keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Puinen passiivitalo

Ajatus passiivitalon rakentamisesta syntyi oikeastaan silloin, kun muutimme rakentamastamme talosta nykyiseen rivariin. Omakotitalossa meillä oli _kaiken_ sähkön kulutus 124m2 talossa, lämpimässä autotallissa ja varastossa, n. 13 000 kWh, kun nyt 93m2 rivarissa meillä on n.11 000kWh. Ja tämä rivari on vieläpä uudempi kuin meidän rakentama okt, toki kaksi lastakin on tullut energiaa kuluttamaan.

Okt:sta muuttaessa kuvittelimme, että käyttökustannukset laskevat, mutta oikeastaan toisin kävi.
Aloin miettimään, että jos vielä talo joskus rakennetaan, se tulee jollain tapaa olemaan energiatehokas. Ja nyt, mitä enemmän asiaan on perehtynyt, sitä järkevämmäksi ratkaisu on osoittautumassa. Miksi maksaa esimerkiksi korkeita käyttökustannuksia, kun voi päästä murto-osalla?

Varsinaisesti sana passiivitalo tuli mukaan tänä talvena, kun selvittelin vaihtoehtoja pakettitalon ja pitkästä rakennetun talon välillä. Viimeisenkin epävarmuuden häivenen vei pois keskustelut erään urakoitsijan kanssa. Hän sai vakuutettua minut tästä rakennustavasta (itsekkin olin hieman skeptinen tähän kenkälaatikko-ajatteluun aluksi), mutta asiaan perehdyttyäni, on pakko kysyä, että miksi ei?

Oikein rakennettuna ja tehtynä (tässä on todella tärkeää, että tekijä tietää mitä tekee) passiivitalo puusta on todella järkevä rakennuskustannuksiltaan, energiatehokkuudeltaan, käyttökustannuksiltaan ja myös asumismukavuuksiltaan. Näin saadaan tiivis ja vedoton koti, ilman massiivisia seinärakenteita ja kalliita lämmityslaite investointeja.

Ainiin, olennainen pointti meidän talossa on tuo runkorakenne ja käytettävät eristeet, eli runko tehdään villa+polystyreeni (kansan kielellä finnfoam, kingspan (ent. spu)) yhdistelmällä. Tällä menetelmällä taloja on tehty aikaisemminkin, eli mistään uudesta jutusta ei ole kysymys.
Availen tuota runkorakennetta tarkemmin jossain vaiheessa.

Meille kappaletavarasta rakentaminen on ehdottomasti järkevin vaihetoehto, koska pystyn itse hankkimaan kaikki materiaalit suoraan toimittajilta työpaikkani kautta ja ylimääräiset "kustannukset" jäävät välistä pois.
Meille tulee pari kirvesmiestä tekemään ainakin perustukset, runko- ja vesikattopystytykset sekä mahdollisesti jotain sisätöitä. Mutta tarkoitus on omalla työllä tehdä mahdollisimman paljon ja näinollen myös säästää kustannuksista.

Rakentamisen ohessa saan päivitettyä myös omaa osaamistani valikoimista, tuotteista ja menetelmistä sekä pääsen itse "kokeilemaan" tuotteita joita normaalisti myyn asiakkailleni. Tästä käytännönkokemuksesta on suuri apu työssäni, kun pystyy kertomaan ja perustelemaan ominaisuuksista oman kokemuksen kautta.
Saattaa mukana olla muutama erikoisempi materiaali/tuotekkin, mitä ei välttämättä Kuopion alueella ole juurikaan käytetty, saas nähdä.

//Mika

1 kommentti:

  1. Tuo energiatehokkuus on kyllä sellainen seikka jonka kanssa moni talon rakentaja painiskelee. Olin juuri seurailemassa kun tuttavamme rakennusprojekti lähti käyntiin ja teräsrunkorakenteet laitettiin maahan. En ole itse koskaan rakentanut mitään, joten projektia on mielenkiintoista seurailla. Noista passiivitaloista olisi kiva oppia lisää.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...