Näytetään tekstit, joissa on tunniste taustaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taustaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tästä se lähtee..

Ensimmäinen blogi-päivityksemme näkee päivänvalon, JEEE!

Jokin tovi on blogia jo laiteltu kuntoon ja nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan siinä mallissa, että tänne pystyy ja uskaltaa jo jotain kirjoitella. Asiaa on älyttömästi mistä voisi kirjoittaa, mutta pitäisi nyt alkaa pikkuhiljaa jäsentelemään, että miten lähtisi sanaista arkkua avaamaan.

Kerrotaanpa vielä hieman taustaa tälle meidän projektille. Eli olemme tosiaan rakentaneet Jyväskylään yhden omakotitalon 2010-2011. Siellä ennätimme asua n.3 vuotta, ennen kuin muutimme Siilinjärvelle, Kuopion kupeeseen. Asuttuamme reilun vuoden rivitalossa, alkoi mieli halajamaan takaisin omakotitaloon. Katsellessamme talotarjontaa Kuopiosta, tulimme siihen tulokseen, että ehdottomasti järkevintä on rakentaa talo itse. Mieluista ja sopivan hintaista pakettia ei vain löytynyt sellaiselta alueelta johon olisimme olleet valmiita muuttamaan.

Kuopiosta olemme kahden vuoden aikana hakeneet kolme kertaa tonttia samalta Hiltulanlahden alueelta. Joka kerta olemme tontin saaneet, mutta kaksi ensimmäistä olivat ns. jämätontteja, jotka eivät olleet meidän tarpeille sopivia. Nyt tammikuussa 2017 kolmas kerta toden sanoi ja saimme hakemamme 1000m2 tontin.

Näiden kahden vuoden aikana jona olemme projektia suunnitelleet, olemme ehtineet suunnitella taloa ja miettiä toiveitamme usealtakin eri kantilta, voisi sanoa että välillä vähän liiankin monelta. Nyt kuitenkin on alkanut löytymään selvät sävelet, visiot ja tarpeet ovat alkaneet kohtaamaan. Paljon on ollut apua siitä, kun on voinut miettiä kuinka tehtiin asioita ensimmäisellä kerralla. Helppo pallotella ideoita, että toimivatko vai eivät kun on jo joitain koittanut ja todennut toimiviksi tai vähemmän toimiviksi.

Seuraavassa kirjoituksessa voitaisiin avata jo vähän suunnitelmia ja visioitamme sekä sitä miksi passiivitalo puusta.

Tervetuloa seuraamaan blogiamme! Tästä se lähtee! :)

// Mika & Anni-Maaria
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...