Näytetään tekstit, joissa on tunniste passiivitalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste passiivitalo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Raksaviikot 20-21 : pintakaasulla

Nämä kaksi edellistä raksaviikkoa ovat hyvin pitkälti menneet samoissa merkeissä kuin muutama edellinenkin. Eli uretaanilevyjen asenus on jatkunut. Nämä viikot 20-21 ovat olleet raksan suhteen hieman hiljaisempia viikkoja ja siellä ei ole tullut oltua kuin muutamia täysiä päiviä ja muutamia iltoja, on menty hieman pintakaasulla. Suurimpana syynä se, että aloitin viime viikolla uudessa työpaikassa, joka näin alkuun vie sen verran virtaa, ettei iltaisin ole jaksanut työpäivinä raksalle lähteä. Positiivistä kuitenkin se, että hommat ovat edenneet siinä määrin hyvin, että vihdoin on kaikki seinien eristeet saatu paikoilleen. Vielä on edessä teippaus-show, ja sen jälkeen pääsee koolailemaan kattoa ja seiniä sekä aloittelemaan väliseinien pystytystä! 

Raksalle on tullut nyt parin viime viikon aikana muutama tavarantoimitus, jotka tosin vielä joutuvat odottamaan muutamia viikkoja että niitä päästään asentamaan. Mukavin toimitus oli, kun iv-kone - ja putkiston toimittaja kävi itse Helsingistä asti tuomassa koneen ja osan putkistoja, koska haluasi käydä tutustumassa raksaan ja tervehtimässä minua ihan livenä. Tämmöinen suhtautuminen asiakkaisiin lämmittää aina. Kiitos Tommille, mukava oli tavata! 

Eclissen liukuovirungot

Eclissen liukuovien rungot saapuivat tällä viikolla. Niitä tulee kaikenkaikkiaan 6 kpl. Itse ovet ovat vielä lopullista päätöstä vailla ja ne toimitetaan vasta sitten myöhemmin kun ne saadaan suoraan paikoilleen. Hyvä näin, niin ei tarvitse niitä ovilehtiä pyöritellä ees-taas tieltä pois.

Paul-ilmanvaihdon toimittamat Comfo systemsin Comfo tube iv-osat saapuivat myös.

IV-kone tuotiin tontille maahantuojan toimesta, henkilökohtaisesti :)

Talotekniikan sydän saapui myös. Kysessää siis iv-kone! Kone on Comfo air Q 450.  Jostain kumman syystä odotan todella paljon, että pääsen näkemään tämän koneen käytössä, odotukset ovat todella suuret! Tätä konetta pystyy muuten ohjaamaan sen omalla sovelluksella vaikka puhelimella. Sovelluksen kautta konetta pystyy ohjelmoimaan ja siitä näkee kaikki mahdolliset tiedot. Tosin, säätöjä ei juurikaan tarvitse tehdä, vaan koneen 6 erillistä anturia hoitavat mittauksen ja kone säätää automaattisesti tehon ja lämmityksen. Lämmityksen tekee koneeseen kytkettävä erillinen esilämmitys- ja viilennyskone, jonka kautta kulkee maalämpöneste, joka taas kulkee talon alle ja sokkelin ulkopuolelle asennetuissa maalämpöputkissa. 



Tältä näyttää IV-kone. Tarkempia tietoja koneesta löydät täältä! Kannattaa tutustua! 


Meille tulee taipuisaa iv-putkea.
Comfotube IV-putkea saapui reilu 120m. Putki on kaksikerroksinen ja kuten kuvasta näkyy, taipuisa. Kerrosten välissä on ilmaa, joka tekee putkeen eristyksen, jolloinka putkea ei tarvitse lisäeristää ollenkaan. Meillä menee kaikki iv-putket lämpimässä tilassa, alaslasketussa katossa, ei eristeitä, ei villaa, JES! Edellisen talon iv-putkien villoitus oli nimittäin niin inhottavaa puuhaa, että hyvin mielelläni jätän sen tekemättä :).

Takka saapui myös tontille, toimitus oli sovitusta 1,5kk etuajassa. Noh, toimittajan mukaan takkaa voi säilyttää ulkona, joten onneksi se siellä mahtuu olemaan niin olkoon. Ei ongelmaa.

Takkatoimitus oli hyvin pakattu.


Asensin kattotuolien väliin muutamaan kohtaan myös puuttuvat tuulensuojalevyt. Niiden tehtävänä on tässä tapauksessa pitää puhallusvilla katolla.

Siinä se olisi, viimeinen levynpala seinään ja seinien eristykset on tehty!

Täytyy kyllä sanoa, että eristyksien asennukset olivat aika kova homma. Kaikki alkoi siitä, kun aloin asentamaan ensin tuulensuojalevyjä, sen jälkeen runkovilloja, sisäkaton eristelevyjä ja viimeikseksi seinien eristelevyjä. Voisi oikeastaan sanoa, että viimeiset kolme kuukautta ovat olleet pääasiassa eristeiden asennusta. Onhan siellä toki ollut paljon paljon muutakin, mutta viikoittain kuitenkin eristystä. Paljonkohan tämä olisi maksanut, jos olisi pitänyt teettää palkatulla työvoimalla, varmaan aika paljon.

Muutaman kerran on meinannut usko loppua, kun on tuntunut että hommat jurraa paikoillaan, ja ei saa mitään näkvyää aikaiseksi. No, ompahan tuota jotain saanut kuitenkin asenneltua, koska talo lämpiää jo nyt helposti 3kW lämpöpuhaltimella, vaikka ulkona on yli 20 astetta pakkasta ja kaikki tiivistykset eivät ole edes tehtyinä.

Nyt kun on tämä eristysvaihe lähes valmis, on tullut taas virtaa siirtyä seuraavaan vaiheeseen, kaasu pohjaan siis :).


Tässä vielä tuoretta videoa miltä meillä näyttää nyt ennenkuin lähdetään tekemään koolauksia ja väliseiniä.

//Mika

lauantai 20. tammikuuta 2018

Raksaviikko 19 : "Kenkälaatikon" rakentamista

Tämä viikko on mennyt kokonaan foliohattu päässä tiivistä kenkälaatikkoa rakentaessa :). Alkuviikon teippasin, teippasin ja sitten vähän lisää teippasin. Katon jokaiseen kiinnikkeen kohtaan ja levysaumaan laitoin teipin. Teippiä meni kattoon melkein 300m. Samalla kävin levyt läpi ja paikkasin reiät mitä löysin. Näissä Therma-levyissä oleva alumiinipinta toimii höyrysulkuna ja koska jokainen sauma on vaahdotettu, olisi se jo itsessään riittävän tiivis höyrysuluksi. Varmistukseksi kuitenkin jokainen sauma teipataan, jos vaahtoon on jäänyt vahingossa "rotankolo" ja se ei olisi täysin ilmatiivis. 

Teippaus on tärkeä homma ja niiden pitää pysyä paikoillaan kymmeniä vuosia pitäen rakenteen tiiviinä. Minä käytin Stokvisin teippejä teippaamiseen, koska olen vakuuttunut tuotteiden laadusta, onhan Stokvis maailman suurin riippumaton teippivalmistaja. 

Stokvisin PE-alumiiniteippi on tavallisesta alumiiniteipistä eroava, sillä siinä on pinnassa laminoitu kalvo, joka tekee teipistä huomattavasti kestävämmän repäisylujuudeltaan kuin tavalliset alumiiniteipit. Siinä ei myöskään ole suojapaperia, eli se on paljon nopeampi asentaa kun perinteinen suojapaperillinen teippi. Teippiä saa myös tilauksesta haluamallaan leveydellä ja minä tilasin sitä 120mm leveänä seinä/kattorajaan. Vihreä höysynsulkuteippi kestää vetoa joten sitä käytin mahdollisten enemmän liikkuvien saumojen teippaamiseen. Tätä vihreää teippiä suosittelen myös normaalien höyrynsulkukalvojen teippaamiseen.


Stokvisin PE-alumiiniteippi ja ilman- ja höyrynsulkuteippi

Minulla oli entuudestaan muutama rulla tavallista alumiiniteippiä ja niillä teippasin osan kiinnikkeistä ja saumoista. Toimii hyvin paikoissa jossa ei vaaraa rakenteen elämiselle.

Roskaa tuli suojapaperillisesta teipistä tosi paljon ja voin sanoa, että eniten meni teippauksessa aikaa suojapaperien irroittamiseen, hidasta hommaa.



Tiistai-iltana kannettiin seinälevyt sisälle odottelemaan asennuksen aloitusta. Osa levyistä oli ollut melkein 17 viikkoa ulkona paketissa. Aika huoletonta näiden levyjen säilytys, levyt eivät nimittäin olleet menneet miksikään! Kokeileppa säilyttää villoja sama aika ulkona, syksyllä, ilman pressusuojausta ;).

Therma-levyt kannettu sisälle. Osa oli hieman lumisia ja jäisiä, mutta yön aikana lumet ja jäät sulivat, joten asennuksen pääsi aloittamaan heti keskiviikkoaamuna.

Näillä alumiinipintaisilla levyillä kun eristetään talo kauttaaltaan, alapohja 200mm, katto 50mm ja seinät 100mm sekä vaahtoa ja teippiä jokaiseen saumaan, tulee talosta kuin tiivis kenkälaatikko. Ja tämän kenkälaatikon tarkoitus on tehdä talosta täysin tiivis. Alapohjan eristyksessä, Therma-levy asennettiin myös sokkelin sisäpintaan ja nostettiin niin korkealle, että se jäi n.50mm lattiavalun yläpuolelle. Alla olevasta kuvasta näkee noston. 


Sokkelia vasten olevan levyn päältä lähtee nyt sisäpuolen alin seinälevy. Levyjen väliin uretaanit ja pintaan teippi. Näin asennettuna, saadaan 100% varmasti täysin tiivis, vedoton liittymäkohta seinä- ja sokkelieristeen välillä. Alla olevasta kuvasta näkee vasemmasta alakulmasta idean. Muualla on vielä irroituskaista edessä, enkä hoksannut ottaa parempaa kuvaa. Niin ja kuvassa oleva irroituskaista leikataan pois eristelevyn ja lattiavalun välistä ja se sauma tiivistetään massalla ja taidan vielä teipata sen varmuuden vuoksi, eipähän vedä sieltäkään. Tämän tiiveyden vuoksi myöskään erillistä radon kaistaa ei tuonne tarvinnut laittaa.


Nämä eristysvaiheet ovat hitaita ja tarkkoja hommia, mutta kokonaisuutta ajatellen tärkeimpiä työvaiheita mitä on. Siksi näiden kanssa ei auta kiirehtiä ja toheloida, vaikka mielessä pyöriikin, että pitäisi saada nämä "piiloon" jäävät työvaiheet tehtyä, jotta pääsisi jo tekemään jotain näkyvämpää! Malttia, malttia!

Koska tämä meidän kenkälaatikko on vuorattu alumiinillä, on seinille asennettava myös aluminittomat levyt, jotta taataan gsm-, radio- ym. signaalien liikkuminen sisään ja ulos. Kingspanilla on tätä varten suunniteltu oma levy, joka kantaa nimeä Therma TW55 R. Levy ei sisällä lainkaan metallia, vaan sen molemmin puolin on difuusiotiivis laminaatti. Eli tällöin levy ei vaimenna lainkaan signaaleja. Levyjä pitäisi asentaa yksi per ilmansuunta, mutta pelasin varmanpäälle ja asensin levyn jokaisen huoneen/tilan kohdalle.

R-levyt ovat täysin samankokoisia kuin muut 100mm levyt, joten niitä pystyy asentamaan sekaisin keskenään. Levyt eivät ole moksiskaan ulkoilman kosteudesta tai kylmyydestä!

R-levyn pinta on erilainen kuin tavallisessa levyssä

Keskiviikkona sain asennuskaveriksi Kingspanin aluemyyntipäällikkö Timo Kivistön. Timo halusi tulla katsomaan miten asennus sujuu ja itsekin testaamaan levyn asennusta, oikeassa rakennusympäristössä. Timo on rakentanut itse kolme taloa pitkästä, joten sain myös häneltä hyviä neuvoja ja vinkkejä rakentamiseen.

Saatiin Timon kanssa keskiviikkona homma hyvään alkuun ja asennuksen rutiini tutuksi. Jatkoin torstain ja perjantain itsekseni levyjen asentamista. Asentamatta on vielä parisenkymmentä levyä. Hitainta levyjen asennus on luonnollisesti ikkunoiden lähettyvillä, koska levyjen leikkaukseen menee aikaa. Mikäs siinä suoraa seinää latoessa kun ei tarvitse olla mittomassa ja leikkailemassa koko ajan. Ehdottoman hyvä apuväline leikkaamiseen on kuviosaha ja mahdollisimman pitkä terä. Ihan ei pisinkään terä yltä minulla levyn läpi, mutta loppuleikkaus on helppo tehdä esimerkiksi villaveitsellä.


En vaihtaisi mistään hinnasta akkukoneita johdollisiin, sen verran näppäriä ovat! Kone Bosch GST 18 V






Levytyksen jälkeen on vuorossa taas teippaus- ja vaahdotus-show. Useampi satametriä näihinkin teippiä menee!

//Mika

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Takkamalli vaihtoon

Meillä meni takka vaihtoon, ennen kuin ehdittiin sitä edes tilata. Tähän ei onneksi liity mitään sen suurempaa dramatiikkaa. Alettiin vain pohtimaan onko meille valittu takkamalli kuitenkin liian suuri. Takan valintaan liittyen kirjoittelinkin jo aiemmin, kun tutkittiin eri Takkavaihtoehtoja. 



Nordpeis Salzburg L Basic



Alun perin valintamme kohdistui Nordpeisin Salzburg-malliston XL+1 takkaan. Valinnan perusteet löydät Takka valittu! -postauksesta. Jo alkusyksystä ennen lopullista valintaa pohdimme sitä, että onko tuo XL liian suuri. Kuopion Kaakelin ja Uunin Esko oli jo silloin sitä mieltä, että tuo Salzburg L Basic olisi todennäköisesti riittävä lämmitysteholtaan meille. Teimme kuitenkin päätöksen "isompi on parempi" intuitiolla. Nyt kun raksalle on saatu jo vähän lämpöjä päälle ja todettu, että keskeneräisillä eristyksilläkin lämmöt pysyvät ihan mukavasti, tulimme siihen tulokseen, että tuo pienempi malli on varmasti ihan riittävä. Suurempi XL-malli lämpiää hitaammin ja nostaa lämmöt korkeammalle, joka tekee sen, että takan saavuttaessa optimaalisen varauskyvyn, on tilassa jo aivan liian kuuma. Olisipa vähän hölmöä lämmittää passiivitaloa takalla kuumaksi ja viilentää sitä sitten koneellisesti.

Siispä kaiken pähkäilyn ja venkslaamisen jälkeen meille tuleekin Nordpeisin Salzburg L Basic-takka!

Kuva takasta napattu Kuopion Kaakelin ja Uunin esittelytilasta

Vedimme takalle korvausilman lattian alta suoraan takan alle, jossa se kytketään suoraan takan korvausilmaliitäntään. Tällä tavalla meidän ei tarvitse asentaa iv-koneelle erillistä takkakytkintä, eikä takanpolttaminen aiheuta sisälle taloon ylimääräistä alipainetta ja näin ollen sotke muuta ilmanvaihtoa ollenkaan. Ja mikä tärkein, se ei ime sisältä asunnosta jo kertaalleen lämmitettyä ilmaa korvausilmana takan kautta pihalle! Ottakaahan tämä olennainen ja tärkeä asia huomioon kun suunnittelette takan hankkimista!

Vuonna 2018 takoillekin tuli pakollisena energiamerkinnät. Salzburg L - malli pääsee asteikolla toiseksi parhaimpaan energialuokkaan, eli A+:aan. Parhaimpaan A++  luokkaan pääsisi vain, jos palamisen tehostamikseksi olisi asennettu sähköisiä lisälaitteita säätämään esimerkiksi savukaasuja ym., eli käytännössä "normaaleille" takoille tuo A+ on paras mahdollinen!

Takka on myös täysin kaasutiivis. Luukku on ainoa avautuva osa ja se on täysin tiivis (kätevää on myös, että luukku sulkeutuu itsestään, eikä näin ollen jää vahingossa auki). Takassa ei ole myöskään ulkopuolista tuhkaluukkua, josta vetoa voisi myös tulla. Takassa on itsessään savupelti kyljessä, eli piipussa ei tämän vuoksi erillistä savupeltiä tarvitse (se kun on myös se, joka yleensä valskaa ilmaa ja nokea huoneeseen). Tämän vuoksi myöskään pellissä oleva "kaasureikä" ei aiheuta vetoa, koska takanluukku hoitaa sen, että sekin pieni "ilmavirta" jää takan sisään. Näin ollen, takan kautta ei pääse tulemaan sisälle yhtään kylmää ulkoilmaa!


// Anni-Maaria


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Raksaviikko 3

Tällä viikolla raksalla alkoi näkymään talo konkreettisesti, kun sokkeli alkoi maanantaina kohoamaan. Viime viikonloppuna jumpattiin Annin kanssa muutama lava harkkoja käsin lähemmäs anturaa, josta timpureiden oli helpompi niitä muuratessa ottaa.

Näiden lisäksi vielä 2,5 lavaa kanniskeltiin paikoilleen. Lämmin tuli :)


Hitain vaihe sokkelia muuratessa on ensimmäisen kierron muuraus, koska se pitää saada oikeaan korkoon, jotta muut kerrokset ovat heti oikessa korossa muurausta jatkaessa. Ensimmäinen kierros kannattaa muurata muurauslaastilla, jotta lähtöriviä pystytään tarvittaessa oikaisemaan. Muurauslaasti on hieman karkeampaa laastia ja sillä pystytään tekemään tarvittaessa paksumpia laastikerroksia kun muussa muurauksessa käytettävällä ohutsaumalaastilla, jota siis käytetään ponttiharkkojen asennuksessa. Lakan ponttiharkoissa on päätypontit, eli päätyihin ei tarvitse laastia lainkaan, joka nopeuttaa muurausta. Laasti levitetään laastikelkalla harkkokierron päälle, johon sitten asetetaan uusi kerros. Harkkojen väliin asennetaan myös harjateräkset vahvistamaan sokkelia.

Alla hyvä video ponttiharkon asennuksesta ja asennusnopeudesta. Ponttiharkon muuraus on huomattavasti nopeampaa kuin tavallisen harkon, samaa palautetta tuli myös meidän timpureilta. Niin, ja lakan harkothan ovat myös 600mm pitkiä. Kannattaa ottaa huomioon tarjouksia kysellessä, että vaikka kappalehinta on kalliimpi kuin 500mm harkossa, joita on monilla kilpailijoilla, menekki on pienempi ja asennus nopeampaa!



Maanantaina tontille tulivat myös eristeet sokkelin sisäpintaan, lattiavalun alle ja seiniin. Meillä  käytetään samaa Kingspanin Therma TP10 100mm eristettä kaikissa noissa. Eristettä tuli 16 lavaa, n.600m2. Jos samaa u-arvoa vastaava määrä eristettä olisi tullut styroxina ja villana, olisi eristemäärä ollut paljon paljon suurempi! Kun tontille ei tarvitse ottaa useita eri materiaaleja/tuotteita, säästämme mm. hukkaprosentissa, rahdeissa ja ylimääräisessä kanniskelussa. Samaa ideologiaa käytämme myös puutavarassa. Edellisessä taloelementtitoimituksessa tuli jos jonkinlaista puuta ja isoja määriä ylimääräistä tavaraa. Tilaaja, eli me, ne kaikki maksaa, sillä paketin hinnoittelussahan ne on otettu huomioon!

Ajelin maanantaina kaupalta tontille myös viemärinosat. Niitäkin aletaan kohta tarvitsemaan, koska meillä tehdään lattiavalu ennen rungon pystytystä.

Nämä eristeet eivät vie tontilta paljoa tilaa, hyvä niin kun muutenkin on ahdasta!


Tiistaina käytiin sisustussuunnitteljan luona palaveeraamassa ensimmäinen materiaalipalaveri. Anni kirjoitteli suunnitelmasta tarkemmin täällä. Täytyy sanoa, että oli kyllä mukava nähdä 3D-kuvista miltä meillä sisällä näyttää :). Asiat konkretisoituvat aivan eri tavalla kun ratkaisut ja valinnat näkee 3D-muodossa.

Sain tällä viikolla vihdoin ja viimein tilattua myös runkoon tarvittavan puutavaran sekä liima- ja kertopuupalkit, joita meneekin melko paljon muutamien erikoisempien rakenneratkaisujen vuoksi. Välillä sitä on miettinyt, että mitä ratkaisuja sitä onkaan tullut tehtyä, kun ei ihan normaaleilla rakenneratkaisuilla pärjää. Noh, onneksi kaikki on tehtävissä ja osaava mestari tietää mitä tekee ja osaa ottaa eri asiat huomioon. Välillä kyllä Seppokin ihmettelee meidän ratkaisuja, mutta toistaiseksi olen kaikki saanut perustelua :).

Kävin lauantaina asentelemassa sokkeleiden sisäpintoihin eristeet, niiltä osin kun pystyin. Aivan kaikki muuraukset eivät vielä ole valmiina, joten eristeasennuksia jäi vielä ensi viikon alkuun pikkuisen. Levyjen asentaminen on nopeaa hommaa. Levyt asennetaan toistensa pontteihin, joihin laitetaan ensin uretaanivaahtoa. Levyt kiinnitetään sokkelin pintaan myös uretaanivaahdolla. Kiinnityksen varmistamiseksi, ruuvasin levyt muutamista kohdin ruuvi+aluslevy yhdistelmällä kiinni sokkeliin. Irroitan ruuvit kun uretaani on kovettunut, vaahdotan reiät ja teippaan alumiiniteipillä vielä päältä, ihan varmuuden maksimoimiseksi. Eli mahdollisimman vähän kylmäsiltoja (ruuveista) ja ylimääräisiä reikiä levyihin.

Sika Boom Flex - elastinen uretaanivaahto. Helppo käyttää ja jos levyissä on elämistä ei elastinen sauma ratkea.
Eriste jatkuu sokkelia vasten olevan levyn päältä saumattomana seinää pitkin kattoon saakka, jossa se liitetään kattolevyyn. Ei ole ilmavuotoja! Passiivitaloa pukkaa!

Jonkin verran joutuu ajamaan täytehiekkaa :)


Maanantaina pitäisi siis olla muuraukset tehty. Meidän taloon meni muuten melkein 12 lavaa (864kpl) harkkoja ja vajaa 4000kg muuraus/ohutsaumalaastia.

Tänään sunnuntaina asenneltiin salaojakaivot- ja putket. En ole aikaisemmin ko. tuotteita asennellut, mutta sen mitä teorissa näiden asennuksesta tiesin, oli suht helppo siirtää käytännön tekemiseen, ei ole mitään rakettitiedettä. Hieman piti muutamia epäselviä asioita varmistaa valmistajan ohjeista, mutta Uponorilta löytyi hyvät asennusohjeet kaivoille ja putkille.

Asenneltiin Annin kanssa myös ensimmäinen, ulkopuolelle taloa tuleva, maalämpöpiiri. Täytyy sanoa, että hieman oli haastavaa saada purettua tuota 40mm muoviputkea 200m kelalta. Rakentelin putkelle sitten yksinkertaisen telineen, josta rullaus onnistui kohtuu hyvin. Yksin olisi ollut tuo putkenveto tekemätön paikka!

Maalämpö- ja salaojaputki

DIY-putkiteline, hyvin toimi :)


Salaojakaivoja asentaessa ja ohjeita lueskellessa tuli konkreettisesti huomattua myös se, mikä toisenlainenkin hyöty tällä raksaprojektilla on eli oman osaamisen syventäminen. Vaikka teorissa tietää (tai ainakin luulee tietävänsä) asiasta, on aivan eri asia tehdä ja opiskella asia käytännössä. Jokaisesta vaiheesta kun saa vähintään muutamia niksejä ja käytännön oppia niin raksan valmistuttua tietoa on kerääntynyt melkoinen määrä! Näiden asioiden kanssa olen kuitenkin tekemisissä töissä päivittäin. Vaikka asioista tietää teoriapohjalta, on minun mielestä se astetta parempaa asiakaspalvelua kun voi tarvittassa kertoa tuotteesta ja sen asentamisesta myös käytännön vinkkejä asiakkaalle. Vai mitä itse olet mieltä, annatko lisäarvoa sille, jos myyjä osaa antaa tarkkoja ohjeita tuotteen asentamisesta, tarvittavista lisätarvikkeista ja käytännön nikseistä?

Hankin viime talvena Boschin sinisensarjan (ammattimalliston) iskevänruuvinväännin/porakonesetin ja nyt sain sen viimein ottaa kunnon käyttöön. Olen tuolla ruuvinvääntimellä kyllä jo autoihin renkaita vaihtanut, koeajettu siis on :). Hyvin muuten löytyy voimaa avata ja sulkea autonrenkaiden pultit tuolla. Boschin sinisiä koneita on muuten tulossa raksalle lisääkin, kunhan saan mallit katsottua ja tehtyä niistä tilauksen. Koneista tulee juttua sitten erikseen :).

GDX ja GSR 18 V-EC professional koneet hiiliharjattomilla moottoreilla ja 4,0Ah-akuilla.

Tällä viikolla saatiin myös sovittua Unidrainin kanssa blogiyhteistyöstä. Meille tulee n.2m pitkä Unidrainin mittatilauskaivo. Mieitittiin ja pähkäiltiin Vieserin ja Unidrainin välillä, mutta päädyttiin Unidrainiin, koska heiltä saadaan mittatilauksena sellainen kaivo, jonka tietää olevan varmasti vesitiivis seinän vieressä. Myös Unidrainin mallisto ja kokemus seinäkaivoista käänsi tässä kaivossa meidät heidän tuotteisiinsa. Muihin tiloihin meille tulee Vieserin lattiakaivot. Näissä normaaleissa lattiakaivoissa Vieser on kuitenkin ihan omaa luokkaansa, pitkällä kokemuksellaan ja laadullaan! Vesi- ja viemärikalusteet ovat sellaisia, joista ei kannata tinkiä laadusta hinnan vuoksi! Niin sisällä kuin ulkonakin!

Ensi viikolla luvassa ainakin vesi- ja viemäriputkien vetoa, sisä- ja ulkopuolen täyttöjä, sokkelin ja lattian eristystä sekä raudoitusten asennusta! Mahdollisesti päästään asentelemaan myös lattialämmityskaapeleita, saas nähdä miten hommat etenee :)


//Mika

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kaksi tärkeintä

Kuluvalla viikolla saatiin tehtyä päätökset, minun mielestä, tärkeimmistä tavarantoimittajista meidän projektissa.

Passiivitalorakentajan tulee kiinnittää erityistä huomiota seinärakenneratkaisuihin, eli tuulensuojaan, eristeisiin ja höyrysulkuun. Toki nämä kaikki ovat tärkeitä normaalissakin puutalorakentamisessa, mutta erityistä huomiota niihin tulee kiinnittää silloin kun tehdään erityisen tiiviitä ja paksuja rakenteita talon koko elinkaarta ajatellen.

Eristetoimittajina meillä tulee olemaan Paroc, joka toimittaa kivivillaeristeet seiniin ja puhallusvillan kattoon sekä Kingspan, joka toimittaa uretaanilevyt seiniin, lattiaan ja kattoon, sekä ulkopuoliset routaeristeet.

Kerron tässä julkaisussa talon runkoon tulevista eristeistä. 

Runko meillä menee siis niin, että ulkoapäin:
1. ulkoverhouspaneeli 28mm
2. ristiinkoolaus 22x100 laudasta, eli 44mm
3. tuulensuoja Paroc Cortex PRO 50mm
4. 48x148 runko, johon tulee 150mm Paroc extra kivivilla
5. 100mm Kingspan Thermo TP10 polyuretaani, joka toimii myös höyrynsulkuna
6. 22x100 tai 25x100 koolaus
7. gyproc levy.

Tuulensuojan tehtävänä on estää tuulen, sateen ja lumen pääsy kosketuksiin runkotolppien kanssa, sekä suojata rungon eristettä, meidän tapauksessa siis villaa. Tuulensuojia on useita erilaisia, alkaen aina 9mm tuulensuojakipsilevystä paksuihin pinnotettuihin kivivillalevyihin. Meidän tapauksessa paksu tuulensuoja tuo tarvittavan lisäeristyksen, jotta päästään matalaan U-arvoon seinärakenteessa, ilman että runkoa tarvitsee paksuntaa tai sisäpuolen levyn paksuutta lisätä.

Paroc Extra
Runkoon tulee 150mm Paroc kivivilla. Rungon villoituksen tarkoitus on tietenkin eristää lämpöä, mutta myös vaimentaa ääntä. Wikipedia kertoo äänen eristyksestä seuraavaa: "Äänieristyksen kannalta oleellisia seikkoja ovat eristeen absorptiokyky ja -taajuus, eristeen paino, sekä rakenteen ilmatiiviys. Erityyppiset eristeet vaimentavat äänen eri taajuuksia. Mitä painavampi eristerakenne on, sitä parempi on äänen vaimennus, sillä massa absorboi itseensä äänen energian" . Eli jos verrataan kivivillan ja Kingspanin TP10 polyuretaanin (viralliselta nimeltään polyisosyanuraatti, PIR) painoa, on kivivilla huomattavasti painavampaa ja osaltaan täten myös ääntä paremmin eristävää. Kivivillassa on kuitenkin huonompi lämmöneristävyys, eli pelkästään villaa eristeenä käytettäessä, pitäisi runkorakenteen olla huomattavasti paksumpi. Tuon paremman äänieristävyyden takia päädyttiin laittamaan runkoon villaa.

Kingspan Therma TP10
Rungon sisäpintaan asennetaan Kingspanin 100mm TP10 PIR levy kiertämään seinillä aina anturan pinnasta kattotuoliin saakka. Me asennetaan levy myös alapohjaan eristeeksi paksuudella 2x100mm sekä yläpohjaan yksi 50mm.  Levy on alumiinipintainen ja jokapuolelta pontattu. Ponttaus helpottaa ja nopeuttaa asentamista, sekä tekee saumoista varmemmin tiiviitä. Pelkkää ponttiin asettaminen ei riitä, vaan saumat myös vaahdotetaan uretaanilla ennen kiinni painamista. Tiiveyden varmistamiseksi jokainen sauma vielä teipataan alumiiniteipillä. Tämä ei olisi tarpeellista, mutta pelataan varman päälle :). 

Tarkoitus on siis tehdä talosta ikäänkuin "kenkälaatikko", joka on jokaisesta saumasta ja liitoksesta tarkkaan tiivistetty. TP10 levyä käyttäessä erillistä höyrynsulkua ei siis tarvita lainkaan, aikaa säästyy! Nämä levyt eivät käytännössä ime vettä lainkaan, eli ovat kosteusteknisesti myös todella turvallinen valinta.

TP10 kun on alumiinipintainen, ongelmaksi talossa tulee kännykkäkuuluvuus. Kingspanilla on kuitenkin kehittettyä tätä varten ns. R-levy, jossa tuota alumiinikalvoa ei ole. Asennusohjeena on, että jokaiselle seinälle/jokaiseen huoneeseen, asennetaan yksi R-levy TP10 levyn sijasta. Tällöin saadaan jokapuolelle "aukot", joista kännykkäsignaali pääsee menemään. Nykyisissä matalaenergiataloissa ikkunoissa on usein selektiivilasit, joka tekee myös saman ilmiön, eli heijastaa signaalit pois. Eli jos asentaa sellaisia ikkunoita joissa ei ole selektiivilasia, pääsee signaalit sisään ja ulos :), ajaa siis saman asian.

Polyuretaanilevyihin on muuten myös todella helppo tehdä läpiviennit ja tiivistää ne, työstöön kun käy puukko ja saha ja tiivistykseen uretaani. Nämä levyt eivät myöskään paljoa paina. Ne on kevyitä nostella, helppoja ja nopeita asentaa, jopa ihan itse. Rakennusaikainen varastointi on myös helppoa, kun ei tarvitse miettiä että menevätkö pilalle jos kastuvat, eivät mene.

Hyötynä polyuretaanilla on myös mm. se, että saunassa ei tarvitse tehdä seiniin tai kattoon erillistä alumiinipaperi eristystä, vaan tämä levy ajaa suoraan saman asian! Minulla on tarkoitus asentaa levyt pääasiassa itse, ihan siitäkin syystä että opin tekniikan ja pystyn itse varmistamaan, että tiivistä tulee. Toki säästäähän siinä myös pitkän pennin, kun tämän vaiheen pystyy itse tekemään.

Jos levyjen asennus kiinnostaa, tervetuloa käymään paikan päällä katsomassa! Asennusaikataulua voi kysellä minulta.

Jos jotain huonoa tästä levystä pitää etsiä, niin onhan sen yksikköhinta "normaaleja" eristeitä kalliimpaa. Jos tuijottaisin pelkästään tuota hintaa, tuskin olisin tätä hankkinut. Mutta kun aletaan katsomaan kokonaisuutta, eli mietitään materiaalinhintaa, työkustannuksia, energiansäästöä sekä elinkaarta, ei tuotteen hinta olekkaan kallis. Valitettavan moni rakentaja ei osaa miettiä elinkaarikustannuksia. Varsinkin pakettitalorakentajilla (joita valtaosa nykyrakentajista on) tieto rakentamisesta ja sen mahdollisuuksista on talomyyjän suusta kuultua ja jokainen myyjähän luonnollisesti myy omaa tuotettaan parhaana ratkaisuna. Toki lähtökohtia on erilaisia, mutta varsinkin vuonna 2018 ja sen jälkeen rakentamista suunnittelevien kannattaa asiaan perehtyä, koska energiamääräykset velvoittavat tuolloin rakentamaan "lähes nollaenergiatalon".

Kannattaa miettiä ja laskea kokonaiskustannuksia, aina talon jälleenmyyntiarvoon asti! Halvin ei tässäkään ole pitkässä juoksussa loppuseltaan se halvin ratkaisu.

Kingspaniin ja Parocciin päädyimme parista syystä. Ensinnäkin, meidän "mentorimme" Mikko suositteli molempia eristeitä. Kingspanin levyssä on mm. asennusta paljon helpottava mittaviivataulukko ja levykoko heillä on kilpailijoita parempi runkojakoa ajatellen. Eristyiskiitoksen annan Kingspanin teknisen neuvonnan Antille. Soitin kesällä asioita selvitellessäni hänelle ja siinä oli kaveri joka todella tiesi mistä puhui ja vielä niin, että minäkin sen hyvin ymmärsin. Hän tunsi myös muiden toimittajien tuotteet ja osasi ohjeistaa ja auttaa minua runkorakennetta suunnitellessani, valitsemaan runkoon muidenkin toimittajien oikeat tuotteet eikä pelkästään Kingspanin omia. Vielä myöhemmin pyytäessäni, sain Antilta myös valmiit U-arvolaskelmat eri rakennevaihtoehdoista, jotka pystyin sitten toimittamaan eteenpäin suunnittelua varten. Aivan mahtavaa palvelua, kiitos!
Parocin kivivillatuotteet ovat laadukkaita, jäykkiä ja kiinteitä asennettaessa, jotka ovat villaa asennettaessa tärkeitä ominaisuuksia.

Seuraavassa julkaisussa kerron mielestäni kolmanneksi tärkeimmän toimittajan valinnasta. Kyseessä IV-koneen Saksalainen toimija Paul Zehnder. 


//Mika
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...