Näytetään tekstit, joissa on tunniste forema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste forema. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. kesäkuuta 2018

Vessojen kalustesuunnitelmat ja materiaalivalinnat

Meillä meni isomman vessan materiaalivalinnat uusiksi hetki ennen tilausta. Valitsemaani tasoa ei ollutkaan enää saatavilla ja kriisihän siitä tuli.  Minulla oli kuitenkin vahva usko, että asioilla on tapana järjestyä ja vastoinkäymisten myötä tilalle löytyy jotain vielä parempaa. Ja niinhän siinä kävi! Uusi suunnitelma on huomattavasti aiempaa parempi ja on lisäksi paremmin linjassa muiden materiaalivalintojen kanssa. Hyvin kävi siis. :)



Isompaan vessaan meille on tulossa allaskaappi koko pitkälle seinälle. Seinät maalataan Tikkurilan Piazzalla paitsi takaseinä Tikkurilan Serpentiinillä (näkyy kuvassa vasemmalla). Lattiaan laataksi tulee Islan Eden Rock Stratus Rett 800x400 koossa. Kuvassa ovimalli näyttää tummalta, mutta on todellisuudessa aika vaalea, hieman harmahtava. Taso on sama tumma Ecolamin taso, jota tulee myös kodinhoitohuoneeseen sekä keittiöön.

Alhaalla lattialaatta, keskellä taso ja ylhäällä valittu kalusteovi.

Materiaalivalinnat sekä maalisävyt (Tikkurilan Serpentiini ja Piazza)

Altaat ovat 60cm leveät upotettavat Kandi XS-altaat. Valopeilit ovat Otsosonin uudet Via valopeilit koossa 60x70. 

Kuva: Helakeskus



Via valopeili Kuva: Otsoson

Lisäksi laitamme seinälle muutaman 30cmx30cm kaapin, jonne saa hammasharjat ym. piiloon. Kuvasta poiketen vasemmassa reunassa oleva valkoinen taso tulee olemaan samaa tummaa tasoa kuin yläpuolella. Mietimme ensin laatikostoa myös vasempaan reunaan, mutta päädyimme hyllyyn, jotta sen alle saa roskiksen piiloon. Näin ollen myös käsisuihkun voi sijoittaa hieman järkevämpään paikkaan lähemmäs kalustetta.




Pienempään vessaan meille tulee sama ovimalli. Alun perin olinkin valinnut oven juuri tähän tilaan. Pesuhuoneen pitkä seinä tulee olemaan lämpöhaapaa, joten sen kaveriksi tarvittiin jokin hillitty ovimalli. Pienempi vessa on samassa tilassa kylpyhuoneen kanssa, joten lattiassa on samaa laattaa kuin isommassakin vessassa, mutta pienemmässä 15x15 koossa. Koska yksi seinä on paneelia ja tila pitkulainen päädyimme maalaamaan kaikki seinät Tikkurilan Piazzalla. Maalina käytämme Teknoksen Timantti 20- maalia, joka on vesiohenteinen akrylaattimaali. Timantti 20 soveltuu erityisesti hyvää pesun- ja kulutukenkestävyyttä vaativiin tiloihin ja sitä voidaan käyttää sekä kosteissa että kuivissa tiloissa.


Vessa on kapea ja pitkä, joten kaluste ei voi olla kovin syvä. Altaaksi meille tulee Otsosonin Aalto 800 C ja sen alle vetolaatikot. Valopeili on sama Otsosonin Via valopeili kuin isommassakin vessassa. Pienempään vessaan se tulee koossa 80x70. Altaan vasemmalle puolelle on tarkoitus tehdä samanlaiset 30cmx30cm kaapit kuin isompaankin vessaan. Myös rungot tulevat samasta materiaalista kuin ovet. 


Aalto 800 C Kuva: Otsoson

Meidän on tarkoitus tehdä samasta kalustemateriaalista myös säilytyskaappi pyyhkeille ym. tarvikkeille. Sen alle tulee vielä avohylly, jonne voi laittaa suihkun ja saunomisen ajaksi silmälasit, kellot ja muut hipleet. Alapuolelle on tarkoitus laittaa kenties vielä jokin rekkitanko tai naulakot. Muuton Dotsit olisivat esimerkiksi aivan ihanat.


Muuto The Dots Kuva: Finnish design shop

// Anni-Maaria

P.S. Nyt löydät kaikki meidän kalustesuunnitelmat myös omalta Kalustesuunnitelmat-välilehdeltä :)

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Esittelyssä tuleva kodinhoitohuone

Meillä tehtiin viime viikolla armotonta viilausta kalustesuunnitelmiin, sillä suurin osa kalusteista piti saada tilattua ennen juhannusta. Heinäkuu on kalustealalla aikaa, jolloin tehtaat ja toimittajat yleensä lomailevat ja tällöin ei toimituksia juurikaan ole. Siksi oli siis tiukka deadline, että saadaan toimitukset perille ennen heinäkuun puoltaväliä ennen kuin lomat isommin alkavat pyörimään.

Miksi meidän kalustesuunnittelu on sitten ollut vähän vaiheessa ja jäi viime tippaan? Syystä siitä, että tehdään myös nämä suunnitelmat itse. Mika vaihtoi työpaikkaa Forema-keittiölle tämän meidän rakennusprojektin aikana, joten luonnollisesti otamme nyt kalusteet Foreman kautta. Mikalla on siis töiden puolesta kaikki piirto-ohjelmat, joten piirrämme myös kalusteet itse. Tai siis Mika piirtää. Aikaa tämä tosin vie ehkä hiukan enemmän, sillä kaikki koneen ääressä käytetty aika on pois raksa-ajasta ja  raksalla on ollut aika paljon ns. akuuttia puuhaa, joten siksi jäi tämä kalusteiden viimeistely ja tilaus aika lailla viime tippaan. No mutta, hyvin ehdittiin! :)

Keittiö laitettiin tilaukseen torstaina ja siitä kirjoitinkin  jo oman esittelyn. Jos et ole vielä lukenut, löydät sen tästä: Keittiö tilaukseen! Myös muut kalusteet ovat menossa tilaukseen nyt heti alkuviikosta. Tasot on jo tilattu, sillä niiden tilaus piti saada sisään ennen juhannusta. Nämä kalustemateriaalivalinnat ovatkin olleet kuta kuinkin viimeisiä pintamateriaaleja, jotka on pitänyt päättää. Vaikka kyllähän sitä päätettävää taitaa vielä pitkäksi aikaa riittää..

Mutta nyt siis itse asiaan, tässäpä tämä meidän tuleva kodinhoitohuoneemme:




Materiaalivalinnat on täällä blogissa jo esiteltykin. Tässä vielä kuitenkin yksi kuva siitä, millaista värimaailmaa meille on tulossa. Havainnekuvissa ovimalli näyttää aika tummalta, mutta todellisuudessa se on todella vaalea, lähes valkoinen valkosaarni. Taso on Ecolamin 4915U Siniteräs ja vedin Hahlen titaanivedin V51.





Seiniin tulee yleissävyksi Tikkurilan Piazza. Alun perin suunnittelin Tikkurilan valkoista, mutta vaihdoin sen viime metreillä tuohon Piazzaan, sillä se sopii mielestäni paremmin ovimalliin tuoden hieman lämpimämpää tunnelmaa. Päätyseinä maalataan Tikkurilan Serpentiinillä.


Tason vasemmalle puolelle sijoitamme liinavaatekaapin. Sinne on tarkoitus laittaa ritilähyllyjä ja -koreja, jotta ilma pääsee kiertämään paremmin. Lisäksi teemme aukot kaapiston pohja- ja kattolevyihin. Pyykkikone ja kuivausrumpu tulevat meille korotettuina. Koneiden alle tulee vetolaatikot, joissa on pyykkikorit. Siivouskomeron sijoitamme pesukoneen vasemmalle puolelle, jotta siitä on nopsa ottaa imuri sekä muut siivoustarvikkeet. Siivouskomeron vasemmalla puolella on tyhjää seinätilaa, johon laitamme kaksi kuivaustelinettä päällekäin. Tällaiset telineet on olleet meillä jo kahdessa edellisessä kodissa ja todettu erittäin käytännöllisiksi!

Ruck-Zuck 80cm Kuva: K-rauta.fi

Hanaksi valitsimme jo aiemmin esitellyn Oraksen Safiran. Pesualtaan oikealle puolelle tulee pieni seinämä, jonka vieressä on kura-allas. Siinä on tarkoitus pestä pieni kurainen koira sekä lasten kuravaatteet. Emme laita altaalle erillistä hanaa, vaan tuolla pesuallashanan käsisuihkulla olisi tarkoitus hoitaa tarvittavat suihkuttelut.

Oras Safira 1033 Kuva: Oras.fi



Kodinhoitohuoneen takaseinälle tulee liukuovikaapisto, jonne on tarkoitus säilöä sesonkivaatetta ja muuta roipetta. Sisustan suunnittelu on vielä viimeistelemättä, mutta ajatus on, että sinne saataisiin rekkitilaa, ulosvedettäviä hyllyjä kengille, mahdollisesti lankakoreja sekä ihan perinteisiä hyllyjä. Eli vähän sitä sun tätä. :)



// Anni-Maaria

P.S. Raksaviikkopäivityksiä on tulossa taas jossain vaiheessa. Väliaikatietona voisin kertoa, että tasoitemies sai eilen hiottua loput seinät. Olin illalla raksalla tekemässä "yövuoroa" eli maalasin meidän makkarin kattoon ja seiniin pohjamaalin. Kotiin pääsin lähtemään yhdeltä.. Nyt on meillä seinissä ja katossa pohjamaali aulaa ja keittiö/olohuonetta lukuunottamatta. Pian päästäänkin sitten maalaamaan lopullisia pintoja! Keittiö/olohuoneen katto on tasoitemiehen toimesta maalattu jo pintamaalilla eli valmista pintaakin meillä jo on! Tällä viikolla alkaa myös kylpyhuoneen laatoitus! Huippua!!







torstai 21. kesäkuuta 2018

Keittiö tilaukseen!

Monilla on kalustesuunnitelmat jo varhaisessa vaiheessa valmiina, parhaimmillaan ennen rakennuslupaa. Meillä ei ole ollut. Keittiötä on suunniteltu pitkän aikaa ja visiotkin ovat matkan varrella hieman muuttuneet, kertaalleen vielä aivan viime metreillä. Alun perin haaveilin kokovalkoisesta keittiöstä ja puu- tai puujäljitelmätasosta. Aiemmat keittiösuunnitteluun liittyvät jutut löydät täältä:

Edelleen tuo harmoninen värimaailma miellyttää silmää, mutta valitessamme materiaaleja kodinhoitohuoneeseen ihastuin tuohon tummaan Ecolamin tasoon niin paljon, että halusin sitä myös keittiöön. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Jospa tummaa tasoa laittaisi myös välitilaan? Ja tadaa, tässä se on. Kaiken pähkäilyn, vatvomisen ja venkslailun jälkeen, saanko esitellä: meidän keittiö! <3


Meillä oli vaihtoehtona myös tummat välitilan kaapit, mutta tähän teimme viime hetkellä muutoksen. Valitsemamme taso on aika eläväinen, joten sen kanssa ei oikein sovi kuvioitu ovimalli. Sen lisäksi taso ei ole musta, vaikka onkin todella tumma. Musta kalusteovi näytti tason rinnalla aika kovalta, joten päädyttiin laittamaan välitilaan valkoiset ovet. Toisaalta, keittiön ilme on nyt raikkaampi ja kevyempi noilla valkoisilla kaapeilla. Keittiö (kuten muutkin meidän kalusteet) tulee meille Kuopion Foremalta, jossa Mika on töissä. Kalusteet olemme suunnitelleet itse ja Mika on ne itse piirtänyt.

Kaikki keittiön kaapit tulevat vedikkeettöminä. Ovimalli on Mellanon Päätyripa ja kiiltoaste himmeä. Toteutamme pitkäaikaisen haaveemme ja tilasimme valkoisen Festivon kylmiöpakastimen 120cm leveänä.

Kuva: Festivo.fi

Meille tulee Siemensiltä valkoinen uuni ja mikro. Meillä oli ovien sävyksi vaihtoehtoina kylmä valkoinen sekä puhdas valkoinen. Päädyimme lopulta kylmään valkoiseen, sillä kodinkoneet ovat lähempänä tuota kylmää valkoista kuin puhdasta valkoista. Näin ollen ne eivät riitele niin paljoa kun ovat kaikki vierekkäin.

Vertailussa kylmä valkoinen ja puhdas valkoinen


Taso Ecolam 4915U, keittiö-olohuoneen yleismaalisävy Tikkurilan Ajopuu



Meidän ovimalli. Kuva: Mellano.fi

Mietimme todella pitkään laitammeko tiskikoneen korotettuna vai emme. Ns. peruskoneen olisimme ehdottomasti korottaneet, mutta meille viime kesänä hankittu Mielen tiskikone on sellainen, että siinä on erillinen aterintaso tiskikoneen yläosassa. Näin ollen, jos tiskikonetta korottaa on lasten mahdotonta ottaa aterimia koneesta eikä se helppoa olisi itsellenikään tällä 166cm varrella. Saati mummujen, jotka ovat vielä minua lyhyempiä. Päädyimme siis siihen, että tiskikone pysyy lattiatasossa, jotta sitä on koko perheen helppo käyttää.

Kuva: Miele.fi



Liesi meillä tulee saarekkeeseen. Halusimme ehdottomasti integroidun induktiolieden, joten meille tulee Savon Bora Basic Plus kiertoilmaversiolla. Bora Basic Plus on hieman suurempi kuin Bora Plus. Liedelle mahtuu siis esimerkiksi kaksi suurta kattilaa tai pannua peräkkäin. Bora Plussassa on myös täysin muuttuvat keittotasot, sekä muita kivoja ominaisuuksia. Näistä kirjoitellaan sitten tarkemmin kun saadaan liesi käyttöön.

Kuva: Savo.fi


Keittiön välitilaan on tarkoitus laittaa led-nauhaa. Samaa nauhaa tulee myös kaappien päälle. Välitilan ja saarekkeen pistorasiat on tilattu mustina, joten eivät sieltä juurikaan erotu. Saarekkeelle on jätetty istumasyvennys, johon on tarkoitus hankkia pari baarijakkaraa. Niistäkin enemmän sitten toisella kertaa. :)




// Anni-Maaria
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...