Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsuunnittelija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsuunnittelija. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 Topit ja Flopit TOP 3 - Flopit

Näin vuoden vaihteessa ja raksan lähennellessä noin puolivälin etappia, on hyvä vetää vähän nippuun onnistumisia ja epäonnistumisia tähän saakka. Onneksi epäonnistumisia valinnoissa, nopeasta suunnitteluaikataulusta huolimatta, ei ole juurikaan tullut. Sekä myöskin itse rakentamisessa on vältytty käytännössä kokonaan ongelmilta.

Aina jotain pientä vastoinkäymistä kuitenkin mahtuu mukaan, pienoiset flopit seuraavassa:

Flopit TOP 3:

1.  Suurimpana, ja oikeastaan tähän asti myös ainoana, vastaantulleena omana suunnitteluvirheenä voidaan mainita meidän olkkarin takapihan puoleinen ikkuna. Pähkäilyjen päätteeksi, valitsimme siihen ikkunan, jonka leveys on 2 metriä. Vaihtoehtoisena mittana meillä oli 1,2m leveä ikkuna, mutta päädyimme tuohon leveään, koska ajattelimme, että kun olohuoneen muutkin ikkunat ovat leveydeltään tuon 2m, tuonkin olisi hyvä olla saman levyinen.
Ikkuna-aukot kun oli tehty, tuli ensimmäiset ajatukset että melko suureltahan tuo näyttää, toisinkuin suunnitelmissa paperilla. Aukko siis tuo oikeanpuoleinen.

Seinät kun olivat valmiit ja itse ikkuna paikoillaan, näyttihän se ikkuna edelleen suurelta ko. seinälle. 
Alunperin kun tuon ikkunan koko päätettiin, ei viereisessä huoneessa ollut tuolla seinällä lainkaan ikkunaa. Epäilen, että siitä syystä valittiin tuohon tuo isompi, koska olisi seinän ainoa ikkuna. No sitten kun rakennusvirasto vaati tuon viereisen makuuhuoneen pääikkunan tekemistä ja se piti tehdä nimenomaan tuolle seinälle ja tuon kokoisena (1,2 m), emme lainkaan miettineet enää tuon olkkarin ikkunan kokoa, jolloinka siihen olisi mainiosti istunut myös tuo 1,2 metrinen ikkuna. Sellainen vieressäkin nyt on. Se nyt kuitenkin on siinä eikä sitä auta jossitella. Onneksi ei kyseessä ole kuitenkaan mikään katastrofi ja asia ei sen enempää meidän kummankaan mieltä vaivaa. Onneksi nämä ikkunat eivät vedä ja ikkunan eteen pystyy sijoittamaan erinäisiä huonekaluja siinä missä normaalillekin seinälle. Ja ainahan aukkoa voi "pienentää" vaikka verhoilla, jos siltä tuntuu :). Eli pystymme siis elämään tämän asian kanssa!


2. Sähkösuunnittelu on tuottanut hieman harmaita hiuksia johtuen suunnittelijan ottautumisesta projektiin, eli hänen kiireistään. Ollaan projektin tässä vaiheessa, eikä meillä ole vieläkään täysin valmiita sähkösuunnitelmia, useista yrityksistä huolimatta. Toistaiseksi tämä ei ole tuottanut kuin muutaman pienen ongelman.

Ensimmäisenä se, kun perustus- ja maatöiden ollessa käynnissä, pitäisi suunnittelijalta jo olla tiedot, millä ja mistä vedetään kaapelit pihavaloille ja mitkä varaukset lattiavalussa. Näitä suunnitelmia meillä ei kuitenkaan ollut ajoissa, emmekä itse osanneet kaikkia miettiä, joten joudumme nyt kikkailemaan muutamat sähkövedot osittain pintavetoina sokkelia pitkin ja osittain yläpohjassa ja ulkoverhouksen alla kierrellen, jotta saadaan sähköä sinne minne halutaan.

Toisena asiana sähköisen lattialämmityksen mitoitus. Suunnittelijan lattialämmityskuvat saatiin niin myöhään, ettemme ehtineet kunnolla käymään mitoituksia läpi kun kaapelit piti jo tilata. Tämä taas aiheutti sen, että kaapeleita asentaessa, osa kaapeleista oli vähän ylimitoitettu, joten kaapeleiden asennustiheys meni hieman turhan tiheäksi. Tämä voi aiheuttaa sen, että kaapelit kärsivät, jos ovat  esimerkiksi valuvaiheessa liikkuneet liian lähelle toisiaan. Sähkäreiden mukaan väljempikin mitoitus olisi riittänyt ja ollut jopa asennuksen kannalta parempi.

Meille tulevan ABB:n Free@home-kotiautomaation suunnittelussa on myös ollut hieman hankaluuksia. Toivottiin jo raksan aloitusvaiheessa (15vkoa sitten), suunnittelijalta karkeita kuvia ja suunnitelmia, jotta saataisiin haarukoitua mitä ko. systeemi maksaa. Noh, meillä oli tällä viikolla ABB:n edustajan kanssa palaveri, jossa käytiin läpi tätä meidän omaa ajatusta ja ylipäänsä sitä, miten tämä kotiautomaatio on järkevintä suunnitella. Eli ei olla saatu 15:sta viikkossa sähkösuunnittelijalta suunnitelmia, eikä luvattua yhteydenottopyyntöä ABB:n suunnasta. Tämäkin homma piti sitten ottaa omiin käsiin ja soitin itse suoraan ABB:n Hiltusen Jukalle, joka hyvin ystävällisesti varasi useamman tunnin aikaa palaverille ja kävi perusteellisesti tämän järjestelmän ominaisuudet läpi ja auttoi meitä suunnittelemaan meille sopivaa kokonaisuutta. Iso kiitos jo tässä vaiheessa Jukalle! Eli me mietitään nyt kahdestaan kotona Annin kanssa mitä halutaan ja miten esimerkiksi valaistusta ohjataan, tehdään siitä listaus ja käydään tämä listaus esittämässä sähkösuunnittelijalle, joka toivottavasti mahd. pian piirtää sen puhtaaksi, jonka jälkeen saadaan se toimittaa Jukalle, joka taas tekee meille listauksen tarvittavista järjestelmän osista ja me saamme sitten sillä pyydettyä hintaa ko. paketille.

En suoraan syytä sähkösuunnittelijaa, mutta jos jotain luvataan, voisi lupaukset pitää tai sitten suoraan sanoa, ettei kerkeä suunnittelemaan ja käyttämään aikaa tähän projektiin. Olisi kai noita suunnittelijoita muitakin! Tämäkin on asia, jonka kanssa voimme elää ja vielä ei ole vaikuttanut aikatauluun eikä ole varsinaisesti isompia ongelmiakaan aiheuttanut. Olisi varmaan pitänyt nämäkin suunnitella alusta asti itse :)!

3. Pää- ja rakennesuunnittelusta löytyy myös pientä flopin poikasta.. Kyseessä ei ole ongelmia, vaan asioita joista selvisi, rahalla. Alunperin kun suunniteltiin tätä rakennusta ja sen pohjaa, päässuunnittelija oli mukana ja myötäili, että onnistuu onnistuu. Hän piirsi kuvat ja sanoi että homma bueno, näin se tehdään. No, näillä kuvilla sitten haettiin rakennusluvat ja mentiin rakennesuunnittelijan pakeille. Rakennesuunnittelija otti projektin vastaan ja suunnitteli, koska sitähän hänen kuuluu tehdä. Muutama kysymys tuli rakennesuunnittelijalta minulle, siis minulle, joka en niin paljoa rakenteista ymmärrä, varsinkaan kantavista, että olisin osannut vastata muutakuin, että "tehdään niin, että se kestää ja on hyvä". Olisiko näistä ehkä pitänyt kysyä pääsuunnittelijalta?

Nyt sitten timpureiden tehdessä rakenteita, on tullut useamman rakenneratkaisun kohdalla vastaan, että kyseisen rakenteen olisi voinut tehdä muullakin tapaa, helpommin ja edullisemmin. Se, mikä on hieman ottanut päähän, on se kun pääsuunnittelijan olisi jo pitänyt kuvia tehdessä osata esittää meille vaihtoehtoja tai kertoa  edes, että tämä ratkaisu on hankalampi ja kalliimpi kuin esimerkiksi tämä, kuinka tehdään. Ja sitten kun kuvat ovat olleen rakennesuunnittelijan pöydällä, olisi hänkin voinut asiat esittää niin, että nämä ovat vaihtoehtoja, tämä tarkoittaa sitä ja tämä tätä, kustannukset menee näin ja näin jne. Eli meille, tavantallaajille, olisi voinut (tai siis pitänyt) näiden suunnittelijoiden kertoa paljon tarkemmin näistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista kustannuksiin ja ulkonäköön.

Sanottakoon vinkkinä, älkää aloittako suunnittelua kesä-heinäkuussa loma-aikaan, varsinkaan niin, että teillä on kiire aloittaa syksyllä ja yritätte saada suunnitelmat mahd. nopeasti valmiiksi. Suomi on kesällä kiinni, ketään ei tavoita ja ne ketkä ovat töissä, tuntuvat tekevän hommia melko verkkaisesti!

Onneksi nämä rakenteet on saatu tehtyä niin järkevillä kustannuksilla kuin mahdollista, kiitos asiansa osaaville timpureille / vastaavalle mestarille ja omille kontakteille rautakauppamaailmaan :). Ompahan ainakin kestäviä ja näyttäviä rakenteita meillä, vaikkakin useamman tonnin olisi pystynyt säästämään vähän erilaisilla rakenteilla ja ratkaisuilla. 


Liimapuupalkki 115x360 terassinrakenteisiin, jämäkkää ja kallista tavaraa

Terassinkaton rakenteet, kyllä kestää :)

Autokatoksen teräspilarit

Autokatoksen pilareiden hitsaus Kuopion Teräsmiesten toimesta.


Aika pienillä "ongelmilla" ollaan siis kuitenkin selvitty. Itse rakentaminen sujunut loistavasti, havereita eikä ongelmia ole ollut ja projekti on edennyt mukavan joutuisasti. Tästä edelleen iso kiitos hyville timpureille, Sepolle ja Karille, jotka ovat tehneet hyvää jälkeä, ripeään tahtiin sekä ratkaisten tekemisen ohella rakenteellisia probleemia.

TOP 3 - Topit listaus tulossa ensi vuonna !

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2018 kaikille!



// Mika


lauantai 26. elokuuta 2017

Rakennusluvan hakuprosessi

Tässäpä lyhyt yhdeksän kohdan oppimäärä rakennusluvan hakuun meidän näkökulmasta. Pätee ainakin (ja todennäköisesti vain) Kuopiossa.
Tätä kohden!


1. Kun aloitat suunnittelemaan rakentamista, pidä huoli, että olet itse ja varsinkin pääsuunnittelija, perillä kaupungin rakennustapaohjeista ja alueen asemakaavan määräyksistä. Tähän on hyvä perehtyä jo ennen tontin hakemista, jos sinulla on ehdottomia kriteerejä esimerkiksi harjan suunnasta, katon-, julkisivun- tai sokkelinväristä, rakennusmateriaaleista, rakennuksen koosta tai lämmitysmuodosta.

Kuopiossa nämä kaikki tiedot löytyvät Kuopion karttapalvelusta. Sieltä etsit tonttisi tai alueen ja tontin päältä klikkaamalla avautuu valikko, josta löytyy kaikki tarvittava tieto.

2. Tontti kun on haettu, saatu ja olet varma, että alat ko. tontille rakentamaan, laita maanmittauslaitokselle vuokraoikeudenkirjaamispyyntö menemään. Hakemuksen käsittelyssä voi mennä, varsinkin kesäaikaan, yli 2kk, että sen ehtivät käsittelemään. Tämä pitää myös olla käsitelty, että voit hakea tontille kiinnityksiä rakennuslainaa varten.
Kun suunnittelu on luonnosvaiheessa ja ensimmäiset kuvat piirretty, käy pääsuunnittelijasi kanssa esittämässä luonnoskuvat ja ideat valvonta-arkkitehdille. Hän osaa jo tässä vaiheessa kertoa, jos suunnitelmissa on jotain pielessä tai mahdoton toteuttaa. On kuulema joskus mennyt tontteja vaihtoonkin sen vuoksi kun rakentajan haluamia ratkaisuja (yksinkertaisiakaan) ole saanut tehdä ko. tontille. Tämä käynti saattaa poistaa sinulta monen viikon, jopa kuukauden, kuvien päivitys rumban sekä säästää rahaa.

3. Suunnitelmat kun ovat lyöty lukkoon ja lupakuvat piirretty, mene viimeistään tässä vaiheessa lupapiste.fi ja rekisteröidy palveluun. Tämän jälkeen tee hakemus ja täytä palveluun rakennusta/rakennuksia koskevat tiedot, lämmitysjärjestelmät ym. Lisää myös pääsuunnittelijasi projektiisi palvelun kautta, eli annat hänelle valtuudet lisätä ja päivittää kuvia palveluun. Vielä ei tarvitse tietää vastaavaamestaria, IV tai KVV valvojia, eikä muitakaan suunnittelijoita tai tekijöitä.

Lupakuvat kannattaa myös tässä kohtaa heti laittaa menemään rakennesuunnittelijalle, jos sellaista erikseen tarvitsee. Talotehtailla nämä ovat yleensä omasta takaa. Meidän tapauksessa pitkästä kun teemme, rakennesuunnittelija piirtää meille suunnitelmien perusteella vesikattokuvan, runko- ja perustusleikkauskuvat (7 eri leikkauskuvaa) sekä perustus- ja runkokuvat.

4. Tämän jälkeen pääsuunnittelijasi lisää piirtämänsä kuvat lupapisteeseen (voit tämän toki tehdä itsekkin), jotka ovat siis:

1. Asemakaava
2. Pohjakuva
3. Julkisivu
4. Leikkaus A-A
5. Hormi / radon / kosteantila leikkaus
Nämä kuvat/suunnitelmat PITÄÄ olla hakemuksessa.

Pääsuunnittelija nimeää ja numeroi kuvat juuri kyseiseen jäjestykseen ja ne on oltava tuossa järjestyksessä myös lupapalvelussa.
Sinun tehtäväksi jää naapureiden kuuleminen. Eli pyydä pääsuunnittelijalta kuvat, ole yhteydessä Kuopion rakennusvalvontaan ja pyydä heiltä tonttiasi ympäröivien naapureiden yhteystiedot. Ainakin niiltä, jotka eivät ole vielä rakentamista aloittaneet. Muiden luokse voit mennä soittamaan ovikelloa ja näyttämään kuvat itse, tuleepahan tulevat naapuritkin jo heti tutuiksi :). Jos tontin rakentaja asuu toisella paikkakunnalla, voit lähettää hänelle lomakkeen ja kuvat sähköisenä ja pyytää täyttämään ja allekirjoittamaan ja tämän jälkeen lähettämään ne sinulle takaisin vaikka sähköpostissa, alkuperäisiä ei tarvitse.
Täältä löydät naapureiden kuulemislomakkeen, joka pitää täyttää erikseen jokaisen naapurin kohdalla. Lomakkeessa tarvitsee olla molempien puolisoiden allekirjoitukset!
Naapurin kuuleminen pitää tehdä kaikilta naapureilta, joilla on tonttiraja oman tonttisi kanssa. Meillä oli hieman epäselvyyttä, että tarvitseeko olla kulmittain olevien naapureiden kuuleminen, mutta varmuuden vuoksi kysyin myös heiltä, eipä tulisi sen takia viivästyksiä. Kuuleminen pitää pyytää myös kadun vastakkaisella puolella sijaitsevalta tontin haltijalta. Jos tonttin omistaa kunta/kaupunki ja siinä ei ole vuokralaista, kuulemista ei tarvitse.
Kun nimet ovat papereissa, skannaa lomakkeet ja nimeä ne tontin numeron perusteella! Eli tyyliin 45-45-4,  45-45-3, eli sen mukaan mikä on kulloisen naapurin tontin numero. Tämä on edellytys rakennusluvalle.

Lisäksi lisää palveluun kopiot tontin vuokrasopimuksesta, maaperälausunto/tutkimus, energiatodistus- ja selvitys sekä tieto maalämpökaivon sijainnista. Me täytimme lisäksi lomakkeen RH1, eli rakennushankeilmoituksen. Periaatteessa täysin samat tiedot kysytään sähköisessä palvelussa jo suoraan, mutta tässäkin pelasimme varman päälle.

Kun luvan jättää torstaina, menee se perjantaina valvonta-arkkitehdille ja käsittely tapahtuu seuraavalla viikolla.
Lupaisteeseen tulee viesti (joka tulee myös sähköpostiisi), jos luvassa on puutteita. Tämä tarkoittaa myös automaattisesti sitä, että luvan käsittely siirtyy vähintään viikolla eteenpäin, todennäköisesti kahdella. Riippuen siitä, miten paha tai lievä puute on kyseessä. Tee siis pyydetyt korjaukset ja toimita ne viimeistään torstaina lupapisteeseen, tällöin varmistut, että lupa on käsittelyssä seuraavalla viikolla. Rakennusviraston ohjeissa sanotaa, että maanantai aamuun mennessä jätetyt liitteet tai oikaisut ehtivät saman viikon käsittelyyn, mutta meillä ei näin ollut. Tämän vuoksi suosittelen tuota torstaita TAI sitten ole aktiivinen ja soita perään! On mahdollista, että käsittelijä ottaa lupasi käsittelyyn, vaikka virallinen käsittelypäivä olisi jo mennytkin. Kuopiossa ti ja ke ovat pientalojen käsittelypäiviä ja torstaisin on pientalolupien julkipanopäivä. Annetut lupapäätökset löytyvät täältä.

5. Kun lupa on käsittelyssä ja käsittelijä sitä on puoltanut, tulee siitä tieto sähköpostiin. Tässä vaiheessa soitto kiireesti johonkin painotaloon ja tilaamaan paperikuvia (jos niitä ei vielä ole). Kuopiossa nimittäin halutaan myös paperiset kuvat, vaikka samat kuvat ovat jo lupapisteessä sähköisinä. Ilmeisesti jonkinlainen siirtymävaihe menossa.
Yleensä kopiopaikka tietää mitä pitää tulostaa ja mitä näihin paperikuvasarjoihin kuuluu, mutta sieltä pitää löytyä siis:
- 2 täyttä sarjaa kuvia, eli kaikki yllämainitut 5 kuvaa kahdessa nipussa. Näissä pitää olla seläkkeet, ja ne pitää sitoa narulla toisiinsa kiinni! Kuvan mukaan.
Toiveidentynnyri-blogin esimerkkisuoritus, meiltä jäi kiireessä omista kuvat ottamatta :)

- 1 sarja, jossa on asemakaava ja pohjakuva merkintäosastoa varten
- Kaikki hakemuksen liitteet paperisina. Nämä voit tulostaa itsekkin. Huom, pidä huoli että energiatodistus- ja selvitys ovat värillisinä!
Kun nämä ovat käsissäsi, toimita ne viiiimeistään sillon maanantai aamuna ennen klo 09.00 rakennusvirastoon ja kerro että ovat menossa jo puolletun luvan käsittelyyn! Tällöin ne ehtivät saman viikon käsittelyyn.

6. Paperikuvien jätön jälkeen, pureskele pari päivää kynsiäsi ja stressaa, että vieläkö mahtaa jotain löytyä tai puuttua ja että meneeköhän lupa viralliseksi ;). Saat tiedon taas sähköpostiisi kun lupa on otettu käsittelyyn ja tämän jälkeen voit käydä katsomassa jonkinajan päästä kun lupapisteeseen on tullut merkintä: lupa käsitelty. Meillä käsittely oli tiistaina, ja torstaina sitten ilmestyi nettiin lupapäätös. Tieto luvasta tulee seuraavan viikon alussa myös postitse kotiin, jonka mukana tulee itsellesi sarja leimattuja lupakuvia. Tutustu lupaan ja vaadittuihin asioihin. Siellä on kerrottu esimerkiksi mitkä katselmukset pitää rakentamisen aikana suorittaa.

7. Olisi hyvä, jos tässä vaiheessa olisi vielä mielenterveys tallessa :), nimittäin välillä tuntui itsellä että hullua pidettiin vähän liikaa jännityksessä, päivät olivat pitkiä odotellessa. Meillä syynä siihen oli puhtaasti se, että aikataulu puski päälle. Nimittäin luvan myöntämisestä alkaa kahden viikon valitusaika, jonka umpeutumisen jälkeen saa (virallisesti) aloittaa rakennustyöt. Meillä valitusaika päättyy pe 8.9 ja rakentaminen alkaa ma 11.9. Aikataulu oli lyöty jo heinäkuussa lukkoon, eli voi sanoa että homma eteni aikataulussa, heh.

8. Uskoakseni valtaosalla rakentajista, varsinkin niillä joilla tarkoitus aloittaa heti valitusajan umpeutumisen jälkeen, on selvillä jo tekijät ja valvojat tässä vaiheessa. Mutta jos ei ole, tulee kohta kiire ne hankkia. Nimittäin ennen aloitusta pitää pitää aloituskokous.

Aloituskokouksessa pitää olla selvillä IV- ja KVV-valvojat, vastaavamestari, sähkö-, putki- ja iv urakoitsijat sekä rakenne-, kvv- ja iv-suunnitelmat. Aloituskokouksen voi pitää jo valitusaikana ja sen voi fyysisesti pitää joko tontilla tai rakennusvirastossa. Tuo virasto lienee mukavampi paikka, siellä on helpompi käydä suunnitelmat paperilta lävitse. Paikalla pitää olla vastaavamestari, pääsuunnittelija, rakennuttaja tai hänen edustajansa ja tietenkin rakennusvalvoja. Aika tähän aloituskokoukseen kannattaa varata heti kun mahdollista, nimittäin virastossa saattaa olla 1-2 viikon jono.

Me saimme aloituskokoukselle ajan vajaan kahden viikon päähän. Meillähän on ollut jo hyvän aikaa tämä tekijätiimi kasassa, eli tässä kohtaa ei onneksi tullut hoppu.
Toki, meillä ei vielä ole lopullisia rakenne-, kvv- ja iv-suunnitelmia, mutta ne ovat tulossa ensi viikolla, eli hyvin vielä ehtii :)!

Ennen aloittamista pitää tehdä myös rakentamisen aloitusilmoitus täällä tai sitten sähköpostilla tai puhelimella rakennusvirastoon.

9. Aloituskokous kun on pidetty ja valitusaika umpeutunut voi aloittaa työt. Meillä homma etenee nyt niin, että aivan ensimmäiseksi tontilla käyn minä hieman raivailemassa puita, jonka jälkeen kaivinkonemies menee poistamaan loput risut ja pintamaat. Tämän jälkeen tilataan paikalle mittausmiehet, jotka merkitsevät tontille talon paikan ja korot rakentamista varten. Tämän jälkeen alkaa varsinainen rakentaminen.


Vaiheita tässä suunnittelu/lupaprosessissa on näin kirjoitettuna aika vähän, mutta voi sitä puheluiden, tapaamisten ja sähköpostien määrää mitä joutuu tekemään, jotta pääsee etenemään aina seuraavalle stepille :). Pääsuunnittelijalla on tässä hirmu iso vastuu ja hän pystyy joko helpottamaan, tai sitten vaikeuttamaan prosessia. Meillä oli onneksi hyvä pääsuunnittelija, Styrmanin Jani, joka kesälläkin löysi aikaa projektillemme ja ymmärsi meidän tilanteen kun koetettiin saada projekti pikaisesti tulille. Valvonta-arkkitehtikin tokaisi jossain vaiheessa pääsuunnittelijastamme, että hänellä on yleensä hyvät ja huolella tehdyt kuvat. Ja näin oli nyttenkin, nimittäin mitään muuta sanomista ei kuvissa ollut kuin tämä ikkunaepisodi, josta ei voi syyttää suunnittelijaa, vaan tuulella käyvää valvonta-arkkitehtiä.

Sen vinkin annan, että olkaa tarkkana ja pelatkaa mieluummin varmanpäälle, kuin että koetatte mennä sieltä mistä aita on matalin, varsinkin jos on kiireellinen aikataulu. Tuskin haluatte juosta virastossa selvittelemässä ja vatvomassa asioita kun ne voisi kerralla jo tehdä kuntoon. Säästytte isolta stressiltä ja kyyneliltä (kuulin nimittäin tässä matkanvarrella monta tarinaa kuinka rakentajaperheen rouva on itkien lähtenyt valvonta-arkkitehdin luota tai isäntä on tälle huutanut päin naamaa ja lähtenyt ovia paiskoen, ei kiva)!
Tässä vaiheessa päivät ovat muutenkin pitkiä, kun lupa-asioita hoitaa ja lupaa odottaa. Väittäisin jopa, että stressaavin ajanjakso tämä lupaprosessi, ainakin minulla :). Nythän ei tarvitse enää kuin tehdä :)!

Näin siis Kuopiossa. Jyväskylässä v.2009 lupaa hakiessamme oli suurelta osin ihan erilainen käytäntö, eri eroavaisuuksia kunnittain on varmasti!


Mielelläni vastailen jos on jotain kysyttävää, tai mainitkaa jos olen jotain unohtanut.

//Mika
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...