keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kuopion Rakenna ja Asu-messut 2019

Kuopiossa järjestettiin alkukeväästä Rakenna ja Asu-messut. Jostain syystä tämä teksti on jäänyt roikkumaan luonnoksiin tolkuttoman pitkäksi ajaksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä messufiiliksiä muutaman kuukauden takaa. 

Kuopio-halliin oli kerääntynyt runsaasti näytteilleasettajia laidasta laitaan. Viime vuonna meillä olivat monet hankinnat ajankohtaisia ja olimmekin silloin kiertelemässä enemmän "ostohousut jalassa" kuin tänä vuonna. Viime vuonna teimme messuilta useita löytöjä ja monen toimijan kanssa hierottiinkin kauppaa ja blogiyhteistyötä messujen jälkeen. Viime vuoden messujen parhaat palat voit lukea tästä: KLIK!

Tänä vuonna lähtökohdat messuille olivat meidän näkövinkkelistä hieman erilaiset. Materiaalivalinnat on tehty jo kauan aikaa sitten ja painopiste on viimeistelyn ja ennen kaikkea sisustamisen puolella. Tänä vuonna emme päässeet yhdessä messuilemaan, sillä Mika oli koko viikonlopun messuilla töissä. Ehdittiin toki käydä yhdessä lounaalla, mutta muutoin Mikalla oli osastolla sen verran haipakkaa, että kiertelin messualueen yksikseni läpi.







Messuilla oli paljon etenkin rakentajille suunnattuja pisteitä, kuten kuntien tonttipisteet, eri talofirmojen pisteet, kalustemyyjien pisteet jne. Myös kodintekniikkaan liittyviä pisteitä oli esillä. Lisäksi kevään vaalit näkyivät messuilla ehdokkaiden sekä puolueiden omina pisteinä.

Viime vuonna jäin kaipaamaan messuilta sisustuspuolen näytteilleasettajia. Niitä oli ilokseni tänä vuonna runsaammin viime vuoteen verrattuna. Edelleen toivoisin runsaampaa esilletuloa sisustuspuolen yrittäjien osalta. Esimerkiksi Jyväskylän rakennusmessuilla on erillinen Design-katu, josta on mahdollista hankkia sisustustuotteita omaan kotiin.

Toiveena olisi siis, että Kuopion messuilla näkysi jatkossa entistä enemmän asumiseen liittyvät teemat (sisustusideat, materiaalit, kalusteet) sekä puutarhaan ja pihaan liittyvät teemat.



Messujen kohokohdat


Pioni ja poimulehti

Äitini on monta kertaa tuonut minulle ihastuttavia Pioni ja poimulehti-kukkakaupan perjantaipuketteja, joita myydään siis joka perjantai 15 euron hintaan. Jostain syystä en ole itse saanut aikaiseksi mennä käymään kyseisessä putiikissa, joten ilahduin suuresti kun pääsin kukkaostoksille heidän messuosastolleen.






Ihania neilikoita ja jaloleinikkejä <3

Kotiinviemisiä itselle sekä poikia hoitaneelle mummulle

Sisustus Picaso

Tällaisista pestävistä paperipusseista olen haaveillut, mutta nämä on vielä ostamatta. Näihin voisi laittaa vaikkapa yrttejä tai viherkasveja. Muutamia uusia viherkasveja olenkin kotiin jo ostanut. Tuo peikoinlehtikin on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa. Täytyykin lähteä joku päivä taas kukkaostoksille. Ihanaa kun nyt on tilaa myös kasveille!

Pussit olivat esillä Sisustus Picason osastolla.

Iloinen keittiö

Olin myös pitkään haaveillut hamam-pyyhkeistä ja messuhuumassa tuli ne sitten ostettua. Värivalikoima oli valtava ja vaakalapsella vaikeuksia päättää. 


Näihin sävyihin sitten pitkän harkinnan jälkeen päädyin.







Heimgart

Nämä Heimgartin miniversot vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta ne jäivät nyt tällä kertaa ostamatta. Etenkin talvella olisi mukava kasvattaa pientä keittiöpuutarhaa sisällä. Miniversoja sanotaan olevan superruokaa, sillä pieniin kasveihin tiivistyy moninkertainen määrä vitamiineja ja entsyymejä verrattuna täysikasvuisiin vihanneksiin. Olisi varmasti ihan mukava lisä ja vaihtelua ruokavalioon. Täytyy ottaa harkintaan ensi talvea ajatellen. Tuotteita voi tilata myös suoraan netistä. Mikäli kiinnostuit, pääset tutustumaan aiheeseen tarkemmin Heimgartin nettisivuilla.








Studio Valua

Olin jo melkein lähdössä messuilta kun koukkasin vielä yhden pienen lenkin viimeisessä kulmauksessa, joka minulta oli vielä käymättä. Siellä huomioni kiinnittyi Studio Valuan pisteen, jossa oli esillä muutamia keraamisia laattoja. Ideana oli, että muutamalla laatalla voi tehdä erilaisia kollaaseja, joista oli jo valmiiksi pohdittu erilaisia asetelmia. Osa laatoista oli niin ihania, että ne menisivät sellaisinaan pieninä tauluina tai koristeina!











Nämä toimisivat ihanasti tauluina melkein missä vaan tilassa

Huomasin  muuten, että Studio Valua on nyt avannut verkkokaupan. Sillä oli myynnissä ihania keraamiikkatuotteita. Jos kiinnistuit niin käy kurkkaamassa Studio Valuan verkkokauppa.


Messuilla on aina kiva käydä. Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan Kuopion Rakenna ja Asu- messut kehittyvät lähivuosina. Toivotaan, että alueen sisustusliikkeet löytävät myös tiensä messuille enenevissä määrin. Uskoisin, että kauppa käy ja kiinnostusta riittää!

// Anni-Maaria

1 kommentti:

  1. Terve.

    Itse suunnitelen vastaavanlaisella rakenteella taloa, onko ollut minkälainen energiankulutus? Itse meinasin nilanin poistoilmalämpöpumppua, joka on passiivitalosertifioitu tuote. Lisäksi iso leivinuuni.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...