Näytetään tekstit, joissa on tunniste rt-kaluste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rt-kaluste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. marraskuuta 2017

Kalustesuunnittelu aloitettu - Keittiö

Tänään käytiin RT-Kalusteella (Kuopion rakennustarvikkeella) Sivosen Heikin luona pitämässä ensimmäinen palaveri kalusteiden osalta. Aikaa vierähti reilu kolme tuntia ja keittiön osalta saatiin kokonaisuus aika hyvin mietittyä. Hieman asiaa helpotti ja nopeutti se, että itse on kalusteita suunnitellut ja ollut ko. paikassa töissäkin, valikoima ja mahdollisuudet olivat siis aikalailla tiedossa.

Avaan tähän ensimmäisen tapaamisen sisältöä päällisin puolin ja tarkennetaan sitten kun saadaan Heikiltä ensimmäiset kuvat ja suunnitelmat nähtäviksi.

Kuviot olivat aikalailla selvillä RT:lle mentäessä kuten viime viikolla jo kirjoiteltiinkin (Millainen keittiö meille tulee?). Suurimmat mietinnän alaiset asiat olivat aamiaiskaappi ja tasojen materiaali. Aamiaiskaappiin löytyi muutamakin eri variaatio ja meille näistä paremmin soveltuva on tämä ylöspäin nousevalla ovella oleva kaappi, me kun joudutaan tuo kaappi sijoittamaan nurkkaan (alla kuva malli keittiöstä, josta hahmottaa nurkkakaapin johon meille aamiaiskaappi tulee). Kaapista saadaan kaikki hyöty irti, kun tehdään kaapin hyllyt ulos liukuviksi, eli tällöin saa esim. kahvinkeittimen vedettyä helposti esille, jolloin keittimen kuuma vesihöyry ei pääse vioittamaan kaapin sisäpuolta. Kaappiin sijoitettavat kahvikupit saa myös helposti vedettyä näkyville kun hylly on liu´lla. Näitä ei valmiina malleissa ollut, vaan ne tehdään speciaalina meille. 

Tällä, ylöspäin aukeavalla, Blumin ovimekanismilla meille tulee aamiaiskaappi. Kaappiin tulee kytkin, joka oven avatessa sytyttää sisäpuolelle valon ja sulkiessa sammuttaa sen, avot!



Vaihtoehto aamiaiskaapiksi, tämä ei ollut yhtä käytännölinen ja mekanismiltaan toimiva kuin valinta johon päädyimme.

Aamiaiskaapin hyllyt tehdään myös massiivipuusta, tähän tyyliin.

Tasojen materiaaleja pohdittiin ja tultiin tällä hetkellä siihen lopputulokseen, että tasot tehdään 40mm massiivitammesta, jotka sitten käsitellään esim. osmo colorin vahoilla tiettyyn sävyyn. Tuo puu materiaalina kuitenkin viehätti ja se oli jotenkin paras vaihtoehto meille, vaikka itse sitä hyvin paljon aluksi vierastinkin. Siitä saadaan paras "tunnelma" ja "fiilis" meidän kotiin. Alla olevassa kuvassa vasemmalla käsittelemätön tammi ja oikealla kuultovalkoiseksi käsitelty.



Pähkäilimme myös vaihtoehtoja vedikkeettömän ja vetimellisen oven välillä. Päädyimme nyt kuitenkin malliin vedikkeetön, jossa ovet ja etusarjat ovat täysin sileät, ei minkäänlaista vedinuraa keräämässä likaa. Laatikon mekanismi tulee Blummilta ja se toimii etusarjaa hieman työntämällä, eli hyvin näppärä mm. jätekaapin käytössä! Yläkaapeissa avaus toteutetaan pomppusalvalla ja/tai niin, että runko tehdään ovilevyyn nähden hieman matalampana, jolloin oven etureuna toimii vetimenä. Saranalliset ovet tulevat hidastimilla, aivan ehdottomasti!

Ovimalli näillä näkymin on puhtaanvalkoinen sileä zero/mattalakattu tai mattamaalattu Kensapuun Sointu.

Uutena vakioetusarjakokona on tullut 173mm etusarja, joka kasvattaa kivasti laatikon korkeutta ja tekee 350mm etusarjalle mitoituksen puolesta hyvän "parin". Aikaisemmin käytetty 137mm etusarjakorkeus tekee laatikon sisämitasta hieman matalan. Tähän korkeampaan menee hyvin mm. kauhat ja muut ruoanlaittovälineet.

Ehdoton valinta jätteiden käsittelyyn. Allaskaapin viereen asennettava 40 tai 50 cm jätelaatikosto. Ylös bio- ja sekaroskis, alempaan laatikkoon roskis muoveille. 

Kuivauskaapin valutusallas.
Yläkaapin alareunaan, etuosaan, jyrsitään led-nauhalle ura. Tällöin valo tulee optimaalisesti oikeaan kohtaan, keskelle tasoa. Tämän voi myös huoletta asentaa allaskaapin alle.

Meille on välitilaan tulossa valkoinen maitolasi, mutta vaihtoehtona olisi vaikka omasta kuvasta teetätetty tapetti + lasi -yhdistelmä. Painatuksen saa myös suoraan lasiin. Kuvassa näkyviä 2-osaisia Twist around-pistorasioita on myös tulossa saarekkeeseen.

Eräs tätä päivää oleva vaihtoehto olisi myös tämä Neliö Qi - malli, jossa on pistorasia, usb- sekä langaton latausmahdollisuus.

RT-Kalusteella on myös laaja oman maahantuonnin laattavalikoima, me bongattiin tällainen iso 60x60 lattialaatta. Kuvassa värit eivät näy oikein, mutta eläväpintainen hiekanruskea sävy miellytti silmää.



Vinkki!
Siinä vaiheessa, kun viemäreitä ja vesijohtoja asennetaan, pitäisi olla jo kalusteista kohtalaisen hyvät suunnitelmat tiedossa, ja mielellään ihan jo valmiina mittakuvina. Johtuen ihan siitä syystä, että valussa kuljetettavien vesi- ja viemärijohtojen paikat olisi hyvä tietää melko tarkaan jo siinä vaiheessa, että ne tulevat oikeille paikoille! Valitettavan usein törmäsin työssäni siihen, että kalusteista ei oikein ollut tarkkoja suunnitelmia etukäteen tai sitten niitä alettiin suunnittelemaan hirmu kiireellä kun tajuttiin, että nehän pitäisivät olla tiedossa.

Vinkkinä siis, mieti kalusteiden ja varsinkin vesipisteiden paikat hyvissä ajoin ja kysy ammattilaiselta neuvoa, vaikka omat visiot olisivat miten selkeät. Aina voi tulla vastaan jotain, mitä et itse osaa huomioida, kalusteissa kun ei pelata senteillä vaan milleillä! 



//Mika

torstai 26. lokakuuta 2017

Millainen keittiö meille tulee?

Lattiavalu on nyt tehty ja runko lähes jo pystyssä. Eilisen päivän aikana oli runkotolpat pystytetty kahta seinänpätkää lukuunottamatta. On siis aika alkaa pohtia jo hieman tarkemmin sisustamista, jes! :) Tämä viikko on perheen menojen vuoksi hurjan hektinen, joten ensi viikolla olisi tarkoitus alkaa miettimään keittiöasioita vähän konkreettisemmin. Ensi viikolla mennään käymään Mikan vanhalla työpaikalla Kuopion rakennustarvikkeella eli tuttavallisemmin RT-kalusteella. RT-kalusteen valikoimasta löytyy kaikki kodin kiintokalusteet kuten mittatilauskeittiöt, -liukuovikaapistot, wc-kalusteet, kodinhoitohuoneen kalusteet sekä asiakkaille täysin mittatilaustyöllä räätälöidyt kalusteet, jopa ovia myöden. Heidän valikoimaan kuuluu myös oman maahantuonnin laaja laattavalikoima. Voi olla, että keittiöideoiden lisäksi matkaan tarttuu siis muitakin ideoita!

Tällä hetkellä ajatuksena on, että keittiön kaappien rungot ovat valkoiset ja ovet täysmattavalkoiset, jotta pinnassa ei näy sormenjäljet ja lika niin herkästi. Täysmattapinta on kestävä ja helppo pitää puhtaana, kun pinta on toteutettu lakkaamalla. Ovimallia ei olla vielä päätetty, mutta varmaan aika pelkistetyssä ja selkeälinjaisessa pysytään. Krumeluurit ja koristeellisuus ei ole oikein meidän juttu. Kensapuulla on ovimalli nimeltä Sointu, joka on aika tyylikkään linjakas terävine reunoineen.

Kensapuun Sointu-ovimalli

Alunperin olimme sitä mieltä, että haluaisimme vetimettömän keittiön. Mikkelin asuntomessujen aikaan lehdissä kirjoiteltiin paljon vedikkeettömistä keittiöistä ja siitä, miten tärkeää on, että ura on riittävän syvä hyvän aukaisuotteen kannalta. Aloimme myös miettimään, kerääkö ura likaa ja miten valkoisessa keittiössä urat pysyvät valkeina.. Voi olla, että päädymme kuitenkin lopulta laittamaan vetimet. :D


Mahdollinen keittiönäkymä


Valkoisten kaapistojen kaveriksi kaipaamme hieman lämpöä. Mietimme jossain vaiheessa jopa puutasoa, mutta taitaa olla tällaiselle vauhdikkaalle lapsiperheelle vähän turhan riskialtis ratkaisu. Kuitenkin joltain jää (me aikuiset mukaan lukien) märkä vesilasi tasolle ja sitten sitä jälkeä katsellaan ja tuskastellaan pitkän aikaa. Helpommalla varmasti päästään laminaattitason kanssa. Voihan ne tasot sitten joskus myöhemmin vaihtaa, jos siltä tuntuu ja on ylimääräistä rahaa! 

Hahlella esimerkiksi näyttäisi olevan hyvinkin kattava valikoima erilaisia laminaattitasovaihtoehtoja. Ja varmaan löytyy muiltakin valmistajilta lukuisia hyviä vaihtoehtoja.

Hahlen laminaattitasomalleja, lisääkin löytyy sillä tässä vain osa!


Tässä vielä muutama täällä blogissa aiemminkin vilahdellut ideakuva, jotka edelleen toimivat hyvänä pohjana omalle suunnittelulle! Jos et vielä juttuja ole lukenut niin täältä löytyy: Sisustus- ja materiaalipohdintaa ja Ensimmäinen tapaaminen sisustussuunnittelijan kanssa.

Kuva lainattu Talo Askelma-blogista

Kuva lainattu Kalustetukun sivuilta

Kuva lainattu täältä



Kodinkoneet tulevat todennäköisesti olemaan valkoisia. Jääkaappi- ja pakastinhaaveena on ollut jo vuosia Festivo, mutta siihen emme ole kuitenkaan aiemmin raaskineet sijoittaa. Nyt ajattelimme vihdoin ja viimein panostaa! Väliseinien lopullisesta mitoituksesta riippuen (sisälle tulee kaksi kantavaa seinää) valinta kohdistunee joko 100cm tai 120cm leveään kylmiöpakastimeen.

Festivo 120 CF

Festivo 100 CF


Koska kaikki keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen seinät tullaan todennäköisesti maalaamaan samalla rusehtavalla sävyllä on keittiöstä ajatus tehdä suht neutraali. Sävytetty seinä korostaa valkeita kaappeja, joten välitilankaan ei tarvitse olla kovin näyttävä. Yksi vaihtoehto olisi laittaa vaalea lasi, esimerkiksi valkoinen maitolasi välitilaan.

Kuva lainattu Something Small-blogista

Tässä sitä taas ollaan, ajatukset hajallaan. Ensin aina saa jonkin vahvan vision, sitten alkaa pohtimaan jotain muuta. Ja taas mieli muuttuu, tai ei olekaan enää niin varma. Onneksi monessa asiassa voi kääntyä myös ammattilaisten puoleen! Toki oma visio on hyvä olla, mutta itse ainakin olen valmis joustamaan tietyistä asioista, etenkin jos minulle perustellaan jonkin tuotteen toimimattomuus tai epäkäytännöllisyys. Toimiva arki ja laadukkaat tuotteet ovat meidän projektissa keskeiset ajatukset kautta linjan. Suuret linjathan meillä on kutakuinkin mietittynä, joten nyt sitten vaan hiotaan niitä pienempiä yksityiskohtia.

Saa nähdä siis mihin tämä keittiösuunnitelma tästä kehkeytyy. Niin kauan kuin mitään ei ole tilattu on vielä onneksi mahdollista muuttaa mieltänsä ja pähkäillä asioita. Jännityksellä itsekin seuraan tilannetta! ;D

// Anni-Maaria

P.S. Blogille on muuten tullut täyteen reilusti yli 11 000 lukukertaa - mahtavaa!!! Blogit.fi-sivustolla listataan Suomen eri blogeja aihepiireittäin. Meidän blogi on keikkunut Rakentaminen ja remontointi-blogien TOP10:n tuntumassa. Aika huikea juttu! Tavoite olisi joku päivä löytää meidänkin blogi TOP10:stä! Jos haluat auttaa meitä niin klikkaa alta <3


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...