Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekninen tila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekninen tila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Raksaviikko 43 : Laatoitus alkaa

Kurkistus viime kesään, raksaviikkopäivitys:

Juhannus tuli juhlittua ja uuden raksaviikon kimppuun päästiin intoa täynnä. Tarkoitus oli mm. aloittaa kylppärin laatoitustyöt. Ostettiin meidän kylppärin laatat Kuopion Uunista ja Kaakelista, joka on Kuopiolainen liike, joka tuo itse maahan laattoja ja tarjoaa muita pintamateriaali- ja sisustusratkaisuja. Voisi sanoa, että tämän kylän ykköspaikka, varsinkin kun on kyse laatoista. Heiltä saimme myös hankittua laatoituksiin soveltuvan vesileikkurin. Tämä malli on täysin ammattilaislaatua ja todella mahtava apu. Jälkeenpäin arvioiden voisi kyllä jopa sanoa, että ilman tätä leikkuria olisi laattojen työstäminen ollut todella hankalaa ja hidasta.


Juhannuksen jälkeiselle viikolle olin tilannut myös aimoläjän toimituksia ja sieltä saapuikin heti alkuun Siparilan Vire-paneelit. Paneeleiden asennukseen on vielä muutama viikko aikaa, mutta paneeleiden pitää olla asennettavassa tilassa useamman päivän ajan, jotta kosteus tasaantuu ja asennuksen jälkeen vältytään isoilta elämisiltä.


Myös meidän seinä-wc -laitteet saapuivat. Siinä toimituksessa olikin käynyt pieni kämmi toimituspaikan suhteen, toimitus nimittäin oli meidän kerrostaloasuntoon eikä raksalle. Oli jakokuski varmaan kironnut kun noita 3. kerrokseen kanteli :). No sieltäpä ne löysi tiensä raksalle. Ei näitäkään vielä hetkeen asentamaan päästä, mutta ompahan nyt jo tontilla odottamassa.


Meille töihin tuli myös ensimmäiset kalusteosat. Otsosonin toimituksessa oli vessojen valopeilit ja pienemmän wc:n allas.


Myös keittiön ja kodarin kalustehelat sekä mekanismit saapuivat RMokilta. Toimituksessa oli mm. laatikoiden osat, saranat, pyykkikorit, kulmamekanismit, lankakorit, korokelaidat, lokerot ym. Kohta pääsee pojat tekemään kalusteita.


Myöskin laudepuut ja paneelit tulivat. Meinasi olla vaikea löytää leveää lämpöhaapapaneelia ja laudelautaa. Saman ongelman parissa tuntui painivan moni muukin rakentaja. Onneksi Kuopion K-Raudasta sellaiset meille kuitenkin löytyi. Toimittajana oli Suomen Tervaleppä.


Kylppärissä sain vesieristettyä loppuun seinien hyllylokerot ja ruuvien kohdat. Kohta pääsee laatoitushommiin :).


Niimpä sitä laatoitustyöt pääsi käyntiin. Itse en ole laatoittanut, enkä ala myöskään sitä harjoittelemaan, joten hommiin piti pyytää tuttava joka sen osaa tehdä. Hyvä, että lähipiiristä löytyy osaamista rakentamisen joka-alalle, tämmöisessä projektissa on kaikki apu tarpeen.

Meillä seinille tuleva laatta on kooltaan 400x800 ja kovaa kuin mikä. Vesileikkurin kanssa reunojen leikkaaminen käy tosi näppärästi. Isot laatat asennetaan laattakiilojen avulla, jolloin saadaan laattojen reunat varmasti samaan korkoon ja vältytään reunojen pykältämiseltä. Ihan ehdoton juttu!








Kiukaan taustaseinään tuli kivijäljitelmälaattaa.
Seinillä olevista alumiinipintaisista eristelevyistä pitää poistaa alumiinipinta alareunasta niiltä kohdin mihin vesieriste tulee.

Sähkäri-Jouni kävi myös kytkemässä kattovalaisimien muuntajat paikoilleen. Minä pääsin asentamaan itse valaisimet kattoon. Valaisin kytketään muuntajaan pikaliittimen avulla, joten siihen hommaan ei sähkäriä tarvita.

Lastenhuoneisiin tuli Airamin Flat valaisimet 9W ja olkkariin Flatit 12W teholla. Tämä tarkoittaa että kohta saadaan valot päälle! 

Toisen lastenhuoneen katto. Rei'istä roikkuu kaiuttimien piuhat.

Olkkarin katto
Teknisentilan ja varaston lattiaan piti keksiä joku pinnoite, kun lämminvesivaraaja pitäisi kohta puoleen tuoda raksalle ja sen alle pitää saada veden pitävä pinta. Juttelin Solmasterin edustajan kanssa aiheesta, ja hän ehdotti lattiaan heidän EP1 Garage pinnoitetta. Olisi kova ja helppohoitoinen pinnoite, joka kesää kovaakin kulutusta, kun on kaksikomponenttinen tuote. Samalla aineella hän sanoi että voisi tehdä myös "ylösnostot" eli jalkalistan. EP1 sekaan pitäisi vaan sekoittaa kidehiekkaa jäykistämään ainetta.

K-Raudasta Antti sai minulle aineen hyvään hintaan, joten silläpä päädyin lattiat tekemään. Täytyy kyllä sanoa että oli todella helppo tuote levittää. Aineet sekoitetaan keskenään, kaadetaan lattialle ja levitetään. Käsittely tehdään 1-2 kertaan, minä vedin kaksi kerrosta. Tällöin saa helpommin siistin lopputuloksen.

Levitin aineen telalla, mutta sen pystyy levittämään myös vaikkapa teräslastalla. Liikaa ei kannata kaataa kerralla, koska kaksikomponenttinen aine kun on kyseessä, alkaa se melko äkkiä kovettumaan. 



Hieman huono kuva, mutta lattiasta tuli tosi siisti ja sileä.

// Mika

maanantai 28. toukokuuta 2018

Raksaviikko 37: Meillähän näyttää jo...valkoiselta!

Ylitasoitustyöt alkoivat todenteolla maanantaina, kun tasoitemies pääsi tekemään ruiskun kanssa hommia. Valkoista pintaa alkoi tulemaan hurjaa vauhtia ja tilat muuttuivat jälleen aivan erilaisiksi. Nyt voisi sanoa, että jo huonomallakin mielikuvituksella alkaa hahmottamaan tilojen todellista kokoa :).



Saumatasoituksien jälkeen kaikkien tilojen seinät ja katot tasoitetaan kertaalleen ennen seuraavaa työvaihetta.

Poikien huoneiden valoisuus lisääntyi huimasti kun seinät ja katot muuttuivat valkoisiksi.

Eteinen tuntuu paljon tilavammalta kun siellä on valkoista pintaa! Ei se olekaan niin ahdas :)

Ensimmäisen tasoituskierroksen jälkeen tehdään kevyt välihionta ja sen jälkeen levitetään toinen tasoitekierros tila kerrallaan. Tämän kuivuttua tehdään loppulinen hionta ja sitten pinnat ovatkin valmiita pohjamaalausta varten. Melkoinen kosteus ollut raksalla aina noiden tasoituspäivien jälkeen. Ilmankosteus ollut parhaillaan (pahimmillaan) yli 70 %. Onneksi läpivedolla ja kanavapuhaltimilla on yön aikana saanut kosteuden hyvin pois.



Meillä tasoituksessa käytetään Teknoksen SX-valmistasoitetta. Erikoisen tästä tasoitteesta tekee se, että säkissä on valmista tasoitetta, eli veden kanssa ei tarvitse läträtä ollenkaan. Eli säkistä pääsee suoraan ruiskuttamaan. Tasoitemiehen mukaan toimii hyvin levypinnoilla, mutta paksumpia täyttöjä vaativissa rappauspinnoissa ei kuulema ole niin hyvä kuin jauhetasoitteet.


Tässä hieman maistiaisia miltä raksalla nyt näyttää.


Itse olen pysynyt poissa sisältä ja askarrellut varastoa ja teknistä tilaa. Olen levyttänyt 3/4 seinistä ja värkkäillyt väliseinän varaston ja tt:n välille.


Myös ensimmäiset teknisen tilan koneet sain nostettua seinälle pois lattialta jaloista pyörimästä. Kuvassa oikealla iv-kone ja vasemmalla ilman esilämmitys/viilennyspatteri. Näppärä kyllä tuo osbi-levy kun siihen saa suoraan kannakkeet kiinni!


Perjantain kunniaksi piti käydä vielä työkaverin kanssa Kuopion LVI Dahlilla tutustumassa uusittuihin tiloihin ja syömässä pyttipannua ja juomassa täytekakkukahvit. Samalla tuli rupateltua muutamien edustajien kanssa ja näinköhän meillä sittenkin menee vielä hana- ja pönttövalinnat uusiksi.. Saas nähdä ;)!


// Mika

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Raksaviikko 36 : Tasoitustöitä, teknisen tilan rakentelua ja grillikauden korkkaus

Maanantaina aloitti tasoitusmies levyjen nauhoitukset. Onhan tuo mukavaa seurattavaa kun ammattimies osaa hommansa! Ei ole turhia liikkeitä ja homma onnistuu kerralla. Oli ehdottoman selvää alusta asti, että olotilojen seinät ja katot otetaan ylitasoitettuna. 

Saumatasoitteena meillä käytetään Teknoksen Silora J-tasoitetta ja nauhana kunnon pahvinauhaa.







Tasoitemiehellä meni 3 päivää nauhoittaa kaikki saumat sekä ikkunoiden smyygit. Halusimme tehdä kaikki ikkunat listattomina. Täytyy sanoa, että smyygeistä tuli oikein hyvät!




Alla vielä kuva mikä oli lähtötilanne yläpuolella oleville kuville.


Kylppärin puolella tehtiin suihkuseinän hyllyköitä. Niiden muoto alkoi hahmottua hyvin. Tässä vaiheessa piti pistää stoppi kylppärihommille, koska kylppärin ja saunan lattiat pitää saada tyhjennettyä tavarasta, jotta hommia pääsee kunnolla jatkamaan. Eli nyt odotellaan että tasoitemies saa hommat valmiiksi ja saadaan maalattua yksi tila niin, että voidaan kantaa saunassa ja kylppärissä olevat tavarat sieltä pois.


Nyt kun sisäpuolella ei ole hommia itselle, niin pitää siirtyä varaston/teknisen tilan kimppuun. Siellä olisi tehtävänä seinien levytykset sekä varaston ja teknisen tilan välinen väliseinä. Näitä hommia ennen piti vähän muokata lattian eristeitä ja valaa pieni kaista lattiaa ennen levytyksien aloitusta.


Valun jälkeen pääsi sitten levyttämään seiniä. Levytän kaikki varaston seinät 11mm osb-levyllä. Tällöin saadaan pintaa johon voi suoraan kiinnittää ruuvit. Onhan tuo ihan hyvännäköinen levy muutenkin. Mietittiin ensin käsitelläänkö levy jollain sävyllä, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että jätetään tuo levy käsittelemättömäksi. Osb-levyllä saa kyllä nopeasti valmista, hyvännäköistä pintaa.


Viikonloppuna käytiin hakemassa raksalle vuoden evakossa ollut grilli. Ai että, oli mukava korkata grillikausi omalla pihalla :). Pojatkin tykkäsivät "retkiruoasta".

Weber sen olla pitää!





// Mika
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...