Näytetään tekstit, joissa on tunniste airam. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste airam. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Raksaviikko 43 : Laatoitus alkaa

Kurkistus viime kesään, raksaviikkopäivitys:

Juhannus tuli juhlittua ja uuden raksaviikon kimppuun päästiin intoa täynnä. Tarkoitus oli mm. aloittaa kylppärin laatoitustyöt. Ostettiin meidän kylppärin laatat Kuopion Uunista ja Kaakelista, joka on Kuopiolainen liike, joka tuo itse maahan laattoja ja tarjoaa muita pintamateriaali- ja sisustusratkaisuja. Voisi sanoa, että tämän kylän ykköspaikka, varsinkin kun on kyse laatoista. Heiltä saimme myös hankittua laatoituksiin soveltuvan vesileikkurin. Tämä malli on täysin ammattilaislaatua ja todella mahtava apu. Jälkeenpäin arvioiden voisi kyllä jopa sanoa, että ilman tätä leikkuria olisi laattojen työstäminen ollut todella hankalaa ja hidasta.


Juhannuksen jälkeiselle viikolle olin tilannut myös aimoläjän toimituksia ja sieltä saapuikin heti alkuun Siparilan Vire-paneelit. Paneeleiden asennukseen on vielä muutama viikko aikaa, mutta paneeleiden pitää olla asennettavassa tilassa useamman päivän ajan, jotta kosteus tasaantuu ja asennuksen jälkeen vältytään isoilta elämisiltä.


Myös meidän seinä-wc -laitteet saapuivat. Siinä toimituksessa olikin käynyt pieni kämmi toimituspaikan suhteen, toimitus nimittäin oli meidän kerrostaloasuntoon eikä raksalle. Oli jakokuski varmaan kironnut kun noita 3. kerrokseen kanteli :). No sieltäpä ne löysi tiensä raksalle. Ei näitäkään vielä hetkeen asentamaan päästä, mutta ompahan nyt jo tontilla odottamassa.


Meille töihin tuli myös ensimmäiset kalusteosat. Otsosonin toimituksessa oli vessojen valopeilit ja pienemmän wc:n allas.


Myös keittiön ja kodarin kalustehelat sekä mekanismit saapuivat RMokilta. Toimituksessa oli mm. laatikoiden osat, saranat, pyykkikorit, kulmamekanismit, lankakorit, korokelaidat, lokerot ym. Kohta pääsee pojat tekemään kalusteita.


Myöskin laudepuut ja paneelit tulivat. Meinasi olla vaikea löytää leveää lämpöhaapapaneelia ja laudelautaa. Saman ongelman parissa tuntui painivan moni muukin rakentaja. Onneksi Kuopion K-Raudasta sellaiset meille kuitenkin löytyi. Toimittajana oli Suomen Tervaleppä.


Kylppärissä sain vesieristettyä loppuun seinien hyllylokerot ja ruuvien kohdat. Kohta pääsee laatoitushommiin :).


Niimpä sitä laatoitustyöt pääsi käyntiin. Itse en ole laatoittanut, enkä ala myöskään sitä harjoittelemaan, joten hommiin piti pyytää tuttava joka sen osaa tehdä. Hyvä, että lähipiiristä löytyy osaamista rakentamisen joka-alalle, tämmöisessä projektissa on kaikki apu tarpeen.

Meillä seinille tuleva laatta on kooltaan 400x800 ja kovaa kuin mikä. Vesileikkurin kanssa reunojen leikkaaminen käy tosi näppärästi. Isot laatat asennetaan laattakiilojen avulla, jolloin saadaan laattojen reunat varmasti samaan korkoon ja vältytään reunojen pykältämiseltä. Ihan ehdoton juttu!








Kiukaan taustaseinään tuli kivijäljitelmälaattaa.
Seinillä olevista alumiinipintaisista eristelevyistä pitää poistaa alumiinipinta alareunasta niiltä kohdin mihin vesieriste tulee.

Sähkäri-Jouni kävi myös kytkemässä kattovalaisimien muuntajat paikoilleen. Minä pääsin asentamaan itse valaisimet kattoon. Valaisin kytketään muuntajaan pikaliittimen avulla, joten siihen hommaan ei sähkäriä tarvita.

Lastenhuoneisiin tuli Airamin Flat valaisimet 9W ja olkkariin Flatit 12W teholla. Tämä tarkoittaa että kohta saadaan valot päälle! 

Toisen lastenhuoneen katto. Rei'istä roikkuu kaiuttimien piuhat.

Olkkarin katto
Teknisentilan ja varaston lattiaan piti keksiä joku pinnoite, kun lämminvesivaraaja pitäisi kohta puoleen tuoda raksalle ja sen alle pitää saada veden pitävä pinta. Juttelin Solmasterin edustajan kanssa aiheesta, ja hän ehdotti lattiaan heidän EP1 Garage pinnoitetta. Olisi kova ja helppohoitoinen pinnoite, joka kesää kovaakin kulutusta, kun on kaksikomponenttinen tuote. Samalla aineella hän sanoi että voisi tehdä myös "ylösnostot" eli jalkalistan. EP1 sekaan pitäisi vaan sekoittaa kidehiekkaa jäykistämään ainetta.

K-Raudasta Antti sai minulle aineen hyvään hintaan, joten silläpä päädyin lattiat tekemään. Täytyy kyllä sanoa että oli todella helppo tuote levittää. Aineet sekoitetaan keskenään, kaadetaan lattialle ja levitetään. Käsittely tehdään 1-2 kertaan, minä vedin kaksi kerrosta. Tällöin saa helpommin siistin lopputuloksen.

Levitin aineen telalla, mutta sen pystyy levittämään myös vaikkapa teräslastalla. Liikaa ei kannata kaataa kerralla, koska kaksikomponenttinen aine kun on kyseessä, alkaa se melko äkkiä kovettumaan. 



Hieman huono kuva, mutta lattiasta tuli tosi siisti ja sileä.

// Mika

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Raksaviikot 40-41 : Maalaus-, sähkö - ja vesieristyshommia

Nyt kun meillä alkoi pintahommat ja päästiin todenteolla maalaushommiin, alkoi myös Annilla työt lisääntyä. Tähän asti on hyvin pitkälti menty niin, että minä olen tehnyt hommia raksalla ja Anni on pitänyt huolen arjen pyörittämisestä kotona ja jeesaillut raksalla sen mitä poikien kanssa on pystynyt. Nyt kuitenkin pystyttiin hyvin vaihtamaan rooleja ja minä touhuilen myöskin kotosalla ja Anni heiluttaa telaa raksalla.

Useampana iltana näinä viikkoina kävikin niin, että Anni kotiutui raksalta vasta puolen yön jälkeen. Kun jonkun huoneen maalaamisen aloittaa, ei kuulema voi jättää kesken ennenkuin on valmista :). Hieno asenne!

Ensimmäisenä isomman vessan seinät ja katto saivat pohjamaalit pintaan. Takaseinä on vielä levyttämättä, sinne on tulossa seinä-wc ja siihen tarvittavia laitteita ei vielä ole, joten seinää ei voi  vielä levyttää umpeen.

Kattoon tehtiin epäsuoraa valoa varten alaslasku, johon sitten tulee led-nauha kiertämään.


Kodinhoitohuoneen pinnat saivat myös pohjamaalin. Meillä tulee kaikille seinille kodarissa Teknoksen Timantti-maali, joka kestää kosteutta ja kovaa kulutusta. Ei haluttu pintoja laatalle, jotta tilasta ei tulisi "kylmä ja kova".



Kodarin toinen pääty. Maalaamattomalle seinälle tulee liukuovikaapisto.

Lähenevän juhannuksen ja kesälomasesongin vuoksi aloin tilailemaan tavaraa mitä tarvitaan tai saatettaisiin tarvita heinäkuun aikana. Ensimmäisenä tuli toimitus Eclisseltä, eli liukuvien väliovien karmit ja ovilehdet. Niitä ei vielä tarvita, mutta ompahan ainakin paikalla sitten kun tarvitaan. Tavallisilla väliovilla ja karmeilla ei ole vielä kiire pitkään aikaan, ei kannata ottaa niitä pyörimään raksalle ennen kuin tarvetta tulee. 



Annin hoidellessa maalaushommia, minä olen jatkanut kylppärin parissa. Nyt on myös vesieristystyöt saatu aluille. Seinille tuli wedi-levy ja niiden liitokset, kulmat ja saumat vesieristin Mapein järjestelmällä.




Mapein vesieriste on ammattilaisten käyttämää ainetta ja on hieman haastavampaa levittää, kuin kuluttajakäyttöön tarkoitetut aineet. Sen ominaisuudet on suuniteltu ammattikuntaa ajatellen. Kulmien eristyksessä sai kyllä olla tarkkana, nauha ja eristeyhdistelmä on niin paksua, että taitto kulman yli oli melko haastavaa. Alle jäi helposti ilmaa jos ei vesieristettä laittanut tarpeeksi. Muutaman kulman jouduinkin viiltämään auki ja eristämään uudelleen jotta sain ne tarpeeksi hyvin tarttumaan. Mutta hyvä siitä loppuviimein tuli.

Nyt kun sähköhommat saatiin vauhtiin, tarkoitti se myös sitä että sähkökalusteet piti hommata työmaalle. On siinäkin vaan oma hommansa kun laskee pistorasiat, kytkimet, kannet, rasiat, peitelevyt, pohjat, palovaroittimet ym. mitä asennuksessa tarvii. Melkoinen läjä tuota tavaraa tulikin.


Kotiautomaatioon kuuluvia komponentteja oli laatikollinen, kuvassa osa tavaroista.



Palovaroittimet kytketään jatkuvaan virtaan ja sarjaan toisiinsa kiinni.

Airamilta tuli myös valaisintoimitus. Meille tulee Airamin Flat-sarjan kantikkaita kattoon upotettavia led-valaisimia kahdessa eri koossa. Makkareihin ja vaatehuoneisiin pienemmät ja isompiin tiloihin ja kylppäriin isommat. Keittiön saarekkeen ja ruokapöydän päälle tulee valaisinkiskot, ja Airamilta löytyi myös hyvä kohdevalosarja kiskoon asennettavaksi. Ruokapöydän päälle on suunnitteilla laittaa Pasila-sarjan mustat riippuvalaisimet.

Monet kertovat tilaavansa Kiinasta led-valaisimia. Suosittelen kuitenkin olemaan niiden kanssa varovaisia, ne eivät välttämättä täytä eurooppalaisia ja suomalaisia määräyksiä ja jos niiden takia syttyy tulipalo, vakuutusyhtiö taitaa pestä kätensä.

Itse olin varpaillani varsinkin siksi, kun meidän valaisimia ohjataan automaatiojärjestelmällä, ja siihen järjestelmään ei mitkä tahansa liitäntälaitteet (muuntajat) käy. Siksi oli tarkkaa millaiset valaisimet tulevat. Muuten ei välttämättä esimerkiksi himmennykset toimi.



Kuvassa valokiskolle tehty kolo. Kolon tein niin, että katto normaalisti levytettiin ja tasoitettiin yli ja sen jälkeen merkkasin kiskolle paikan ja kiskon mitat kattoon ja sahasin multicutter-koneella levyn pois. Levyn alla olevat koolaukset lovesin samaisella kapistuksella.


Samaan syssyyn tein myös kaiuttimille ja valaisimille reiät kattoon. Johdot oli valmiiksi katossa odottamassa ja reiät vain oikeisiin kohtiin tasoittamisen jälkeen. Helpottaa tasoitemiehen hommia paljon kun kattoon ei ole tehty isoja reikiä ennen tasoittamista.





Valokiskojen, kaiuttimien ja valaisimien reiät tehty.

VINKKI!
Älyttömän hyvä apu näissä (ja todella monessa muussakin) mittaushommissa on lasermitta. Suosittelen kyllä ehdottomasti hankkimaan, ei ole monen kympin sijoitus mutta helpottaa monia mittauksia!



Jatkoin myös teknisentilan parissa ja rakentelin sinne jakotukin korotusvalulle yksinkertaisen muotin. Tuo korotus pitää tehdä, jotta mahdollinen vuoto valuu näkyviin eikä jää tuonne jakotukin juureen, missä monesti on sellaiset paikat että sinne ei normaalia valua saa kunnolla tehtyä. Monilla talotoimittajilla on tuohon käytössä valmis kaukalo joka asennetaan ennen lattianvalua.


Sähkäri jatkoi myös hommiaan teknisessätilassa ja saatiin sähköpääkeskuksen kaveriksi myös datakeskus paikoilleen (kuvassa ylempi). Luulin sähkökaappia tilatessa että tuo datakeskus kuuluu samaan pakettiin kun oli senverran hintava, mutta eipä kuulunutkaan vaan se piti hommata erikseen. Datakeskukseen tulee siis data- ja antennijakajat sekä valokaapeli.


Sähkäri oli tilannut myös sähkömittarin siirron ja Kuopion energian miehet kävivät siirtämässä sähkömittarin tuosta pienestä keskuksesta lopulliseen sijoituspaikkaansa isoon keskukseen. Tämähän tarkoitti sitten sitä, että me saatiin ensimmäiset pistorasiat paikoilleen ja saatiin sisälle sähköt! Eipä tarvi enää pelailla pitkien jatkojohtojen kanssa, helpottaa tekemisiä huomattavasti.


Sähköjen kunniaksi grilli tulille ja tekemään kunnon raksaevästä, nam :)!



Taas tapahtuu hurjaa vauhtia kun pintoihin ilmestyy maalia ja talotekniikan asennus etenee!
Seuraavalla viikolla olisikin vuorossa ulko-ovien ja Yale Doorman - älylukkojen (ulko-ovien lukkojen) asennusta.


//Mika

tiistai 22. elokuuta 2017

Valaistussuunnittelua

Edellinen talomme tuli talotehtaalta ja silloin teimme vain muutamia muutoksia talotehtaan sähkösuunnittelijan tekemään suunnitelmaan. Lisäsimme muutamia pistorasioita sekä mietimme valaisimien paikkoja. Silloin laitoimme kattoon ledejä halogeenivalaisimien runkoon eri tiloihin (mm. vessat, olohuone, keittiö, aula, kodinhoitohuone) Kylpyhuoneeen katossa oli lisäksi pieniä ledejä. Muutoin valaistus hoidettiin kattorasioilla ja erillisillä valaisimilla.

Tähän projektiin ryhtyessämme halusimme panostaa myös valaistukseen. Koska olimme pohtineet kotiautomaatiota oli valaistuksen miettiminen erilaisine muunneltavine tunnelmineen tärkeä osa sähkösuunnittelua. Yksin emme tähän olisi pystyneet, mutta onneksemme ystävämme Anni lupautui paneutumaan asiaan kanssamme. Ensin kävimme läpi talon pohjaa sekä toiveitamme. Toivoimme epäsuoraa valoa, suunnattavia spotteja, kulkuvaloja sekä muunneltavaa valaistusta. Lisäksi toivoimme myös muutamia seinävalaisimia tunnelmaa tuomaan.

Anni teki meille suunnitelman, johon hän oli miettinyt todella kattavasti erilaisia valaistusvaihtoehtoja ja poiminut eri valmistajilta esimerkkivalaisimia. Itse emme kyllä olisi osanneet yhtä laajasti asiaa pohtia! Alla yksi versio suunnitelmasta.


Hieman tuo suunnitelma tuosta vielä muuttuu. Kodinhoitohuoneesta, aulasta sekä wc2:sta päädyttiin jättämään pois kaapin päällä olevat led-nauhat. Aulassa on valaistusta muutenkin, kodinhoitohuoneessa riittää tehokas työskentelyvalo siihen mitä siellä aikaansa viettää ja wc2:n on tulossa valopeili, joten se yhdessä yleisvalojen kanssa lienee riittävä. Hieman jäin kyllä pohtimaan, olisiko vessaan pitänyt jättää se led-nauha kattoon tunnelmaa tuomaan, mutta todennäköisesti pärjäämme noilla suihkuseinän led-nauhoilla oikein mainiosti.

Valaistussuunnitelmassa ihastuimme erityisesti seuraaviin valaisimiin (valitettavasti en saanut aseteltua kuvia vierekkäin vaan ovat nyt peräkkäin, ei niitä onneksi montaa ole) :
Airam, upotettava Powerline ledprofiili + Norma led-nauha
Innolux, Pasila

Innolux, Pasila


Lucente, Amak 2b

Lundia, Liekki

Konstmide, Modena Round Wall Light White



Hieman on mietitty jo erilaisia tunnelmia sekä sitä, mitkä valaisimet toimisivat yhden kytkimen takaa. ABB:n kotiautomaatiojärjestelmä takaa sen, että vielä ei tarvitse miettiä mitä tapahtuu mistäkin kytkimestä vaan valaistuksen voi ohjelmoida itse toimimaan tietyllä tavalla tietyistä kytkimistä. Nyt vain pitää miettiä millaisia ryhmiä valaisimista muodostaa. Mikäli ne huomaa epäkäytännöllisiksi voi ne "koodata" helposti uudelleen tablettiin ladattavalla ohjelmalla vaikka kotisohvalla istuen. Asuntomessuilla saatiin oma pieni esittely asiasta ja todella näppärältä ja selkeältä vaikutti, näin naisenkin näkökulmasta!

Valaistussuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin (jo silloin kun pohja alkaa olla viimeistelyä vaille valmis), jotta rakennusvaiheessa voidaan ottaa tietyt asiat huomioon. Samaan aikaan täytyy olla yhteistyössä myös sähkösuunnittelijan kanssa. Meidänkin valaistussuunnitelmat ovat menneet sähkösuunnittelijalle tarkitsettavaksi. Lisäksi teimme viikonloppuna sähkösuunnittelua pistorasioiden ja kytkinten suhteen. Usein kuulee sanottavan, että pistorasioita ei ole koskaan liikaa. En tiedä päteekö meidän talon kohdalla. Niitä nimittäin tule aika hitsin monta! ;D

Tässä pieni pintaraapaisu valaistuksesta. Yksityiskohtaisempaa paneutumista aiheeseen tulossa myöhemmin. 

Miltä näyttää? Ideoita? Kommentteja? :)

//Anni-Maaria
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...