Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistussuunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistussuunnittelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. elokuuta 2017

Valaistussuunnittelua

Edellinen talomme tuli talotehtaalta ja silloin teimme vain muutamia muutoksia talotehtaan sähkösuunnittelijan tekemään suunnitelmaan. Lisäsimme muutamia pistorasioita sekä mietimme valaisimien paikkoja. Silloin laitoimme kattoon ledejä halogeenivalaisimien runkoon eri tiloihin (mm. vessat, olohuone, keittiö, aula, kodinhoitohuone) Kylpyhuoneeen katossa oli lisäksi pieniä ledejä. Muutoin valaistus hoidettiin kattorasioilla ja erillisillä valaisimilla.

Tähän projektiin ryhtyessämme halusimme panostaa myös valaistukseen. Koska olimme pohtineet kotiautomaatiota oli valaistuksen miettiminen erilaisine muunneltavine tunnelmineen tärkeä osa sähkösuunnittelua. Yksin emme tähän olisi pystyneet, mutta onneksemme ystävämme Anni lupautui paneutumaan asiaan kanssamme. Ensin kävimme läpi talon pohjaa sekä toiveitamme. Toivoimme epäsuoraa valoa, suunnattavia spotteja, kulkuvaloja sekä muunneltavaa valaistusta. Lisäksi toivoimme myös muutamia seinävalaisimia tunnelmaa tuomaan.

Anni teki meille suunnitelman, johon hän oli miettinyt todella kattavasti erilaisia valaistusvaihtoehtoja ja poiminut eri valmistajilta esimerkkivalaisimia. Itse emme kyllä olisi osanneet yhtä laajasti asiaa pohtia! Alla yksi versio suunnitelmasta.


Hieman tuo suunnitelma tuosta vielä muuttuu. Kodinhoitohuoneesta, aulasta sekä wc2:sta päädyttiin jättämään pois kaapin päällä olevat led-nauhat. Aulassa on valaistusta muutenkin, kodinhoitohuoneessa riittää tehokas työskentelyvalo siihen mitä siellä aikaansa viettää ja wc2:n on tulossa valopeili, joten se yhdessä yleisvalojen kanssa lienee riittävä. Hieman jäin kyllä pohtimaan, olisiko vessaan pitänyt jättää se led-nauha kattoon tunnelmaa tuomaan, mutta todennäköisesti pärjäämme noilla suihkuseinän led-nauhoilla oikein mainiosti.

Valaistussuunnitelmassa ihastuimme erityisesti seuraaviin valaisimiin (valitettavasti en saanut aseteltua kuvia vierekkäin vaan ovat nyt peräkkäin, ei niitä onneksi montaa ole) :
Airam, upotettava Powerline ledprofiili + Norma led-nauha
Innolux, Pasila

Innolux, Pasila


Lucente, Amak 2b

Lundia, Liekki

Konstmide, Modena Round Wall Light White



Hieman on mietitty jo erilaisia tunnelmia sekä sitä, mitkä valaisimet toimisivat yhden kytkimen takaa. ABB:n kotiautomaatiojärjestelmä takaa sen, että vielä ei tarvitse miettiä mitä tapahtuu mistäkin kytkimestä vaan valaistuksen voi ohjelmoida itse toimimaan tietyllä tavalla tietyistä kytkimistä. Nyt vain pitää miettiä millaisia ryhmiä valaisimista muodostaa. Mikäli ne huomaa epäkäytännöllisiksi voi ne "koodata" helposti uudelleen tablettiin ladattavalla ohjelmalla vaikka kotisohvalla istuen. Asuntomessuilla saatiin oma pieni esittely asiasta ja todella näppärältä ja selkeältä vaikutti, näin naisenkin näkökulmasta!

Valaistussuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin (jo silloin kun pohja alkaa olla viimeistelyä vaille valmis), jotta rakennusvaiheessa voidaan ottaa tietyt asiat huomioon. Samaan aikaan täytyy olla yhteistyössä myös sähkösuunnittelijan kanssa. Meidänkin valaistussuunnitelmat ovat menneet sähkösuunnittelijalle tarkitsettavaksi. Lisäksi teimme viikonloppuna sähkösuunnittelua pistorasioiden ja kytkinten suhteen. Usein kuulee sanottavan, että pistorasioita ei ole koskaan liikaa. En tiedä päteekö meidän talon kohdalla. Niitä nimittäin tule aika hitsin monta! ;D

Tässä pieni pintaraapaisu valaistuksesta. Yksityiskohtaisempaa paneutumista aiheeseen tulossa myöhemmin. 

Miltä näyttää? Ideoita? Kommentteja? :)

//Anni-Maaria

perjantai 11. elokuuta 2017

Väliaikatietoja

Missäs sitä mennäänkään...

EDIT: Tänään 11.8 tuli tietoa alla olevaan asiaan, julkaisun lopussa tarkempaa tietoa.

Viikko sitten, eli torstaina 3.8.2017 jätettiin rakennuslupa. Maanantaina 7.8 tuli valvonta-arkkitehdiltä viestiä, että talon päämakuuhuoneista kaksi on liian lähellä rajaa (4m kun pitäisi kuulema olla 6m). Tätähän me ihmettelemään, koska naapuritontilla rakenteilla olevan talon kaksi huonetta olivat rajalle päin ja matkaa ei ollut kuin se 4m. Pääsuunnittelijalle puhelu ja kyselemään, että mikäs juttu tämä on. No selvisi, että koska naapuri oli osannut nimetä nämä kaksi huonettaan työhuoneeksi ja askarteluhuoneeksi, ei ollut ongelma että sijainti oli 4m rajasta. Tässä kohtaa alkoi hiukan korpeamaan, koska sanomattakin on selvää, että naapureiden asunnossa noiden huoneiden käytöttarkoitus on taatusti jotain muuta.
Meillä asia siis meni hankalaksi pelkästään sen takia, että huoneiden nimet olivat mh1 ja mh2. Näin jälkiviisana voidaan todeta, että olisipa tässä suunnittelija pelannut varmanpäälle ja nimennyt huoneet niin, että oltaisiin saatu suunnitelma tällaisenaan läpi. Vai oltaisiinko, sitähän ei tiedä. Nimittäin tämän määräyksen tulkinta on kuulema hyvin vaihtelevaa Kuopiossa, ja ilmeisesti siistä syystä ei suunnittelija siihen hoksannut puuttua ja nimetä huoneita erilailla.
Selvityspyyntö valvonta-arkkitehdille on tehty vedoten alueen tasavertaisuuteen suunnittelussa ja johonkin pykälään, joka antaa oikeuden poiketa kyseisestä säännöksestä, jos se hankaloittaa suunnittelua. Nyt sitten odotellaan herrojen vastausta mitä huoneille tehdään vai tehdäänkö mitään. Viikko odotettu ja vielä ei ole mitään kuulunut..

Jos me joudumme muutoksia tekemään, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi:
Vaihtoehto 1. mh1 nimetään uudelleen vaikka askarteluhuoneeksi ja mh2:een lisätään/siirretään pääikkuna takapihalle päin.
Vaihtoehto 2. kokoa taloa siirretään 2 metriä toiseen suuntaan (onneksi on juuri sen verran tilaa).

Jälkimmäinen vaihtoehto on myös se huonompi vaihtoehto, koska tällöin meidän "oleskelupihat" pienenevät ihan hurjasti. Tilaa tulee juuri väärälle puolelle taloa. Sinne ei olla suunniteltu kulkua, oleskelua eikä mitään muutakaan, koska on pohjois puolta ja täysin erillään terassin/oleskelupihojen puolelta.
Onko ideoita mitä tuolle puolelle keksitään, jos taloa joudutaan siirtämään? Olisi hyvät ideat tarpeen, ihan varmuuden vuoksi jo tässä vaiheessa!
Koetamme toki ajatella positiivisesti, mutta Kuopion valvonta-arkkitehdin tuntien ja tietäen, hän laittaa meidät kuitenkin siirtämään taloa :/.

asemakaava


Muuten projekti etenee hyvin. Rakennekuvat ovat piirrossa, kaikki urakoitsijat ja suunnittelija ovat selvillä ja pankkikin antoi todella hyvän tarjouksen, no hätä.
Useammat naapuritkin tulivat tutuiksi kun naapureiden kuulemisia tehtiin. Ilo oli todeta, että alueella asuu paljon oman ikäistä, mukavaa porukkaa ja lapsia on paljon. Eli muksuille on leikkikavereita tiedossa.

Pikkuhiljaa ollaan nyt alettu miettimään sisäpuolen suunnitelmia tarkemmin, kun tuo rakenne, talotekniikka ja talon ulkopuoli alkaa valtaosin olemaan suunniteltu. Eli siis pintamateriaaleja, kalusteita, takkaa, vesikalusteita ja valaistusta.
Meille valaistussuunnitelma tehtiin ensimmäistä kertaa ja täytyy kyllä sanoa että kannatti. Tuli nimittäin hyvä ja onnistunut. Pieniä viilauksia toki ensimmäiseen luonnokseen piti tehdä, mutta ei mitään isoa. Huomaa kyllä, että kun on kyseessä henkilö,joka on suunnitelmia paljon tehnyt, osaa ottaa ihan erilailla huomioon jo tässä vaiheessa sellaisia asioita, mitä itse ei tosiaankaan ole osannut miettiä. Yllättävän moni asia vaikuttaa valaistukseen ja toisinpäin! Suosittelen jo tässä vaiheessa käyttämään valaistuksen suunnittelussa ammattilaista, vaikka en lopputulosta ole vielä valmiina nähnytkään!

Piakkoin pitää meidän pitää sisustussuunnittelija Marin kanssa myös palaveria ja antaa hänelle lähtötietoja suunnittelua varten. Ollaan kerätty Marille ideakuvia talteen niin lehdistä kuin netistä. Pinterest on muuten älyttömän hyvä idepankki, suosittelen!
Taloautomaation suunnittelu on aloitettu tovi sitten ja nyt pitäisi vielä loput mietinnät saada sitä varten tehtyä. Olennaisimpana valaistusryhmät, eli miten pystyy mitäkin valaisimia säätämään.

Toivotaan, että saadaan tämä huoneasia mahdollisimman pian selväksi. Mukava olisi se saada pois kaihertamasta mieltä ihan senkin takia, että saataisiin varmistettua aloitusaikatailu. Ja toki, jos joudutaan jotain muutoksia tekemään, niin niidenkin teko oman aikansa vie. Syyskuun toisella viikolla pitäisi nimittäin alkaa tapahtumaan. Aikaahan sinne onneksi on "vielä" 4 viikkoa .


//Mika

edit. tänään 11.8 tuli tietoa tuosta huoneiden nimeämisestä. Homma menee nyt niin, että mh1 nimetään uudelleen ja mh2:een tehdään takapihan puolelle uusi pääikkuna. Ikkunarumban kanssa tehdään nyt joko niin, että lisätään toinen ikkuna tuonne mh2 huoneeseen nykyisen kaveriksi (nykyisen koko mietitään uudelleen) tai vaihtoehto 2. siirretään nykyinen ikkuna tahapihan puolelle. Tämä pitää nyt viikonlopun aikana miettiä kuntoon.
Kylläpä henkisesti helpotti kun sai tähän suht järkevän ratkaisun ja saadaan nyt toivottavasti lupa jo ensi viikolla kuntoon. Ilmoitellaan kun on lupa näpeissä. //Mika

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...