maanantai 2. heinäkuuta 2018

Sisustushaaveet TOP 3

Talolla hommat etenevät siihen malliin, että väkisinkin alkaa mieli pyörimään pikku hiljaa sisustuksessa. Ajattelinkin listata tähän muutaman sisustushaaveeni. Saa nähdä kuinka moni niistä lopulta toteutuu ja kuinka monen kohdalla ehtyvä budjetti pakottaa ohjaa tyytymään valitsemaan edullisemman vaihtoehdon. Onneksi suurin osa näistä sisustushaaveistani on sieltä edullisemmasta päästä, joten toivon mukaan kaikki haaveet toteutuvat! :)


1. Tuolit

Meidän keittiön saareke on suunniteltu niin, että sen ääreen mahtuu kaksi baarituolia. Olen aivan hullaantunut Hayn tuotteisiin ja haaveissa olisikin joko mustat  Hay Hee tai Hay About A Stool AAS38 baarituolit. Saarekkeen pöytätason korkeudeksi tulee n.90 cm, joten näistä tuo matalampi 65cm korkea malli olisi varmasti sopivampi. (Kaikki tuolikuvat Finnish Design Shop.)

Vasemmalla Hay Hee baarituoli ja oikealla Hay About A Stool AAS38


Lisäksi olen haaveillut Hay Hee Lounge nojatuolista. Visioissani sijoittaisin sen aulaan heti sisääntulon yhteyteen. Emme ole vielä tilanneet aulan liukuovikaapistoa, joten täytyy vähän mallailla mahtuisiko tuoli tuohon. Jos ei, niin kyllä sille (tai sille ja kaverille) varmasti paikka meiltä löytyisi. Musta sopisi aulaan ja miksi ei muuallekin, mutta näyttää tuoli valkoisenakin todella kivalta. 

           

Näitä Hayn Hee-sarjan tuolejahan voi käyttää myös ulkona, joten sielläkin ne olisivat kesällä ihanat. Äkkiseltään ajateltuna nuo "pinnatuolit" voisi kuvitella epämiellyttäviksi, mutta itseasiassa niillä on tosi hyvä istua. Testattu on. :)


2. Valaisimet

Valaisimista suurimmat odotukseni kohdistuvat Innoluxin Pasila-valaisimiin. Meillä on tulossa aulaan yksi seinävalaisin sisääntulon yhteyteen ulko-oven vasemmalle puolelle, juurikin samaan paikkaan mihin tuota Lounge-tuolia kaavailin. Lisäksi aulan ikkunan eteen tulee yksi roikkuva Pasila-valaisin. Molemmat valaisimet tulevat mustina. (Kaikki valaisinkuvat Innolux.)





Lisäksi ajattelin laittaa keittiöön ruokapöydän päälle kaksi roikkuvaa mustaa Pasila-valaisinta. Mielestäni näyttää aika kivalta jos jättää johdot hieman eripituisiksi.




3. Naulakot


Löysin aulaan aivan ihanan Ilma-naulakon. Se sopisi mielestäni loistavasti myös tuon Hay Hee nojatuolin kanssa. Naulakkoa saa sekä 60cm että 80 cm leveänä ja sen voi asentaa pystyyn tai vaakaan. Aulaan mahtuisi 80 cm leveä musta naulakko. Olen vähän kaavaillut 60cm leveää naulakkoa kodinhoitohuoneeseen pesualtaan ylle. Siihen saisi hyvin kuivumaan kaikki ripustimessa kuivatettavat vaatteet. Pesualtaan yllä on tosin varaus myös pyyhekuivaimelle, joten täytyy vähän vielä miettiä millaisen kokonaisuuden siihen rakentaa.


Ilma seinänaulakko Kuva: Lähdesmäki.fi


Samaa Ilma-sarjaa on saatavilla myös lattianaulakko. Minusta tuntuu, että puolipitoiset vaatteet ovat aina pieni murheenkryyni. Tuon naulakon voisi sijoittaa meidän vaatehuoneeseemme ja siihen saisi hyvin laitettua hetken päällä olleet vaatteet. Toisaalta siihen voisi laittaa ripustimeen illalla jo seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. 

Ilma lattianaulakko. Meille tämä tulisi mustana. Kuva: Lähdesmäki.fi
Ilma sarjasta löytyy myös muita kivoja tuotteita. Niitä löydät lisää esimerkiksi täältä.


Näiden lisäksi minun haavelistalla on myös muutama muu naulakko. Saa nähdä kuinka moni näistä haaveista toteutuu ja kuinka monta naulakkoa loppuseltaan yhteen taloon edes tarvitaan. :)

Omashopista löytyy paljon ihania naulakoita ja hyllyjä. Tuotteiden hintahaitari on parista kympistä pariin sataan. Tässä muutama suosikkini heidän valikoimastaan:




Vasemmassa reunassa ylhäällä Oksa naulakko ja alhaalla Pocket hylly. Oikeassa reunassa ylhäällä Estique naulakko ja alhaalla Estique organizer.

Tuo Pocket hylly olisi ihana, mutta luulen, että tässä suhteessa pihistämme ja laitamme aulaan avaimille ym. pikkutavaroille yhden tai kaksi Estique organizeria. Oksa naulakko olisi kiva esimerkiksi lastenhuoneeseen. Estique naulakko puolestaan olisi loistava esimerkiksi koruille tai huiveille.


Myös Finnish Design Shopissa on aivan ihania naulakoita ja hyllyjä. Yksi suosikeistani on Muuton The Dots, joista haaveilin aiemmin pesuhuoneen puolelle. Näitä saa monessa eri sävyssä, joten Dotseista saisi kivan kollaasin myös lastenhuoneeseen.



Tämän ihanan naulakon bongasin Instagamista aitio_144-tililtä. Se on ostettu Tigerista viime syksynä ja olisi aivan loistava molempien poikien huoneisiin. Tigerista en ole ennättänyt vielä käydä kyselemässä onko edelleen saatavilla (tuskinpa..). Pikaisella googletuksella löysin netistä pari hieman saman tyyppistä, mutta en ihan vastaavaa. Löysin muutamia, joissa linjat menevät säntillisesti, mutta tässä kyseisessä mallissa kiehtoo tuo moniulotteisuus. Jos vastaavanlaisia tulee jossain vastaan niin vinkatkaa, pliis! :)

Tigerin värikkäät pallonaulakot. Kuva lainattu luvan kanssa: Ida Lemetyinen IG: aitio_144


Finnish Design Shopista löysin myös Mezen ihanan Bill-sarjan. Sarjan tuotteita saa valkoisena, harmaana ja mustana. Harmaassa ja valkoisessa elävyyttä tuovat puiset pallukat. Mikäli meillä ilmenee tarvetta kenkähyllylle olisi tässä yksi vahva vaihtoehto. Tuo lattianaulakko olisi ihana aulaan. Samoin nuo seinänaulakot sopisivat ihanasti Ilma-naulakon kanssa. 

Mazen Bill-sarja Kuvat: Finnish Design Shop

Lopulliset valinnat selkeytyvät sitten sitä mukaa kun saadaan kalusteet paikoilleen ja nähdään minkä verran mihinkin jää todellista käyttötilaa. Onneksi kaiken ei tarvitse olla ihan heti valmista!

// Anni-Maaria



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...