Näytetään tekstit, joissa on tunniste väliseinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väliseinä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Raksaviikko 25 : loput koolaukset ja lisää väliseiniä

Viime viikolla kyllä kelit suosivat rakentajaa. Ainakin, jos auringon paiste on mittari. Oli mukava touhuilla kun aurinko paistoi vaikka ulkona olikin vähän alle -20 astetta pakkasta. Meillä on lämmittimenä 3kW puhallin, joka pitää talon 11-12 asteisena lähes -30 asteen pakkasellakin, vaikka ulkoa tulee tällä hetkellä suoraan kylmää korvausilmaa, aika jees. 

Ulkoseinille tulevien koolausten teko jatkui. Saunaa koolatessa mukava asia oli tajuta, että seinille asennettu eristelevy toimii suoraan valmiina pintana. Eli koolaus päälle ja lauteiden tuet paikoilleen niin sitten pystyy jo asentamaan paneelit. Ei tarvitse erillisten runkojen, villoitusten ja alumiinipapereiden kanssa kikkailla. Toki ensin pitää kuitenkin tehdä alaslaskut ja lattian vesieristys sekä laatoitus, ennen kuin seiniä aletaan paneloimaan. Eli ei ole panelointi vielä to-do-listalla.

Sain kuin sainkin viime viikon aikana tehtyä loppuun seinien koolausurakan. Seuraavaksi vuorossa katon ristiinkoolaus, alaslaskut sekä lisää väliseiniä!

Saunan koolaukset


Jatkoimme myös väliseinien rakentamista ja saimme tehtyä poikien huoneiden ja väliin jäävän vaatehuoneen väliset seinät. Saimme asennettua myös ensimmäiset liukuväliovien rungot. Niiden asentamisesta kirjoittelinkin juttua erikseen ja sen pääset lukemaan täältä: Ensimmäiset liukuväliovien rungot asennettu.



Olohuoneesta, takan kohdalta, näkymä poikien huoneeseen päin. 



Mukava ylläri oli huomata myös tilojen koko, joka vaikutti isommalta kuin mitä oli paperilla niiden ajatellut olevan. Mm. poikien vaatehuone onkin tosi hyvänkokoinen, eikä yhtään liian pieni!

Viikonloppuna pähkäilimme jälleen värivalintoja. Anni haki myös muutaman laattamallin kotiin lainaan, jotta pääsisimme katsomaan värejä eri vuorokauden aikoina ja erilaisissa valaistuksissa. Suosittelen suuresti jokaista hankkimaan mallit kotiin ja/tai raksalle lainaan, koska värit muuttuvat usein hyvin paljon kun mallit kantaa kaupasta ulos. Entisenä pintamateriaali- ja maalimyyjänä voin kertoa, että ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun asiakas on palannut ja reklamoinut tuotteesta koska on väärän värinen. Ja yleensä aina syynä on ollut se, että väri on näyttänyt ulko- tai kotivalossa aivan muulta kuin kaupan "teollisessa" valaistuksessa.

Näistä taisi löytyä meille tehoste- ja yleissävyt!


// Mika

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Ensimmäiset liukuväliovien rungot asennettu


Meille tulee kaiken kaikkiaan seitsemän Eclissen toimittamaa liukuväliovea. Päädyttiin tällaisiin oviin puhtaasti käytännöllisyyden vuoksi. Eclisseen päädyttiin hyvän laadun ja ovien äänieristävyyden vuoksi. Tällaisien ovien mekanismeja ei tuosta vaan vaihdellakaan, joten tässä(kin) tapauksessa laatuun panostaminen on enemmän kuin tärkeää! Valinnan kriteereistä voit lukea lisää tarkemmin täältä: Liukuvat väliovet valittu!

Liukuovirungot saapuivat tontille jo useampi viikko sitten ja tällä viikolla päästiin asentamaan kaksi ensimmäistä jo paikoilleen. Ovilehdet toimitetaan myöhemmin, turhaan pyörisivät tontilla tiellä. Ja aina on riski, että siirtelyssä vaurioituvat.

Rungot ja osat olivat hyvin pakattuina

Toimituksessa oli hyvät suomenkieliset asennus- ja mittakuvat

Ovien rungot toimitettiin meille siis valmiiksi kasattuina. Niihin piti vielä liittää yläkisko ja pystykisko sekä kaksi asennustukea paikoilleen. Sen jälkeen ne pystyikin nostamaan paikoilleen.

700 oven seinänsisään jäävä runko

Mitoitettiin väliseinään rungon vaatima aukko muutaman millin asennusvaroilla.

Väliseinät tehdään 66mm kertopuusta johon tämä Single malli käy suoraan.

Tärkein asia asennusaukkoa tehdessä on ottaa huomioon valmiin lattian pinnan korkeus. Eli liukuoven runko asennetaan lattiasta valmiin lattiapinnan tasoon. Meille tulee vinyylikorkki paksuudeltaan 10,8mm + ohut muovikalvo. Eli mitoitimme rungon 12mm irti lattiasta. Teimme korokepalat kehyksen alle jolloin oven korko on oikein. Kun runko kiinnitetään yläjuoksuun, joka on asennettu suoraan, tulee ovi myös suoraan vaikka lattiassa olisi pienen pientä heittoa. Meillä ei onneksi heittoa ollut :).

Tallat kiinnitetään lattiaan ja runko ruuvataan kiinni. Toinen vaihtoehto on viedä lattiamateriaali kehyksen alle. En kyllä tiedä miten kiinnityksen siihen pystyisi sitten tekemään kun kipsilevytkin on jo silloin paikoillaan.

Tulevan lattiakoron korkuiset asennuskiilat

Runko nostettiin aukkoon ja kiinnitettiin pystyjuoksusta, joka jää rungon sisään, sekä yläjuoksusta. Yläkiskossa on ruuvinreiät, mistä kiinnittäminen pitää tehdä. Vaakatuet pitävät kehyksen kasassa asennusvaiheessa.

Kuvassa näkyvän ulokkeen kohdalta ovi kiinnitetään. 700mm ovessa kiinnityskohtia oli kolme. Nuo muut ruuvit jotka näkyvät, ovat rungon kasausruuveja.

Asennustuet olivat mallia pikakiinnitteiset, helppo laittaa ja irroittaa.

Valmiit rungot paikoillaan. Yhden rungon asentamiseen paketista meni ehkä noin 10minuuttia, eli asennus on todella nopeaa.




Toimituksen mukana tuli myös ruuvit kipsilevyn kiinnittämiseen. Normaaleja kipsilevyruuveja ei voi käyttää, koska ne ovat liian pitkiä.


//Mika

lauantai 24. helmikuuta 2018

Raksaviikko 23-24 : tiivistystä ja koolausta

Eikö se teippi-show lopu koskaan? Raksaviikolla 23 sain vielä teippiä menemään n.200m, vaikka ajattelin, että olin jo teippaukset pääasiassa tehnyt. Tässä määrässä oli siis vielä ikkunoiden- ja lattia-/seinärajan teippaus sekä varasto kokonaan. Mutta NYT se on ohi!

Lattia kun valetaan, seinäeristeeseen kiinnitetään ennen valua irrotuskaista. Sen tehtävä on pitää lattiavalun betoni irti sokkelin sisäpintaa nousevasta eristelevystä. Leikkasin tämän eristyskaistan irti ja työnsin eristeen ja lattiavalun väliin solumuovisen pohjanauhan. Pohjanauhan tehtävä on hieman tiivistää, mutta pääasiassa tehdä "koloon" täyte, jotta saumaan asennettavaa tiivistysmassa ei tarvitsisi laittaa koko kolon/sauman syvyydeltä.


Levitin saumoihin kauttaaltaan elastisen tiivistysmassan, jonka tehtävä on tehdä saumasta tiivis ja joka mahdollisten rakenteiden elämisen mukana myös liikkuu eikä repeä.



Kun saumamassa oli kuivunut, teippasin vielä sauman tiivistysteipillä. Nämä vihreät tiivistysteipit ovat aivan loistavia teippejä tarttuvuudeltaan, nimittäin tuo Sitkon teippi tarttui betonilattiaan (joka varmaan oli myös pölyinen) aivan älyttömän hyvin!




Tämä koko operaatio oli luokkaa "varmistuksen varmistus", koska jo tuon lattiavalun alla on eristeiden reunat vaahdotettu tiiviisti toisiinsa kiinni, eli sieltä ei pitäisi tulla minkäänlaisia ilma-/lämpövuotoja. Tuo pohjanauha tekee lisätiiveyttä, elastinen Sika-massa tekee sauman jo itsessään tiiviiksi, mutta teippi lopullisesti tiivistää sauman niin, ettei sieltä varmasti tule yhtään vetoa, eikä radonia! Tämä sama toimenpide tehdään kaikkien vesi-, viemäri-, ym. läpivientien kohdalla. Uskallan sanoa, että meillä ei vedä lattianrajassa!

Nämäkin työvaiheet ovat hitaita ja vievät useampia päiviä kun itsekseen tekee. Mutta jos jättäisin nämä tekemättä, tai tekisin ne hutiloiden, sotisi se koko rakennuksen rakennusperiaatteita vastaan!

Kun nämä oli saatu tehtyä, pääsin aloittamaan seinien koolausta. Seiniin meillä tulee 25x50 rima pystyyn runkotolppien kohdalle ja sen päälle kipsilevyt.


Jokainen koolauslauta pitää kiinnittää 5-7:llä 160mm pitkällä ruuvilla. Tämä siitä syystä, että seinälevyt ovat sen verran eläneet asennusvaiheessa, että ruuveilla pitää vedättää lauta suoraksi.  Laskeskelin, että ruuveja menee karkeasti noihin seinäkoolauksiin sellainen 600-700 kpl, kyllä siinä iskevä ruuvinväännin naksuttaa!

Ruuveja menee koolauksiin melko paljon ja useampaa eri mittaa (pari laatikkoa jo käytetty).

Päästiin aloittamaan myös väliseinien tekoa. Yhtenä päivänä asenneltiin väliseinien yläohjauspuita paikoilleen ja piirreltiin lattiaan väliseinien paikkoja. Yläohjauspuun tarkoitus on ohjata seinän asennuksessa seinä menemään helpommin suoraan. Tuon yläohjauspuun avulla on myös helppo tehdä väliseiniin tarvittavat painumavarat.

Väliseinätolppia ensimmäinen kuorma. Todennäköisesti näitä tarvitsee hakea vielä jokunen lisää.





Tämän viikon päätteeksi päästiinkin sitten tekemään jo ensimmäinen, ei kantava, väliseinä. Ensimmäisenä tehtiin olohuoneen ja poikien huoneiden välinen väliseinä. Runko kasattiin lattiaa vasten ja nostettiin siitä paikoilleen.



Nyt alkaa tilat hahmottumaan. Perällä olohuone ja etualalla ruokapöydän paikka.
Tänään lauantaina oli raksavapaapäivä kun vietettiin päivä Kuopion Rakenna Ja Asu - messuilla. Messuilla oli mukavasti porukkaa ja nähtävää. Meillä pääpaino oli lattiamateriaaleissa ja vesikalusteissa. Löydettiinkin Kuopion Uunin ja Kaakelin osastolta uutuuslaatta, joka sopii meille kuin nenä päähän yhdessä jo valitsemamme vinyylikorkin kanssa. Myös hana- ja wc-pönttömallit taidettiin messulöytöjen perusteella lyödä lukkoon. Hanat löytyivät Oraksen uutuusmallistosta ja wc-pöntöt Idon/Geberitin mallistosta. Näistä kirjoitellaan juttua lähiaikoina!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...