hybridikeittiöhanoja, mutta tuo Signa on niistä se, joka minuun eniten kolahti. Omasta mielestäni yksi ehdoton plussa Oraksen hybridihanoille on se, että niitä voi käyttää sekä kosketusvapaasti että viputoimisena.

Oras Signa 2227F


Keittiöhanan mukana tulee älykäs pesukoneventtiilin painonappi, jolla pesukoneventtiilin saa auki 4 tai 12 tunnin ajaksi. Painonappi on langaton, joten se voidaan sijoittaa haluttuun paikkaan pesukoneen läheisyyteen. Tällainen tulee myös meidän kodinhoitohuoneeseen. Älykkäitä pesukoneventtiilin painonappeja saa sekä paristokäyttöisenä että pistotulppamuuntajalla. Meidän molemmat pesukoneventtiilit tulevat pistotulppamuuntajalla. Tämä on huomioitu jo sähköjen vetovaiheessa niin, että tiskikoneen ja pyykinpesukoneen yhteyteen on tehty muuntajille omat sähkövedot pistorasioita varten.

Meille tulevat suihkut löytyivät myös Oraksen mallistosta. Jo aiemmin mainituilla Rakenna ja Asu-messuilla oli esitteillä Oraksen Optima sadesuihkut, joiden muotoilu miellytti kovasti omaa silmää. Pähkäilimme pitkään laitammeko tavalliset vai sadesuihkut ja lopulta päädyimme sadesuihkuihin. Toinen suihku tulee juoksuputkella ja toinen ilman juoksuputkea. Tällä yritämme välttää turhaa veden kulutusta.
Oras Optima 7193


// Anni-Maaria

P.S. Tiesittekö muuten, että Oraksen nettisivuilla pääsee katsomaan tuotteita myös 3D-malleina? Oli itselle aivan uusi juttu ja sattumalta kyseisen ominaisuuden huomasin.  Helpottaa valintaa kun pääsee katsomaan tuotteita vähän eri näkövinkkelistä, etenkin jos ei pääse rautakaupoissa kaikkia malleja hypistelemään.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Voiko hanoihin rakastua?

Tiedätkö sen tunteen kun näet jotain ihanaa ja tulee selittämätön tunne niin että sisällä ihan läikähtää? Minulle kävi näin, hanojen kanssa! Messukuulumisten yhteydessä kirjoittelinkin, että löysin Kuopion Rakenna ja Asu-messuilta Oraksen pisteeltä aivan ihanat hanat. Tässä ne ovat: Oraksen Signa-hanat! 



En ole aivan varma oliko se tunne ihastus, rakastuminen vai huvitus, mutta ihanalta nuo hanat minusta näyttävät! Jotenkin hassusti alkoi hymyilyttämään kun näin nuo hanat, ne ovat hauskat ja niitä katsellessa tulee hyvälle mielelle! Oraksen edustaja kertoi, että ne on lanseerattu viime vuoden asuntomessuille ja olleet valikoimissa siis reilun vuoden, ellen väärin muista. Nämä hanat kuulema jakavat mielipiteitä - niistä joko tykätään tai ei. Selvästikin kuulun ensimmäisten joukkoon. Mitä mieltä sinä olet?

Vasemmalla Oras Signa keittiöhana ja oikealla Oras Signa pesuallashana

Oraksen Signa-hanojen valikoimaan kuuluu niin pesuallashanat kuin keittiöhanatkin. Keittiöhanoissa on ulosvedettävä juoksuputki. Pesuallashanoja saa perinteisellä juoksuputkella tai ulosvedettävällä juoksuputkella. Pesuallashanojen juoksuputki on kääntyvä, joten sitä voi säätää altaan koon tai pesutarpeen mukaan. Pesuallashanoja saa perinteisesti viputoimisena tai hieman hifistellen kosketusvapaana. Kosketusvapaat hanat toimivat myös viputoimisesti.

Signa-sarjaan kuuluu myös Bidetta-käsisuihku, jonka saa perinteisellä toiminnolla tai kosketusvapaana. Etäkäytettävä Smart Bidetta-käsisuihku toimii siten, että kun käsisuihku irroitetaan pidikkeestä lähtee hana automaattisesti päälle. Meillä on vielä tovin aikaa pienet pyllyt pestävänä, joten käsisuihku on ahkerassa päivittäisessä käytössä. Tämä malli kiinnostaisi kovasti, mutta hieman mietityttää innostaako tämä toiminto poikia liikaa omatoimisiin suihkuleikkeihin! :D Toisaalta, mikäli joutuvat kuiveilemaan mahdolliset löträilynsä niin luulisi menevän viestin parin kerran jälkeen perille. Menee siis harkintaan!

Oras Signa Pesuallashana ja etäkäytettävä Smart Bidetta-käsisuihku

Nämä hanat ovat nyt tällä hetkellä ehdoton suosikki ja olenkin niitä kaavaillut molempiin vessoihin sekä kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneeseen tulisi varmaan tuo keittiöhana älykkäällä pesukoneventtiilillä. Äly tulee siitä, että tuotteeseen kuuluu erillinen ohjausyksikkö sekä elektroninen venttiili. Painonapin voi sijoittaa muutamien metrien etäisyydellä mihin aluaa. Meillä esimerkiksi painonappi olisi tulossa kodinhoitohuoneen toiselle puolelle hanan viereen. Painonapista painamalla elektroninen venttiili aukeaa ennalta määrätyksi ajaksi, jonka jälkeen venttiili sulkeutuu automaattisesti. Painonappiin voi ohjelmoida kaksi painallusta eli vaikka 3h auki ja 6h auki. Painonapista voi myös halutessaan sulkea venttiilin välittömästi pesun jälkeen.


Mittakuva Oras.com


Tutustuimme messuilla myös Oraksen sadesuihkuihin. Olemme pitkän aikaa pohtineet laitettaisiinko perinteiset suihkut vai kattosuihkut ja nyt kuitenkin kaiken pähkäilyn jälkeen olemme kallistumassa energiatehottomampaan ratkaisuun eli kattosuihkuihin. Oraksen Signa-sarjaan on saatavilla myös sadesuihku, jossa on EcoLed-painike, joka toimii virtaaman säätimenä sekä näyttää valolla veden ja energiansäästön kannalta ihanteellisen suihkuajan. Hana sulkeutuu automaattisesti muistaakseni 4 minuutin jälkeen. Tässä ajassa olisi tarkoitus peseytyä. Tarpeen tullen voi tietysti säätää hanasta lisäaikaa, ettei tarvitse kuitenkaan jättää pesua ja vaikkapa hoitoaineen huuhtelua kesken. Suihkun painikkeessa palaa vihreä valo, joka kuulema kannustaa erityisesti lapsia alittamaan tavoiteajan.

Oras Signa -sadesuihku Kuva: Oras.com

Tuumattiin Mikan kanssa, että mikäli pitäydymme ns. tavallisissa suihkuissa säästämme n. 1000€. Sillä summalla saa ostettua vaikka munakellon lapsille houkuttimeksi ja käytyä suihkussa aika monta kertaa. Tykästyimmekin messuilla Oraksen Optima-suihkuihin ja ne ovat nyt potentiaalinen vaihtoehto meidän suihkuiksi. 


Vasemmalla Oras Cubista ja oikealla Oras Optima

Tässä mallissa vesi tulee juoksuputkesta hieman leveämpänä "putouksena"


Vaikka talon rakentamiseen liittyy valtava määrä valintoja ja päätöksiä on tämä toisaalta ihanaa aikaa - vihdoin pääsee tekemään niitä konkreettisia valintoja ja suunnitelmat alkavat konkretisoitua!


// Anni-Maaria

P.S. Olisi kiva kuulla kommenttisi noista Signa-hanoista - sytyttääkö vai ei?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...