tiistai 9. tammikuuta 2018

Raksaviikot 15-17 : Viimeinkin lämmöt päälle


Viimeiset kolme viikkoa raksalla ovat pääasiassa touhunneet kirvesmiehemme Seppo ja Kari. Itse tulin kipeäksi jouluviikolla ja flunssaa kesti aikalailla kaksi viikkoa. Ennen kun sairastuin kunnolla sain kuin sainkin jouluviikolla eristyshommat siihen malliin, että saatiin ennen joulun pyhiä lämmöt päälle.


Kaikki katon eristelevyt paikoillaan.
Ennen viimeisiä talon matalan pään eristelevyjä, laitoin myös tuulenohjaimet paikoilleen. 

Tuulenohjaimet asennettuna ristikoiden väliin.

Sain kaverilta lainaksi alipaineimurin poistamaan kosteutta. Ajastin imurin kellokytkimellä olemaan päällä tunnin-pari kerrallaan parin kolmen tunnin välein. Imuri nimittäin puhaltaa ilmaa ulos n.45m3/minuutissa, eli koko talon ilma vaihtuu noin neljä kertaa tunnissa.

Ennen imurin käyttöönottoa, ilmankosteus oli luokkaa 70%. Jo seuraavana päivänä kosteusprosentti oli tippunut alle 50 %. Nyt kun imuri on parisen viikkoa ollut päällä, on ilmankosteus laskenut 35-40 % ja pysynyt siinä. 

Alipaineimuri.

Seppo ja Kari jatkoivat panelointia jouluviikon, välipäivät ja uuden vuoden jälkeen torstaihin saakka, eli kaikenkaikkiaan raksaviikot 14-17. Minulle jäi kevään hommiksi autokatoksen ja sisäänkäynnin seinien paneloinnit. Syynä se, että katoksen ja sisäänkäynnin kattoihin pitää tehdä palokatkot ja ne pitää (kannattaa) tehdä ennenkuin voi seinät koolata. Eli ne jätetään myöhäisempään vaiheeseen ja nyt keskitytään sisähommiin!

Seppo ja Kari jättivät meidän työmaan raksaviikolla 17 ja siirtyivät sovitusti seuraavalle työmaalle, eli nyt sitä touhutaan sitten kokonaan omin voimin.










Mitäs tykkäätte? Otsalaudat ja räystään aluset maalataan vielä tummanharmaiksi ja ulkonurkkiin laitetaan nurkkalaudat. Toki myös terassin ja autokatoksen sisäkatot paneloidaan umpeen.


Viime viikolla sain myös hakea valmiit ikkunapellit sekä terassinovien potkupellit ja laittaa ne paikoilleen. Loppullinen kiinnitys tehdään vasta kun ikkunasmyygit on käytetty irti ja maalattu. Pellit otin Kuopiolaiselta Rakennusmittapelliltä

Kysyin pelleistä neljästä eri paikasta niin, että henkilö kävisi paikan päällä katsomassa muutaman yksityiskohdan ja tarjoaisi sitten metrihinnan. Yksi yritys antoi näkemättä metrihinnan, mutta mittakäynti olisi mennyt parin kk päähän. Toinen yritys lupasi tulla, mutta viikon päästä sovitusta päivästä kaveri soitti ja kysyi, että vieläkö peltejä tarvitsin. En tarvinnut, heiltä ainakaan. Kolmas yritys antoi karkean metrihinnan (joka oli yli tuplaten sen mitä loppupeleissä maksoimme) ja heiltä ei käynti olisi onnistunut. Neljäntenä yrityksen Rakennusmittapelliltä sanottiin karkea arvio hinnasta pellille ja käynnille sekä  samalla sovittiin käyntiaika. Kun mittamies oli käynyt sain puhelun, että mittakäynti oli niin lyhyt ettei se maksakkaan mitään ja että saisin tarjouksen pelleistä seuraavana päivänä. Heti seuraavana päivänä klo 8.00 sain tarjouksen, joka siis oli näistä kaikista neljästä edullisin, sisältäen myös mittakäynnin, sovitun aikataulun ja kaiken lisäksi myös ystävällisen palvelun! Eli voin ihan vilpittömästi suositella!






Tässäpä lyhykäisyydessään viimeisen kolmen viikon tapahtumat. Nämä viikot sisälsivät toki myös jonkinverran telinejumppaa ja telineiden palautksenkin, lumitöitä, hieman villoitushommia ja siivousta. Asuintilojen puoleiset seinät ovat nyt kokonaan villoitettu umpeen ja varasto on muutamia villanpalasia vaille valmis. Varastoonkin saatiin raksaovi viime viikoilla paikoilleen, joten sielläkin pysyy nyt lämmöt!

Tällä viikolla on vuorossa suursiivous ja lattioiden hionta. Pääsen varmaan aloittelemaan myös seinille tulevien eristelevyjen asennusta.


Tässä vielä panoraamakuva ulko-ovelta katsottuna.

// Mika


1 kommentti:

  1. Meillä jäi myös myöhemmäksi paneloinnit palokatkojen takia. No nyt on hyvin aikaa tehdä. Säätkin lämpenee niin mikäs siinä paneloidessa.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...