Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalisävyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalisävyt. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. kesäkuuta 2018

Vessojen kalustesuunnitelmat ja materiaalivalinnat

Meillä meni isomman vessan materiaalivalinnat uusiksi hetki ennen tilausta. Valitsemaani tasoa ei ollutkaan enää saatavilla ja kriisihän siitä tuli.  Minulla oli kuitenkin vahva usko, että asioilla on tapana järjestyä ja vastoinkäymisten myötä tilalle löytyy jotain vielä parempaa. Ja niinhän siinä kävi! Uusi suunnitelma on huomattavasti aiempaa parempi ja on lisäksi paremmin linjassa muiden materiaalivalintojen kanssa. Hyvin kävi siis. :)



Isompaan vessaan meille on tulossa allaskaappi koko pitkälle seinälle. Seinät maalataan Tikkurilan Piazzalla paitsi takaseinä Tikkurilan Serpentiinillä (näkyy kuvassa vasemmalla). Lattiaan laataksi tulee Islan Eden Rock Stratus Rett 800x400 koossa. Kuvassa ovimalli näyttää tummalta, mutta on todellisuudessa aika vaalea, hieman harmahtava. Taso on sama tumma Ecolamin taso, jota tulee myös kodinhoitohuoneeseen sekä keittiöön.

Alhaalla lattialaatta, keskellä taso ja ylhäällä valittu kalusteovi.

Materiaalivalinnat sekä maalisävyt (Tikkurilan Serpentiini ja Piazza)

Altaat ovat 60cm leveät upotettavat Kandi XS-altaat. Valopeilit ovat Otsosonin uudet Via valopeilit koossa 60x70. 

Kuva: Helakeskus



Via valopeili Kuva: Otsoson

Lisäksi laitamme seinälle muutaman 30cmx30cm kaapin, jonne saa hammasharjat ym. piiloon. Kuvasta poiketen vasemmassa reunassa oleva valkoinen taso tulee olemaan samaa tummaa tasoa kuin yläpuolella. Mietimme ensin laatikostoa myös vasempaan reunaan, mutta päädyimme hyllyyn, jotta sen alle saa roskiksen piiloon. Näin ollen myös käsisuihkun voi sijoittaa hieman järkevämpään paikkaan lähemmäs kalustetta.




Pienempään vessaan meille tulee sama ovimalli. Alun perin olinkin valinnut oven juuri tähän tilaan. Pesuhuoneen pitkä seinä tulee olemaan lämpöhaapaa, joten sen kaveriksi tarvittiin jokin hillitty ovimalli. Pienempi vessa on samassa tilassa kylpyhuoneen kanssa, joten lattiassa on samaa laattaa kuin isommassakin vessassa, mutta pienemmässä 15x15 koossa. Koska yksi seinä on paneelia ja tila pitkulainen päädyimme maalaamaan kaikki seinät Tikkurilan Piazzalla. Maalina käytämme Teknoksen Timantti 20- maalia, joka on vesiohenteinen akrylaattimaali. Timantti 20 soveltuu erityisesti hyvää pesun- ja kulutukenkestävyyttä vaativiin tiloihin ja sitä voidaan käyttää sekä kosteissa että kuivissa tiloissa.


Vessa on kapea ja pitkä, joten kaluste ei voi olla kovin syvä. Altaaksi meille tulee Otsosonin Aalto 800 C ja sen alle vetolaatikot. Valopeili on sama Otsosonin Via valopeili kuin isommassakin vessassa. Pienempään vessaan se tulee koossa 80x70. Altaan vasemmalle puolelle on tarkoitus tehdä samanlaiset 30cmx30cm kaapit kuin isompaankin vessaan. Myös rungot tulevat samasta materiaalista kuin ovet. 


Aalto 800 C Kuva: Otsoson

Meidän on tarkoitus tehdä samasta kalustemateriaalista myös säilytyskaappi pyyhkeille ym. tarvikkeille. Sen alle tulee vielä avohylly, jonne voi laittaa suihkun ja saunomisen ajaksi silmälasit, kellot ja muut hipleet. Alapuolelle on tarkoitus laittaa kenties vielä jokin rekkitanko tai naulakot. Muuton Dotsit olisivat esimerkiksi aivan ihanat.


Muuto The Dots Kuva: Finnish design shop

// Anni-Maaria

P.S. Nyt löydät kaikki meidän kalustesuunnitelmat myös omalta Kalustesuunnitelmat-välilehdeltä :)

lauantai 19. toukokuuta 2018

Sisäseinien maalisävyt valittu!

Tasoitemies on ahertanut tällä viikolla talolla (joko voi sanoa talolla, vai onko se vielä raksa niin kauan kunnes muutetaan?), joten ensi viikolla päästään vihdoin tekemään pikku hiljaa valmista pintaa! Edessä on siis valtava maalausurakka ensin katon maalaamisen parissa, sitten kaikkien maalattavien pintojen pohjamaalaus ja lopuksi pintojen maalaus lopullisilla sävyillä.

Maalisävyjen valinta ei ole ollut kaikilta osin helppoa. Aiemmat jutut aiheeseen liittyen löydät tästä:

Tällä hetkellä kokonaissuunnitelma alkaa olla aika hyvin selvillä (ja pitääkin ehkä jo olla :D ). Muutama pinta on vielä mietinnän alla, mutta niihinkin on jo alustava suunnitelma. Ne ovat kuitenkin sellaisia, että mikäli iskee joku hyvä visio on suunnitelmaa helppo muuttaa.

Maaleina meillä käytetään Teknoksen tuotteita, valitut sävyt löytyivät Tikkurilan värikartoista.



Lastenhuoneet, aula, kodinhoitohuone ja vaatehuoneet

Kuvassa sinisellä (taidokkaasti) piirretyt seinäpinnat maalataan Tikkurilan valkoisella. Kyseistä sävyä tulee siis aulaan, molempiin lastenhuoneisiin (TYÖH ja MH1), kodinhoitohuoneeseen sekä vaatehuoneisiin. Noiden vaatehuoneiden sävyt ovat eniten olleet mietinnässä lähiaikoina. Kyseisissä tiloissa ei ole ikkunoita ja huoneet ovat malliltaan aika pitkulaisia. Alunperin ajattelin, että ne voisi maalata jollakin vaalealla sävyllä, mutta koska valkoista on meille tulossa muutenkin niin vähän niin valkoiset seinät kyseisissä tiloissa ovat varmaan ihan toimivat.

Aula on pitkulainen, joten sinne halusimme valoisuutta valkealla maalisävyllä. Aulaan on tulossa liukuovikaapistot peiliovilla, joten myös sitä kautta saadaan hieman lisää tilan tuntua. Aulan päätyseinälle tulee tehosteeksi Siparilan Vire-paneelia hiekan sävyisenä.


Myös kodinhoitohuone on aika pimeä ilman valaistusta. Tilassa on kyllä yksi ikkuna kalusteiden välissä, lisäksi aulan ja kodinhoitohuoneen välille tuleva liukuovi on satiinilasia. Päädyimme lopulta kuitenkin valkoisiin seiniin, jotta saadaan lisää tilan tuntua ja valoisuutta. Päädyssä oleva seinä on ns. villi kortti. Olen aivan hullaantunut Tikkurilan Serpentiini-sävyyn ja sitä on pakko saada johonkin! Niinpä sitä näillä näkymin tulee tuonne kodinhoitohuoneen päätyseinälle. 

Kuva: Tikkurila


Lastenhuoneisiin on tulossa tehosteseinät ja tällä hetkellä suunnitelmissa on käyttää Tikkurilan sävyjä Maininki, Aalto, Laasti, Mentoli ja Mosaiikki (tai Lido). Lastenhuoneiden tehosteseinien suunnittelua-jutusta voit käydä lukemassa tarkemmin millaisia tehosteseiniä olen huoneisiin suunnitellut. Täytyy käydä vielä mallailemassa sävyt uudelleen kun seinät ovat saaneet pohjamaalin. Gyproc-levyn ruskea pinta ei ole kovin valoa heijastava, joten sävyjen mallaaminen on ollut tähän asti hieman haasteellista. Kaikkia yllä mainittuja sävyjä ei suinkaan ole tarkoitus laittaa samaan huoneeseen vaan toiseen huoneeseen olisi tulossa Tikkurilan valkoisen kanssa tehosteeksi Maininki, Aalto ja Laasti ja toiseen Mentoli, Laasti ja Mosaiikki/Lido. En oikein ole vielä osannut päättää haluaisinko toiseen huoneeseen isompaa kontrastia, jolloin Mentoli ja Laasti saisivat kaverikseen Mosaiikin vai harmonisempaa tunnelmaa, jolloin Mentolin ja Laastin kaverina olisi Lido. Mitäpä olette blogin lukijat asiasta mieltä?

Kuvat: Tikkurila

Yllä olevat sävyt raksalla kuvattuna

Kuvat: Tikkurila

Vaihtoehto 1 eli sävyt vasemmalta oikealle: Mosaiikki, Tikkurilan valkoinen, Mentoli ja Laasti

Vaihtoehto 2 eli sävyt vasemmalta oikealle: Mentoli, Tikkurilan valkoinen, Lido ja Laasti


Oleskelutilat

Meidän koko olo-keittiötilan seinät maalataan Tikkurilan Ajopuu-sävyllä. Tämä sävy ikään kuin kutsui minua monessakin eri paikassa. Selailin sitten Instagramia, Googlea, blogeja tai maalisävykarttoja paljastui ihastumani sävy asiaa aina tarkemmin tutkiessa Tikkurilan Ajopuuksi.

Kuva: Tikkurila

Meillä on olo-keittiössä monta suurta ikkunaa, joten toivon että valoa riittää ja kyseinen sävy ei näytä liian tummalta, pimeältä ja tunkkaiselta. Ruskean sävyn kaveriksi meillä on tulossa valkoista ja mustaa niin keittön kalusteisiin kuin myös sisustukseen. Edellisessä talossamme lähes kaikki oli valkoista ja harmaata, mutta kuten jo täälläkin monesti on todettu, olemme tähän taloon halunneet valita lämpimiä sävyjä.


Makuuhuone, takkahuone ja wc:t


Vaaleanruskealla merkityt seinät eli molemmat wc:t, meidän makuuhuone sekä takkahuone on tarkoitus maalata Tikkurilan Piazza-sävyllä. Tämä oli löytö, joka on jotain muuta kuin valkoista, ei liian harmaa eikä liian ruskea eli olisiko sitten greige oikea sana kuvaamaan sävyä. Piazzan valikoituminen eri tiloihin lähti pienestä ja levisi sitten vähän laajemmallekin. 

Kuva: Tikkurila

Emme halunneet laatoittaa kylpyhuoneen vieressä olevan wc:n seiniä, joten kylpyhuoneen laattojen ja yhden lämpöhaapapaneeliseinän kaveriksi löysin Piazzan. Meidän makuuhuoneeseen on tulossa ikkunaseinä osb-levystä, joka on tarkoitus käsitellä mustaksi. Mietin pitkään mikä sävy olisi sopivan lämmin, mutta neutraali ja kappas, päädyin sitten Piazzaan. Meidän isomman vessan pintamateriaalisuunnitelmat ovat eläneet todella villiä elämää ja vaihtuneet lennosta useampaankin kertaan. Halusimme sinnekin rauhallista maanläheistä tunnelmaa, joten mitäpä sitten muutakaan seinille kuin Piazzaa. Tässä vaiheessa myös aiemmin mainitsemani Serpentiini-pakkomielle nosti päätään, joten myös isompaan vessaan maalataan tehosteseinä päätyyn Serpentiinillä.

Takkahuoneen seinien maalisävyn valinta tuotti ehkä eniten vaivaa. Mietin todella pitkään vaihtoehtoja eri harmaiden sävyjen kautta vihreään ja siniseen, päätyen lopulta Piazzaan. Toivotaan, että valinta on onnistunut ja mikäli ei niin ainahan sitä voi maalata uudelleen.. ;)

// Anni-Maaria


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Huhtikuun hiljaiseloa

Kylläpä onkin ollut täällä blogin puolella hiljaista nyt huhtikuussa.. Mikäli haluaa pysyä paremmin ajantasalla  kannattaa meitä seurata myös Instagramin puolella @puinenpassiivikoti. Instaa tulee päivitettyä hieman ahkerammin kuin tätä blogia.

Instagram: @puinenpassiivikoti


Mika on tehnyt raksalla pitkää päivää ja ollut viikonloput hommissa aamusta iltaan. Lisäksi huhtikuu on meidän lähipiirissä juhlakuukausi monine syntymäpäivineen. Toukokuu näyttää myös nappaavan muutaman tehokkaan raksapäivän juhlimiselle. Ei sinänsä, ihana on nähdä ystäviä ja sukulaisia etenkin kun viime kuukausina kyläilyt ovat jääneet tosi vähälle.

Nuo raksaviikkopäivitykset on enemmän Mikan heiniä, kun on ollut siellä paikan päällä tekemässä ja kuvailemassa. Niitäkin kyllä on tulossa. Kuvia on otettu paljon ja työvaiheista sekä eri materiaaleista kirjoitetaan kyllä juttuja kunhan tilanne hieman rauhoittuu. Tällä hetkellä tähtäimessä on saada levytykset siihen pisteeseen, että saadaan kutsua paikalle tasoitemies.

Sisustukseen liittyen huonekortit ovat myös työnalla. Hieman on perheessä vellonut mahatauti verottanut myös tämänkin asian eteenpäin viemistä. Nyt ehkä aletaan olla jo voiton puolella, jes!

Kävin sunnuntaina ekaa kertaa yksin raksalla siivoilemassa ja pakko oli samalla vähän fiilistellä ja ottaa todella laadukkaita "suunnittelukuvia" kun löysin puhelimesta toiminnon, jolla saa näppärästi piirrettyä kuvaan. Tässäpä muutama maistiainen. :)

Olkkarin materiaalifiilistelyä: seiniin Tikkurilan Ajopuu ja
 lattiaksi Lektarin Corkart-vinyylikorkki Lungo CP736

Maalisävyjen valinta loppusuoralla. Pitkään haaveena ollut vihreä huone /vihreä tehosteseinä taitaa kuitenkin vaihtua keskellä olevaan Tikkurilan Piazzaan. Jos huone kaipaa lisää väriä niin saahan sitä sitten maalattua uudelleen. :)

Lastenhuone 1:n tehosteseinän suunnittelua

Lastenhuone 2:n tehosteseinän vaihtoehto 1

Lastenhuone 2:n tehosteseinän vaihtoehto 2


// Anni-Maaria

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lastenhuoneiden tehosteseinien suunnittelua

Meillä on rakentamisessa yksi asia, josta ollaan vähän eri mieltä. Lastenhuoneet. Mika on sitä mieltä, että lastenhuoneet ovat lasten valtakuntaa ja lapset saavat päättää itse mitä sinne tulee seinille. Minä taas olen sitä mieltä, että vanhemmat (eli äiti) voi hieman ohjailla valintoja eli tarjota vaihtoehtoja, joista lapset voivat esittää toiveitaan. Itselläni on ajatus, että huoneiden pinnat olisivat suht neutraalit ja tekstiileillä, leluilla ja julisteilla tuodaan sitten sitä lasten maailmaa esiin. Lisäksi visiona on tehdä seinistä ns. ajattomat, jotka olisivat kivat nyt 2,5- ja 5-vuotiaiden poikien huoneiksi, mutta toimisivat myös poikien kasvaessa. Ettei sitten ihan heti tarvitsisi alkaa niitä Salama McQueen- ja Ryhmä Hau-tapetteja repimään sieltä seinistä, kun joku toinen juttu onkin kohta kivempi. ;)

Ihanat sävyt ja tunnelma. Lähde: Pinterest (alkuperäistä kuvaa ei löytynyt)

Meidän lasten huoneet ovat saman kokoiset, mutta eivät täysin identtiset. Alun perin ajatuksena oli samanlaiset huoneet peilikuvana. Ovet olisivat tulleet hieman eri kohtiin, sillä kyseisellä sijoittelulla taataan kulku vaatehuoneeseen sekä selkeät linjat olohuoneeseen. Jouduimme kuitenkin rakennuslupavaiheessa lisäämään toiseen huoneeseen (MH1) yhden ikkunan lisää sekä nimeämään huoneet uudelleen. Näillä oli siis mentävä.

Vasemmanpuoleiseen makkariin olisi selkeä tehdä yksi tehosteseinä, mutta oikean puoleisessa makkarissa tuo lisätty ikkuna rikkoo sen alunperin ainoan ehyen seinän. Etsin blogeista, googlesta ja Pinterestistä ideoita lastenhuoneisiin. Tapetit eivät jotenkin sytyttäneet, sen sijaan löysin kivoja maalausideoita seiniin.


Nyt visiona olisikin tehdä molemiin huoneisiin tehosteseinät niin, että maalaukset tulisivat kahdelle seinälle. Alla vielä kuvat huoneista.

"TYÖH1" eli lastenhuone 1

"MH1" eli lastenhuone 2

Pinterest oli pullollaan erilaisia vuoristoaiheisia maalauksia, mutta ne ovat omasta mielestä meidän suht pienissä huoneissa turhan rajoittavia sisustuksen kannalta. Lisäksi luulen, että niihin kyllästyisi nopeammin.

Ihastuin ombré-maalaustekniikkaan ja ensin visioinkin, että olisin maalannut poikien huoneisiin ihanat liukuvärjätyt seinät. Tuumasin kuitenkin, että ehkä takkahuone voisi olla loppujen lopuksi parempi kohde. Takkahuoneen suunnitelmista tulossa oma postaus hieman myöhemmin.

Kolmas idea, joka ponnahti esiin netissä seikkaillessani oli graafiset muodot ja siitä se ajatus sitten lähtikin juoksemaan. Alla muutama ideakuva.

Lähde: Pinterest (alkuperäistä kuvaa ei löytynyt)

Lähde: Pinterest (alkuperäistä kuvaa ei löytynyt)

Kuva lainattu luvan kanssa Sliik-blogista. Blogista löytyy myös tarkemmat ohjeet seinän toteutukseen
vaihe vaiheelta sekä käytetyt maalisävyt (klik).

Tämän tarkempaa visiota en ole vielä suunnitellut ja tuskin suunnittelenkaan. Luulen, että sitten kun on maalaamisen aika mennään vähän fiilispohjalta ja kokeillaan teipeillä mikä tilassa miellyttää silmää eniten. Seinään on tarkoitus valita noin kolme eri sävyä, joilla tehoste tehdään joko yhdelle seinälle tai osittain jatkuvaksi myös toiselle seinälle. Yleissävyksi luultavasti tulossa jokin valkoinen, jonka sävy on vielä päättämättä. Vahvimpana ehdokkaana meillä on tällä hetkellä Tikkurilan Valkoinen.

Lastenhuoneiden värimaailmaa? Näistä tarkoitus valita noin kolme sävyä.
Voi olla, että joukkoon hyppää vielä jokin ns. villi kortti :)

Löysin muuten Marulla-blogista kivan idean, jossa oli tehty saman tyyppinen seinämaalaus lastenhuoneeseen. Yhdessä osiossa oli käytetty Tikkurilan Liitu-seinämaalia, jonka voi sävyttää haluamaansa sävyyn. Idea oli tosi hauska, menee ehdottomasti harkintaan!

// Anni-Maaria


P.S. Palaan vielä tekstin alun dilemmaan - miten teillä sisustetaan lastenhuoneet? Saavatko lapset päättää seinämateriaalit ihan itse, ohjailevatko aikuiset valintaa vai kysytäänkö lapsilta mielipidettä ollenkaan? :)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Maalisävyt mietinnässä

Jo alusta lähtien meillä oli ajatus, että haluamme seiniin lämpöä ja väriä maalin muodossa. Kävin muutama viikko sitten hakemassa K-Raudasta nipun omaa silmää miellyttäviä sävymalleja. 



Sävymalleja on nyt pyöritelty kotona eri valaistuksissa jo valittujen pintamateriaalien kanssa. Sävyjä on teippailtu seiniin ja pingoitettu ovilistojen väliin. Niitä on sitten Mikan kanssa yhdessä tiirailtu ja pähkäilty ja napsittu pois niitä, jotka eivät miellytä silmää.


Iltavalaistus olohuoneessa

Meidän keittiö-ruokailutila-olohuone on tilana aika suuri, mutta siinä ei ole paljoa yhtenäistä seinäpintaa. Syksyllä käytiin tapaamassa Carlsonin sisustussuunnittelija-Maria (Sisustussuunnitelma vol.1), joka ehdotti, että maalattaisiin kaikki ko. tilan seinät samalla sävyllä. Pinterestiä, googlea ja instagramia selaillessani tuli vastaan Tikkurilan Ajopuu (V484) sävy, joka näytti kuvissa todella kivalta lämpimältä ruskealta. Mallattiin sitä kotona muiden kivalta näyttävien sävyjen kanssa ja kuinka ollakaan, suosikki pysyi edelleen suosikkina! Toinen netistä bongaamani vaihtoehto oli Tikkurilan Mulperi (H484), mutta ainakin meidän vuokra-asunnon lämpimässä valaistuksessa se taittoi liikaa punaiseen. Näin ollen, meidän keittö-ruokailutila-olohuone tullaan hyvin suurella todennäköisyydellä maalaamaan Tikkurilan Ajopuulla. Tilassa on viisi isoa ikkunaa, joista tulee luonnonvaloa. Lisäksi valoisuutta tulee valkoisesta takasta sekä valkoisista keittiönkaapeista. Tehosteena tullaan käyttämään jonkin verran mustaa.

Tässä kuvassa meille tulevat lattiamateriaalit sekä alla Tikkurilan Ajopuu.

Meidän aulaan tulee tuota lattialaattaa 40x80 koossa. Aula ei ole kovin leveä ja sen varrelta on käynti isompaan vessaan ja kodinhoitohuoneeseen. Aulan sisääntulon vastaiselle seinälle on suunniteltu Siparilan hiekan väristä Vire-paneeli tai jotain samantyyppistä puupanelia. Näin ollen aulan muut seinät saisivat olla sävyltään suht vaaleita. Tuo ylemmässä kuvassa näkyvä Tikkurilan Piazza on suht vaalea, mutta selvästi rusehtavaan taittava sävy. Se voisi olla yksi vaihto ehto. Tai sitten laitamme siihen saman yleissävyn kuin muihinkin tiloihin.

Valkoisen valitseminen on yllättävän haasteellista, sillä sävyjä on monia ja moni valkoinen käyttäytyy hieman eri tavoin riippuen tilaan tulevasta valaistuksesta. Viime aikoina on muutamissa FB:n rakentaja- ja sisustajaryhmissä käyty paljon keskustelua juuri näistä valkoisen sävyistä. Suosiossa tällä hetkellä tuntuu olevan Tikkurilan Paperi-sävy. Joidenkin mielestä se on niin puhdas valkoinen, että sen rinnalla listavalkoinen näyttää hieman likaiselta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mahdolliset ikkunalistat sekä valkoiset ovet saattavat näyttää tietyssä valossa ja etenkin vuosien kuluessa selkeästi eri sävyisiltä. Tikkurilan Jasmiinin on koettu olevan hyvä raikas sävy juuri noiden peruslistojen ja ovien kaveriksi. Toisaalta Tikkurilan oma sävy Tikkurilan valkoinen on kehuttu hyväksi, puhtaaksi valkoiseksi. Perus maalarinvalkoiseen (jota on tämän hetkisessä vuokra-asunnossamme) Tikkurilan valkoinen on selvästi lämpimämpi. Se voisi olla hyvä vaihtoehto meille.




Isomman vessan suunnitelmat ovat seilanneet ees taaas. Tuntuu, että tässä matkan varrella varmoista valinnoista alkaakin tulla epävarmoja kun asioiden antaa hautua, niitä miettii ja keksii uusia ideoita. Alunperin visiona oli, että isoon vessaan tulee vaaleat seinät ja seinä-wc:n tausta tehtäisiin puusta tai puukuosisesta kalustelevystä. Noita maalisävyjä pyöritellessäni ihastuin Tikkurilan Nefriittiin ja sainkin vision, että entäs jos sitä laittaisi vessaan yleissävyksi. Siinä tapauksessa kalusteiden ja pöntön takaseinän pitäisi olla vaaleat eli valkoiset. Täytyy tätä vielä hieman tuumailla, vaikka sainkin vahvistusta idealle sisustussuunnittelijaystävältäni. :)

Vessan lattialaatta ja mahdollinen seinien maalisävy

Takkahuoneeseen on mietitty myös jotain muuta kuin valkoista maalisävyä. Alun perin sinne oli ajatus laittaa talon ainoa tapetti, mutta nyt taitaa käydä kuitenkin niin, että meille ei näillä näkymin tule yhtään tapettiseinää. Tarkoitus on kirjoittaa tuosta takkahuoneesta ja lastenhuoneiden maalausvisioista sitten erikseen.

Meillä on raksalla tullut huimaa edistystä nyt parin viime viikon aikana. Mika kirjoitteleekin raksaviikkopäivitystä tässä lähipäivinä!

// Anni-Maaria

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Raksaviikko 25 : loput koolaukset ja lisää väliseiniä

Viime viikolla kyllä kelit suosivat rakentajaa. Ainakin, jos auringon paiste on mittari. Oli mukava touhuilla kun aurinko paistoi vaikka ulkona olikin vähän alle -20 astetta pakkasta. Meillä on lämmittimenä 3kW puhallin, joka pitää talon 11-12 asteisena lähes -30 asteen pakkasellakin, vaikka ulkoa tulee tällä hetkellä suoraan kylmää korvausilmaa, aika jees. 

Ulkoseinille tulevien koolausten teko jatkui. Saunaa koolatessa mukava asia oli tajuta, että seinille asennettu eristelevy toimii suoraan valmiina pintana. Eli koolaus päälle ja lauteiden tuet paikoilleen niin sitten pystyy jo asentamaan paneelit. Ei tarvitse erillisten runkojen, villoitusten ja alumiinipapereiden kanssa kikkailla. Toki ensin pitää kuitenkin tehdä alaslaskut ja lattian vesieristys sekä laatoitus, ennen kuin seiniä aletaan paneloimaan. Eli ei ole panelointi vielä to-do-listalla.

Sain kuin sainkin viime viikon aikana tehtyä loppuun seinien koolausurakan. Seuraavaksi vuorossa katon ristiinkoolaus, alaslaskut sekä lisää väliseiniä!

Saunan koolaukset


Jatkoimme myös väliseinien rakentamista ja saimme tehtyä poikien huoneiden ja väliin jäävän vaatehuoneen väliset seinät. Saimme asennettua myös ensimmäiset liukuväliovien rungot. Niiden asentamisesta kirjoittelinkin juttua erikseen ja sen pääset lukemaan täältä: Ensimmäiset liukuväliovien rungot asennettu.



Olohuoneesta, takan kohdalta, näkymä poikien huoneeseen päin. 



Mukava ylläri oli huomata myös tilojen koko, joka vaikutti isommalta kuin mitä oli paperilla niiden ajatellut olevan. Mm. poikien vaatehuone onkin tosi hyvänkokoinen, eikä yhtään liian pieni!

Viikonloppuna pähkäilimme jälleen värivalintoja. Anni haki myös muutaman laattamallin kotiin lainaan, jotta pääsisimme katsomaan värejä eri vuorokauden aikoina ja erilaisissa valaistuksissa. Suosittelen suuresti jokaista hankkimaan mallit kotiin ja/tai raksalle lainaan, koska värit muuttuvat usein hyvin paljon kun mallit kantaa kaupasta ulos. Entisenä pintamateriaali- ja maalimyyjänä voin kertoa, että ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun asiakas on palannut ja reklamoinut tuotteesta koska on väärän värinen. Ja yleensä aina syynä on ollut se, että väri on näyttänyt ulko- tai kotivalossa aivan muulta kuin kaupan "teollisessa" valaistuksessa.

Näistä taisi löytyä meille tehoste- ja yleissävyt!


// Mika
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...