maanantai 13. elokuuta 2018

Missio valkoinen uuni - tässä se on!

Hyvin varhaisessa vaiheessa rakennusprojektia teimme päätöksen, että meille tulee valkoiset kodinkoneet. Tason vaihtuessa mustaksi totesimme, että induktion kannattaa siinä tapauksessa tietenkin olla musta eikä valkoinen. Tiskikone on integroitu, joten sen väri määräytyi luonnollisesti kalusteiden mukaan. Siispä jääkaappi, uuni ja mikro valkoisena, kiitos. Päätös Festivon hankkimisesta oli tehty jo aikaa sitten, joten se puoli hoitui näppärästi. Siispä metsästämään valkoista uunia ja mikroa.

Mika kertoi joskus aiemmin, että joku oli ehdottanut hänelle Siemensin uunia, jossa on integroituna mikro samassa laitteessa. Ei tarvitsisi hommata kuin yksi kone. Nauroin räkäisesti pelkälle ajatukselle, se tuntui todella typerältä. Totta kai meillä täytyy olla uuni JA mikro. Mika kysäisi, että kuinka usein tarvitaan mikroa ja uunia samaan aikaan. Piti hetki miettiä, ja kekimällä keksin kaksi tilannetta. Silloin ehkä, kun leivon enemmän juhliin tms. Tai jos on joku ruoka uunissa ja pitää nopeasti lämmittää jotain muuta ruokaa mikrossa. Jätimme asian sikseen ja päätimme katsella erillistä uunia ja mikroa.

Valkoisia kodinkoneita on äkkiseltään katsottuna markkinoilla ihan mukavasti. Monien valmistajien malleissa ne parhaat ominaisuudet tuntuvat olevan kutienkin vain mustissa laitteissa. Lisäksi valkoisissa koneissa on aika iso kirjo sävyissä, joten ihan helpoksi ei valkoisten kodinkoneiden hankintaa ole tehty. Meillä oli haaveena löytää valkoinen höyryuuni. Joiltain valmistajilta olisi tällaisia löytynyt, mutta ne rajautuivat sitten muista syistä pois. Meillä on yhteiselon aikana ollut aika monen merkin koneita ja osa on ollut sellaisia, että ominaisuudet ja käyttökokemukset eivät ole olleet niin mieleisiä. Siispä piti sanoa ei kiitos muutamalle vaihtoehdolle.

Lopulta löysimme Siemensin studioLine-sarjan kodionkoneista mieleisen valkoisen uunin ja mikron. Olimme jo tilaamassa erillistä uunia ja mikroa, kunnes jostain takavasemmalta yhdistelmäuuni nousi taas esiin keskusteluun. Pienen pohdinnan jälkeen ajattelin, että heittäydytään hurjiksi ja kokeillaan pärjäisikö ilman erillistä mikroa!

Siemens HN878G4W6S


Vaikka jouduimme luopumaan täydellisestä höyryuunista (fullSteam) sen vuoksi, että halusimme ehdottomasti valkoisen uunin ei meillä taida onneksi olla mitään hätää, sillä tässä uunissa tuntuu olevan silti aika paljon kivoja ja toivottavasti arkea oikeasti helpottavia ominaisuuksia. Tässä niistä muutama:

1. activeClean-pyrolyysipuhdistus
Tätä meillä ei ole koskaan ollut, mutta oli nyt "pakko saada". Tämä oli minulla se toinen must have-juttu valkoisen värin lisäksi :)

2. varioSpeed - jopa 50% nopeampaa ruoanvalmistusta
Koska uunissa on mikroaalto- ja varioSpeed-toiminto luvataan ruoan kypsentämisen olevan puolet nopeampaa. Lapsiperhe, kotiutuminen töistä ja hoidosta, ei ruokaa valmiina - kiitän jo etukäteen tästä toiminnosta! Tästä ominaisuudesta tullaan todellakin kirjoittamaan myöhemmin (toivottavasti positiivisia) käyttökokemuksia!

3. pulseSteam-lisähöyry
Lupaillaan ruoasta entistä mehevämpää sekä pihveille ja leiville rapsakkaa ulkopintaa. Ehkä meillä sittenkin saadaan joskus mehevää kanaa?! 

4. roastingSensor Plus
Paistomittarissa on kolme mittauskohtaa, joten mittaustulos on tarkempi ja luotettavampi. Ei tarvitse siis pelätä, että osuu tikku luuhun.

5. coolStart
Pakasteet suoraan uuniin ja tämä toiminto kypsentää ne pakkauksen mukaisessa ajassa ilman uunin esilämmitystä. Tervetuloa vaan yllätysvieraat! Lupaan, että meillä saa kahvin kanssa (nopeasti pakkasesta) tuoretta pullaa tai muuta herkkua. :)

6. bakingSensor
Tämä toiminto mittaa uunin sisäistä kosteustasoa ja kertoo automaattisesti, kun leivonnaiset ovat valmiit. Huikeeta! Ei siis enää liian tummia leipiä, kakkuja, pikkuleipiä..

7. äly
Tämä alkaa olla nykyaikaa, että joka vekottimella ja vempaimella on jokin yhteys ulkomaailmaan. Ei mikään must have- juttu meille, mutta tämän uunin mukana tulee Home Connect-sovellus, jonka kautta näkee mm. erilaisia ruokaohjeita ja niiden perusteella voi lähettää uunille ns. paisto-ohjeet. Lisäksi sovelluksen avulla voi olla yhteydessä uuniin ja käynnistää sekä lopettaa ruoanvalmistusohjelmia etänä.

8. mikro
Uunilla voi oikeasti kaiken muun lisäksi sulattaa ja lämmittää integroidulla mikroaaltouunilla ruokaa.

Meillä on kaiken lisäksi Plan b jo mietittynä. Jos ne minun aiemmin mainitsemani (tai jotkut uudet ) syyt erillisen mikron tarpeelle nousevat hyvinkin suuriksi on meillä keittiössä uunin päällä varaus mikrolle, joten sen saa sinne sitten myöhemminkin hankittua. Jos on ihan pakko. Luulen kyllä, että ei ole. :)

Hieman jo sormet syyhyää päästä kokkailemaan uuteen keittiöön! Katsotaan millainen kokkikolmonen minusta kuoriutuukaan kun on kunnon koneet. Ei jää meillä ainakaan laitteista kiinni. Ehkä pitäisi ilmoittautua myös jollekin kokkikurssille tai opetella ainakin pari uutta reseptiä.. :D

// Anni-Maaria

P.S. Lisätietoa ja kivoja videoita eri ominaisuuksista löydät Siemensin sivuilta, jonne pääset TÄSTÄStudioLinesta voit lukea lisää TÄÄLLÄ. StudioLinen koneilla on muuten 150 päivän asiakastyytyväisyystarjous, kun koneen rekisteröi MySiemens-palveluun. Jos et ole tyytyväinen, voit palauttaa laitteen ja saat rahasi takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...