perjantai 12. heinäkuuta 2019

Loistava löytö listoja rakastavalle

Olen listaihminen henkeen ja vereen. Teen listoja muistettavista ja hoidettavista asioista. Kauppaan on turha lähteä ostoksille ilman kauppalappua, sillä mikäli on tarvetta ostaa jotain ns. peruslistan ulkopuolelta en sitä kuitenkaan muista. Tai sitten käy niin, että ostan vahingossa jotain samaa tuotetta useamman kerran, sillä muistan sen olevan vähissä tai loppuneen. Terveisin nimimerkki Laatikosta löytyi 4 rullaa foliota.. Ehkä listat ovat itselläni apu siihen, että ei tarvitse pitää päässä kaiken maailman tietoja muista kuormittamassa. Tai sitten olen vaan yksinkertaisesti huonomuistinen.




Joka tapauksessa, tein tällä viikolla aivan mahtavan löydön Tokmannilta. Löysin "tusinatavaralaarista" eurolla aivan loistavan muistivihkon! Todennäköisesti otan tämän käyttöön töissä, sillä aiemmin kalenterin sivut ovat täyttyneet muistettavista ja hoidettavista asioista sekä miljoonista muistilapuista. Näin muut merkinnät jäävät vähän piiloon, vaikka käytänkin kalenterissa paljon värejä ym. erottamaan tärket asiat vähemmän tärkeistä.


Tuli mieleen, että tällainen muistivihko olisi ollut aivan loistava apu rakentaessa! Miten näppärää olisikin ollut, jos olisi koonnut vihkoon aina viikkokohtaisesti hoidettavat asiat sekä sen, mitä pitää muistaa ostaa, mitä laskuja maksaa ja kenelle soittaa. Tästä olisi ollut hauska sitten jälkikäteen seurata, että mitä tuli milläkin viikolla tehtyä ja hoidettua. Tämähän toimisi samalla ikäänkuin raksapäiväkirjana. Rakentajat hei, saa varastaa idean! :)






Toki tällaisen muistivihkon voisi ottaa käyttöön vaikka perhekalenterinkin ominaisuudessa. Siihen voisi laittaa ylös vaikka viikoittain tietyt hoidettavat asiat. Voi olla, että täytyy vielä toinen vihko käydä hakemassa. Muistivihkoja oli myös mustana, mutta kerrankin ajattelin repäistä ja ostaa jotain pirteää ja värikästä. 




Ihanaa viikonloppua!

// Anni-Maaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...