Näytetään tekstit, joissa on tunniste täytöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste täytöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. lokakuuta 2017

Kaivurit kaivaa ja lapiot heiluu

Kulunut viikko on ollut raksalla taas melko maa-aines painotteinen. Ensin  keskiviikosta alkaen tehtiin ulkopuolen täyttöjä ja sen jälkeen siirryttiin tekemään sisäpuolen täyttöjä. Ne kun saatiin valmiiksi, alettiin taas möyriimään ulkopuolella torstai-iltapäivällä. Ensin täytettiin terassinpuoleista sivua ja tehtiin sinne imeytyskenttä. Perjantaina kaivettiin vielä tontin liittymänkohta ja etupiha auki ja levitettiin sinne eristeet ja sepelit.  Homma jäi vielä hiukan vaiheeseen, mutta maanantaina ensi viikolla saadaan etupiha valmiiksi. Meille tulee joko pihakiveys tai asfaltointi, joten routaeristys tehtiin, tässäkin, kunnolla. Ei olisi kiva vuoden parin päästä soitella kaivuria kaivamaan pihaa auki sen takia, että piha on routinut, koska jätettiin parin metrin suikale eristämättä, koska "säästettiin". Tämä vinkkinä kaikille, eristäkää piha ajotielle asti, jos vaan suinkin mahdollista!

Tällä viikolla tipahteli isoja laskuja postista ja lasku tuli myös maa-ainesten poisviennistä ja täyttömaiden ajamisesta. Lasku oli reilun 10 000€, joka oli siihen nähden kohtuullinen mitä kaikkea se sisälsi. Siihen kuului mm. 58 kuormaa maiden poisajoa ja 876 tonnia uusia maita tilalle, melkoisia määriä!

Tällä hetkellä raksa etenee mukavasti ja mitään yllätystä tai ongelmaa ei ole onneksi tullut vastaan, edes tänään perjantaina 13 pvä :).


Tässä muutama kuva ja video mitä raksalla tapahtunut, kirjoitellaan sunnuntaina tarkempi viikkopäivitys.
Viikko sitten perjantaina tilanne oli tämä

Keskiviikkona alkoi täyttöjen teko kun kaivurimiehet ja putkimies pääsivät tulemaan meidän työmaalle.

Sisäpuolen täytöt valmiina ja hiekka tärytetty.  Putkimies myös saanut viemärlinjat asennettua.

Seuraavaksi levitettiin sepelit ja nosteltiin sisäpuolen eristeitä lähemmäksi.

Kylmävesiputket vedetty. Me asennetaan ne sepeliin, eristeiden alle. Pysyy kylmävesi kylmänä :), säästytään turhalta  kylmänveden juoksuttamiselta.

Vesiputket pitää vielä upottaa sepeliin, jotta eristeet saadaan asennettua putkien päälle. Viikonloppuhommia.

Muutama metri vajaa 100m meni kylmävesiputkea.

Alapohjaeristeeksi tulee 2x100mm Kingspan Therma-levyt. Jokainen sauma vaahdotetaan ja päällekkäin tulevat levyt asennetaan ristiin, jotta saumat eivät menisi päällekkäin.

Etupihalle tuli autokatoksen alle 70+50mm XPS eristeet ja loppuosalle ajotiehen saakka 50mm eriste. Ei varmasti pääse routa yllättämään!

Koneurakointi Ari Soinisen Ari työssään. Voin todella suositella!

Nämä levitetään vielä ja avot!

Terassinpaikka on tässä. Pihanmuodot hahmottuvat jo! Viimeistelyt tehdään keväällä.

Tältä meillä näytti tänään raksalta lähtiessä!


//Mika

maanantai 9. lokakuuta 2017

Raksaviikko 4

Muutaman päivän vajaa kuukausi talonrakentamista takana!

Viime viikon maanantaina timpurit saivat viimeistelyä sokkelin ja kantavien seinien muuraushommat ja pääsivät aloittelemaan sokkelin tasoittamista. Tasoittamisen jälkeen he asensivat sokkelikaistat. Seppo teki myös läpivientejä teknisentilan ja sisäpuolen välille, jotta saadaan vesi-, viemäri- ja maalämpöputkistot vedettyä oikeille paikoilleen.

Kahtena iltana olin itse asentelemassa myös loppuja sokkelia vasten tulevia eristelevyjä ja molempina iltoina tuli aivan kaatamalla vettä, tietenkin. Onneksi hyvien työvaatteiden kanssa pystyi kuitenkin hommia tekemään sateellakin ja napit korvissa, musiikkia kuunnellen, homma luisti hyvin.

Sokkelin ja anturan päälle asennettu hitsaamalla sokkelihuopakaista. Näkyviin jäävä osa sokkelista tasoitettu.


Sokkelikaistat asennettuina. Siniset Kingspanin XPS-eristeet tulivat ulkopuolen täyttöihin.


Sokkelin sisäpintaan tuli siis 100mm Kingspanin Therma levy. Asensin sen niin, että eristeen yläpinta tuli alaohjauspuun (sokkelin päälle vaakaan tuleva 48x148 puu, jonka päälle runko pystytetään) kanssa samaan korkoon. Eli kun lattia valetaan, jää levy n.50mm valun yläpinnasta irti. Tämä siksi näin, että kun tuo Therma levy jatkuu seinillä yhtenäisenä kattotuolien alapintaan asti, saa tuon sokkelia vasten tulevan levyn sauman teipattua hyvin seuraavan levyn kanssa. Tuplavarmistetaan tässäkin tiiveys, vaikka saumaan uretaanivaahto tuleekin.

Valmista levypintaa. Korkeus tuossa levyllä 1200mm. Ei pääse kylmä yllättämään meidän lattioita :)


100mm Kingspan Therma TP10 levy. Levy on helppo työstää käsisahalla. Yläreunassa näkyy naaraspontti, johon sitten seuraavan levyn urospuolen pontti asennetaan. Tuohon naarasponttiin levitetään uretaanivaahto ja kun urospontin painaa paikoilleen, tulee saumasta täysin tiivis. Me varmistetaan tiiveys vielä teippaamalla.


Ulkopuolen täyttöjä alettiin tekemään torstaina ja maisema muuttui äkkiä jo "valmiimman" näköiseksi. Alkuun näytti, että täyttöjä joudutaan tekemään tosi paljon ulkopuolellekin, mutta loppupeleissä ei onneksi kuitenkaan jouduttu. Sokkelin korkeudella pystyttiin hieman pelaamaan maanpinnan korkojen suhteen. Kuvista pystyy jo hyvin hahmottamaan mihin korkoon maanpinta tulee. Ennen täyttöjen aloitusta muistettiin onneksi asentaa myös ulkovalaisimille tarkoitettu maakaapeli.

Lauantaina kävin kaverin kanssa asentamassa talon sisäpuolelle tulevan maalämpöputken. Aikamoinen homma levittää 40mm vesijohtoputkea n.100m kiepiltä. On nimittäin melko jäykkää ja painavaa tavaraa :). Mutta kyllä se sinne kuitenkin saatiin.


Pihan pinnat ja korot alkavat hahmottumaan.


Terassin paikka. Aukko sokkelissa muurataan umpeen kun sisätäytöt on tehty.


Täyttömaata ja pintamultaa vielä tarvitaan, näiden asentelu on pääosin ensi kevään hommia!


Maanantaina kävin Matkahuollosta noutamassa mieluisan lähetyksen, kun Cet Groupin toimittama monihuonejärjestelmä saapui. En viitsinyt paketteja sen liiemmin vielä availla ja levitellä, joten näistä kirjoitellaan juttua myöhemmin. Ohessa muutama kuvamaistiainen mitä toimituksessa tuli.

Neljä laatikkoa hifiä :)

Ulos terassille tulee tämmöiset valkoisina.


Laatikoissa oli jos vaikka minkälaista osaa. Alareunassa saunan kaiuttimet.

Tällä ohjataan huonekohtaisesti järjestelmää. Lisäksi myös sovellus puhelimeen/tablettiin jolla ohjaus tapahtuu.


Työvaiheet ovat toistaiseksi olleet sellaisia, että itse ei ole kauheasti vielä päästy hommiin mukaan. Mutta koko ajan kuitenkin ollaan pidetty työmaa siistinä, jotta siellä on mukava työskennellä. Siisti työmaa nopeuttaa ja helpottaa tekemistä todella paljon. Myös vahinkojen ja loukkaantumisten riski pienenee merkittävästi! Ensi viikolla luvassa on ensimmäinen kaatopaikkakeikkakin.

Tulevalla viikolla on luvassa myös sisäpuolen täyttöjen- ja eristeiden asennukset, viemäreiden- ja vesijohtojen vedot, raudoitukset ja lattialämmityskaapeleiden asennukset. Reilun viikon päästä päästään sitten tekemään lattianvalua ja sen jälkeen alkaakin rungon pystytys, mahtavaa!

Onko meidän blogilla muuten minkäverran lukijoita Kuopion seudulta? Kiinnostaisiko teitä tulla työmaalle katsomaan esimerkiksi rungon pystytystä tai jotain muuta työvaihetta tai kenties tutustumaan käytännössä johonkin tuotteeseen? Olen itse syyslomaviikolla raksalla päivät ja voitaisiin järjestää tutumista työmaalle, jos sellainen kiinnostaa. Toki muutkin ajankohdat käyvät! Laitelkaa vaikka viestiä alle tai lähettäkää sähköpostia! Raksahan meillä sijaitsee muutaman minuutin päässä Matkuksesta ja Ikeasta, eli vaikka samalla reissulla :)

Tällä viikolla työmaalle tulee myös tutustumaan Pohjois-Savon opiston sisustussuunnittelulinjan opiskelijat. He seuraavat projektiamme ja käyvät työmaalla eri vaiheissa, jotta opiskelijat pääsevät konkreettisesti seuraamaan, miten rakentaminen etenee. He tekevät meille myös harjoitustöinä sisustus- ja tilasuunnitelmia.


//Mika
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...