Näytetään tekstit, joissa on tunniste runko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Raksaviikko 26 : kylppärin kimppuun

Väliseinien noustessa pystyyn apumiehen voimin, iski realiteetit; mehän aletaan tarvitsemaan lisää tavaraa koska hommat etenevät nyt paljon nopeammin kuin itsekseen tehdessä. 

Jo muutamassa päivässä olivat nousseet lähes kaikki väliseinät. Taas muuttui tila aivan erilaiseksi kun seinärungot alkoivat jakamaan isoa tilaa pienemmiksi. Kaikki tilat näyttävät ja tuntuvat (onneksi) edelleen hyvän kokoisilta, eikä mitään ikäviä "liian-pieni-huone"-yllätyksiä tullut. 

Kylppäri ja sauna saivat myös väliseinät ympärilleen. Saimme ahaa-elämyksen takkahuoneen osalta ja päädyimme pienentämään saunaa n.400mm takkahuoneen puolelta. Näin ollen saamme takkahuoneen puolelle sopivan kokoisen syvennyksen "työpisteelle", eli toisinsanoen pienen tason, jolle saamme läppärin ja tulostimen, sekä hyllyt joille saadaan mm. mapit. Syvennyksen eteen tulee liukuovet. Saunalle jäi silti vielä leveyttä n.2400mm, eli hyvin mahtuu siltikin!


Saunan ja kylppärin seinät seinärungot pystyssä. Vasemmassa reunassa näkyy syvennys johon tulee "työpisteemme".

Päädyimme tekemään kosteiden tilojen rungot kokonaan puusta. Luotetaan siihen, että kun seinät tehdään wedi-levyillä, ne on niin turvalliset ja varmat kun minulle on annettu ymmärtää. Kävin töiden puolesta toissa talvena Saksassa Wedin tehtaalla ja siellä päästiin lähemmin tutustumaan wedin valmistamiseen, työstämiseen ja käyttökohteisiin. Onhan tuo melko monipuolinen rakennusmateriaali. Eiköhän tuo kestä meidänkin kosteuksia jos se kerta kestää höyrysaunoissa jossa on ilmankosteus 100% 24/7 :).
Toki, vesieristyksen kun tekee oikein ja kunnolla siveltävilläkin eristeillä, eihän sillä ole, ainakaan teorissa, väliä minkälainen runko siellä vesieristyksen takana on?



Kylppärin wc:stä on liukuovi meidän makkariin.


Meidän makkarista on myös liukuovi vaatehuoneeseen ja vaatehuoneesta kodariin

Viikonloppuna ristiinkolaattiin appiukon kanssa korkean tilan katto. Menisihän tuo yksinkin, mutta on se kahdestaan niin paljon käsi ja niska ystävällisempää, koolauslaudat kun ovat 5,4 m pitkiä.



  
Ensimmäiset kipsilevytkin piti jo asentaa, jotta saatiin tuo ulkonurkan väliseinärunko tehtyä. Tuo nurkka on tehty niin, että se piti (eli kannatti) levyttää ennenkuin rungon pystyi tekemään. Piti siis hakea pari kipsilevyä rautakaupasta ensi hätään. Loput talon levyt on nimittäin tilattu parin viikon päähän ja sieltä on tulossa 3,5 lavaa gyprocin levyjä.



Kylppärin seinärungot kun oli jo saatu pystyyn ja olivat valmiita levytettäviksi, kävin hakemassa raksalle myös wedi-levyt ja kiinnitystarvikkeet. Kuvassa näkyy meidän kylppärin seinälevyt, joissa on jo siis vesieristys valmiina. Tuon määrän wedi-levyjä kantaa kerralla sisälle, koetappa kantaa sama määrä kipsilevyjä ja vesieristettä kerralla ;).
Wedien asennuksen jälkeen ainoastaan kiinnikkeiden kohdat sekä levyjen saumat pitää nauhoittaa ja vesieristää. On hurjan nopea tapa tehdä laatoitettavaa pintaa! Wedi levy on erikoissementillä ja lasikuituverkolla molemmin puolin pinnoitettua xps levyä. Levy on siis täysin vettä imemätön. Sitä on tosi helppo työstää ja kevyt kantaa! Suosittelen koettamaan!




Wedi 610 liima on todella monipuolinen ja tehokas liima. Sillä pystyy liimaamaan irtonaisen, laatoitetun wedi-levystä tehdyn suihkuseinän valmiiseen laattapintaan ja se pysyy siinä ilman mitään muuta kiinnitystä!

Ulkoseinälle tulevat wedi-levyt liimattiin suoraan wedi 610 kiinnitysliimalla kingspanin levyyn. Tämä on virallinen asennusohje, jolloin erillistä koolausta ei tarvitse tehdä. Puurunkoihin levyt ruuvattiin ensin paikoilleen ja myöhemmin lisättiin loput ruuvit joissa mukana myös kiinnitysaluslevyt, jotka siis pitävät levyt paikoillaan. Levyt asennetaan puskuun ja saumoihin ei tarvitse laittaa liimaa, riittää että saumat myöhemmin nauhoittaa ja vesieristää. Me kuitenkin varmistimme saumat ja laitoimme niihin liimaa. Wedi-levy jätetään 3mm irti lattia/seinä/toisesta levypinnasta ja sinne saumaan pursotetaan 610-liimaa. Nämä nurkat myöhemmin myös vesieristetään ja nauhoitetaan. Tämän meidän kylppärin levyjen asentamiseen meni aikaa alle tunti. Eli siinä ajassa on seinä levytetty ja vesieristetty ja pinta lähes valmiina laatoitusta varten.




Olipa tällä viikolla myös pieni DIY-projektikin.
Otin töistä jämäpalan tummaa harjattua alumiinipintaista aluco välitilalevyä sillä ajatuksella, että koetan tehdä siitä talonumeron. Levy on 4mm paksua muovipuristetta, jossa on molemmin puolin alumiinipinta.
Tulostettiin sopivalla fontilla talonnumero A4-koossa ja leikkasin siitä sabluunan. Sabluunan avulla oli helppo kuviosahalla leikata levystä numero. En lähtenyt levyä sen enempää hifistelemään ja reunoja hiomaan, koska tarkoitus nyt alkuun testata miten levy toimii aurinkoisella seinällä, eli miten kestää uv:ta ja säänvaihteluita. Jos kestää, teen hieman isompana uuden ja viimeistellymmän nelosen.  Jos homma menee pieleen, eipä tuo kauheasti harmita kun kustannukset tälle kokeilulle 0€ :).


Talonumero

Siellä se numero möllöttää. Toistaiseksi ainakin pysynyt muuttumattomana. Eipä tosin tuo aurinko sitä vielä kauheasti ole päässyt rasittamaankaan.


// Mika

lauantai 25. marraskuuta 2017

Raksaviikko 11 : Tuulensuojien- ja kattorakenteiden asennusta

Runkoa ja vesikattoa on pystytetty nyt viisi viikkoa pääasiassa kahden timpurin ja yhden rakentajan voimin ja loppusuora alkaa häämöttää niiltä osin. Autokatoksen pystytys on luonnollisesti mukana tässä aikataulussa, kun se tuli kytkettynä taloon. Kun ottaa huomioon, miten paljon isoa palkkeja, pilareita ja hankalia rakenteita runkoon on jouduttu tekemään, on homma mielestäni edennyt todella hyvin ja onneksi ilman ylläreitä ja muita vastoinkäymisiä.
Nyt meillä alkaa olemaan pystytys tosiaan siinä vaiheessa, että viimeiset otsalaudat vielä paikoilleen, niin sitten päästään asentamaan kattopellit. Minä olen asennellut tuulensuojalevyjä samalla kun Seppo ja Kapa ovat tehneet runkoa. Tuulensuojia puuttuu vielä muutamalta seinältä, mutta voiton puolella ollaan siinäkin hommassa. Yllättävän hidasta hommaa sekin. 50mm ja 1200x1800 tuulensuojalevy painaa kuitenkin jonkin verran ja itsekseen kun niitä asentelee paikoilleen 3,6m korkeuteen asti, on siinä jumpaamista. Oman aikansa ottaa myös kiinnikkeiden naputtelut ja saumojen - ja kulmien teippaukset. Onneksi saatiin tällä viikolla työmaalle Avantin Leguan 160-henkilönostin, joka helpottaa ja nopeuttaa todella paljon hommia. Ei tarvitse olla koko ajan telineitä siirtämässä tai tikkailla keikkumassa, kun pääsee nostimella näppärästi nousemaan korkeallekin ja ulottuvuus on hyvä.

Paljon on saanut käyttää aikaa myös seinien suojaamiseen. Tuota lunta, räntää ja vettä kun tuntuu tulevan enemmän tai vähemmän koko ajan ja kun yritetään saada pikkuhiljaa runkoa kunnolla kuivumaan, toiveissa olisi ettei koko ajan sataisi sisälle. Nyt onneksi on suojaukset sillä mallilla, että sisälle ei pitäisi enää pahemmin päästä satamaan. Muutamat muovit vielä niin vaakasateetkin on plokattu. Useampi tunti kuitenkin pitänyt siihenkin aikaa käyttää.   


Takapihan puoleisella seinällä tuulensuojat paikoillaan. Laitoin sisäpuolelle ikkuna-aukkoihin väliaikaiseksi suojaksi thermalevyt.



Sisäänkäynnin kodarin ja varaston vastaisen seinän tuulensuojat.


Olohuoneen terassin puoleinen seinä sai tuulensuojat perjantaina. Ikkunoiden leveys 2m vaikka tässä näyttääkin paljon pienemmiltä.



Tiistaina nostettiin kattopeltiniput katolle odottamaan asennusta. Samalla nostettiin myös talon yli terassin kattorakenteen palkit paikoilleen. Nämä olivatkin sitten viimeiset nostot raksalla.



Terassin kattoa kannattavat palkit on astetta jämympiä liimapuupalkkeja.



Raksalle asennettiin ensimmäinen ovikin, vetskari sellainen :). Pitää hyvin tuulen ja ainakin tässä Mitoksen mallissa on todella hyvä vetskari, eli on helppo käyttää.



Tuorein julkisivukuva. Tältäpä siellä tällä hetkellä näyttää.


Valittiin sadevesi- ja kattoturva toimittajaksi Sadex. He tekevät paikan päällä määrämittaiset kourut ja asentavat tarvikkeet myös asiakkaan halutessa paikalleen. Me saimme heiltä niin hyvän pakettihinnan, joten otimme kaikki asennettuna. Kirjoittelen tästä tarkemmin omassa julkaisussaan.

Viikonloppuna raksalla asennellaan lisää tuulensuojalevyjä ja siivoillaan. Puusilppua kertyy jonkin verran, mutta yllättävän vähän kuitenkin ottaen huomioon, että taloa tehdään pitkästä tavarasta, ei pre-cutista. Hirveän montaa eri dimensiota puutavaraa ei tarvitse, kun suunnittelee materiaalit etukäteen.


//Mika


perjantai 17. marraskuuta 2017

Raksaviikot 9 & 10 : Lisää kattotöitä ja autokatoksen tekoa

Erillinen Raksaviikko 9-päivitys jäi kaikessa kiireessä kirjoittamatta, joten tässäpä koonti molemmista viikoista.  



Raksaviikko 8:n päätteeksi oli talon osalta aluskatteiden asennus aloitettu. Uuden viikon alku menikin loppujen räystäänalusten ja aluskatteiden asennuksen kanssa. Kattotuolien ja rungon tuennat tehtiin myös loppuun ja ne veivät myös yllättävän paljon aikaa, mutta ne ovat kuitenkin sellaisia asioita joista ei voi tinkiä, jos haluaa että talo pysyy pystyssä :). Puolen viikon jälkeen timpurit siirtyivät sitten tekemään terassin katon runkoa.




Räystään aluset maalataan myös tummanharmaaksi RR23


Itse ennätin raksalle vain pimeän aikaan (kun alkaa tuo pimeä tulemaan jo kolmen jälkeen) joten omista töistä ei kauheasti ole valoisalla otettuja kuvia. Alla kuitenkin kuva, kun iltapuhteina asentelin seinille pressuja, jotta saatiin suojattua sateilta runkoa ja sitä, ettei sisäpuolelle tule kauheasti vettä. Pressutus oli aika mielenkiintoinen homma kun piti kiivetä melko korkealle ja samalla puhalsi melko kova tuuli. Onneksi kuitenkin sain homman kunnialla tehtyä.



Perjantaina Seppo ja Kapa saivat tehtyä myös sisäänkäynnin palkitukset valmiiksi odottamaan kattotuoleja. Viikonloppua vasten saatiin myös tontille Parocin villakuorma, jossa tuli seinille tulevat eristevillat sekä tuulensuojalevyt. Tiedossa oli siis viikonlopuksi villapakettijumppaa kun 96 pkt villaa piti kantaa sisälle sateensuojaan ja pois tieltä autokatoksen rungon tieltä. 



Minulla alkoi viikonloppuna myös katon pressutus. Pressutus tehtiin, koska tiedossa oli että katto joutuu olemaan muutaman viikon aluskatteella ennenkuin ehditään aloittaa katon pellitys. Ompahan paremmassa suojassa ja sitten kun katolle mennään, ei ole niin liukas ja jäinen.


Onneksi sattui lauantaille melko tyyni päivä niin pressujen asennus sujui ongelmitta.



Viikolla 10 alkoi autokatoksen rungon tekeminen. Se olikin hieman haasteellisempi homma, sillä rakenteessa mukana oli niin puu kuin teräspilareitakin. On kyllä onni, että on hommissa hyvät timpurit, joilla pysyy vasaran lisäksi myös hitsipilli ja rälläkkä kädessä. Kapa ja Seppo saivat pystytolpat paikoilleen kahdestaan ja hitsasivat niitä sen verran että ne pysyivät pystyssä. Apua kuitenkin tarvittiin ison I-palkin nostamiseen. Avuksi otettiin Kuljetusliike Laitinen, jonka työntekijä Antti kävi hiab-autolla nostamassa palkin paikalleen.


Seuraavana päivänä heti aamulla saatiin paikalle Kuopion Teräsmiehiltä pojat hoitamaan ammattihitsauksen. Vaikka timpureilla hitsipilli kädessä pysyikin, eivät he tämmöistä hitsausta saa suorittaa kun heillä ei siihen vaadittavaa pätevyyttä ole. 

Hyvää jälkeä tekivät Teräsmiehet!

Alun perin meidän ikkunoiden asennuksen piti olla  15.-16.11, mutta sen verran ollaan ns. "aikataulua" (vaikkei sellaista olekkaan) jäljessä, jotta asennusta ei voitu tällöin suorittaa. Ikkunoille ja oville sain onneksi järjestymään varastopaikan firman keskusvarastolta.





Lopullinen julkisivun muoto alkaa olemaan valmis. 


Viikonloppuna vuorossa tuulensuojalevyjen asennuksia ja siivoushommia. 

Ainiin, saatiinhan me myös tällä viikolla jo ensimmäiset raakaversiot keittiöstäkin. Alkaa näyttämään siltä kuin on ajateltukin! Siitä myöhemmin lisää.




// Mika

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Raksaviikko 7 : Runko pystyssä!

Tällä viikolla raksalla aloitti Sepon kaverina toinen timpuri, Kapa. Tämä kaksikko on tehnyt yhdessä lukuisia taloja ja sen kyllä huomasi, alkoi nimittäin tapahtumaan.

Maanantaina Seppo ja Kapa purkivat viime viikon valua varten tehtyjä muotteja ja asensivat alaohjauspuut sokkelin päälle sekä mitoittivat runkotolppien paikat. Tiistaina "pojat" pätkivät runkotolpat mittaan ja asettelivat ne kutakuinkin oikeille paikoilleen. 

Alaohjauspuut paikoillaan, runkotolpat pätkitty mittaan.

Ja kappas, keskiviikona kun runkoa alettiin tekemään, oli se päivän päätteeksi lähes kokonaan jo pystyssä. Huikeeta seurata kun ammattilaiset tekee. Ei mene aikaa miettimiseen ja pähkäilyyn ja turhat liikkeet on minimoitu. Eikä tule hukkaa :)! Aika vauhdilla tuli siis runko pystyyn. Huomiona vielä, että nämä rungon osat, eikä mitkään muutkaan puuosat, ole pre-cut tavaraa, vaan täyspitkää puuta, josta työstetään oikean mittainen osa, kalikka kerrallaan. 



Torstaina asennusvuorossa oli kertopuutolppien asennukset aukkojen ylityksiin ja kantaviin seiniin. Tämä oli hieman hitaampaa kun piti loveuksia tehdä ja tolpat olivat aika massiivisia.

Nätisti ne tolpat paikoilleen istuvat.

Päällisinpuolin aika yksinkertainen on tuo talon runko. On kuitenkin paljon huomioitavaa, että rakenne on oikein tehty ja että se kestää.

Torstaina oli runko pystyssä!

En ole ihan pieleen näitä menekkejä laskenut, runkopuutavaraa oli juuri riittävästi :)

Torstaina saapui kattotuolit. Mittaa isoimmilla yli 18m.

Kattotuolit saatiin nätisti tontin reunoille, josta ne on asennusvaiheessa hyvä nostaa suoraan paikoilleen.



Meinasi olla vähän ahdasta tontilla, mutta hyvin kuski sai pitkän auton asemoitua oikeaan paikkaan.
Ensi keskiviikkona onkin sitten kattotuolien asennus ja kun ne on paikoillaan, saadaan kattopellit tilaukseen! Myös tuulensuojat ja seinävillat saa laittaa tilaukseen.

Autokatoksen pilarit tulee teräspalkeista. Nämä pohjamaalissa, ei tule tämän värisiksi :). Toimittajana Kontino


Tontille oli saapunut myös hyvissä ajoin Unidrainin* modul 1100 mittatilauskaivon osat! Tutustutaan näihin paremmin kun saadaan paketit auki :) *juttua blogiyhteistyön tiimoilta tulossa

//Mika

lauantai 28. lokakuuta 2017

Videotervehdys raksalta!

Tässä taloesittely videon muodossa, tervetuloa meille:)!



Juutuubista löytyy nyt myös Puisen passiivikodin oma kanava, seuraile myös sieltä videotervehdyksiä raksalta.

Sunnuntaina tulossa myös Raksaviikko 7 -postaus.

//Mika



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...