sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Sisustus- ja materiaalipohdintaa

Rakensimme edellisen talomme vuonna 2010. Silloin halusimme tehdä ajattomia valintoja ja vallalla oli valkoisen ja harmaan "aikakausi". Valitsemamme materiaalit olivat meidänkin talossamme siis pitkälti valkoista sekä harmaan eri sävyjä. Muutamassa tilassa oli pieni häivähdys ruskeaa ja  "radikaalein" yhden makuuhuoneen tapetti, jossa oli mustan, harmaan ja valkoisen lisäksi vihreää. ;D

Sitä edeltävän asuntomme remontoimme lattiasta kattoon. Silloin valitsimme aika pitkälti ruskeaa niin kalusteisiin kuin seiniin ja lattioihinkin, toki jo silloin oli harmaata ja valkoista mm. kylpyhuoneessa.

Jo ennen tähän projektiin ryhtymistä mietimme joskus puoliksi leikillään, että jos vielä rakentaisi niin sävymaailma tulisi olemaan varmaan greige. Greigestä voisi käyttää varmaan myös nimitystä harmaanruskea. Mieli ei ole tässä matkan varrella muuttunut, vaan edelleen värimaailma miellyttää silmää. Toiveenamme on siis viihtyisä koti, jonka sävyt ovat maanläheisiä. Värimaailmaa on tarkoitus täydentää valkoisella, kenties mustallakin sekä muutamilla väripilkuilla. 

Googlen tulos "greige"-kuvahaulle
Makuuhuoneet tulevat todennäköisesti olemaan värimaailmaltaan hieman muusta sisustuksesta poikkeavia. Lasten huoneissa saa olla reilusti kirkkaita ja raikkaita värejä. Makuuhuoneeseemme puolestaan olen haaveillut petroolin värisiä seiniä. Petroolin sävyjä on tosin hyvin monenlaisia petroolinsinisestä petroolin vihreään, ja kaikkea siltä väliltä..

Petroolin sävyjä
Keittiön värimaailma aiheuttaa tällä hetkellä ehkä eniten harmaita hiuksia. Alun perin olin vitivalkoisen keittiön kannalta. Sittemmin se alkoi tuntua liian kliiniseltä. Keittiökuvia Pinterestissä selaillessani vastaan alkoi onneksi tulla kuvia, joissa keittiön taustaseinät oli maalattu lämpimin maalisävyin, joten kliininen tunnelma muuttui heti paljon lämpimämmäksi. Olen ennen kammonnut puuta (kiitos vaan pyökkiaikakauden). Viime aikoina olen kuitenkin alkanut lämpenemään myös puulle (erityisesti vaalealle puulle), ja vastoin kaikkia omia ennakkokäsityksiäni aloin jopa harkitsemaan puun sävyisiä keittiönkaappeja tai laminaattitasoa! Keittiötrendeissä musta keittiö on nostanut päätään ja hetken sitä itsekin harkitsin. Ei ehkä kuitenkaan ole meidän juttu, vaikka tyylikäs onkin! Hieman mietityttää se, miten ovet saa pidettyä puhtaana (osittain materiaalivalintakysymys, I know) sekä olisiko se meidän keittiö/olohuone-kompleksiin liian hallitseva. Mustaa/tumman harmaata ei ehkä kuitenkaan kokonaan ole haudattu. Olen horoskooppimerkiltäni vaaka, joten valinnanvaikeus iskee välillä tehden yksinkertaisista asioista tuskastuttavan vaikeita! :D Onneksi meitä on tässä projektissa kaksi pähkäilemässä näitä asioita niin ei tarvitse itse kaikkea yksin päättää! Meillä maku menee muutenkin tosi hyvin yksiin, joten näkemyseroista ei ainakaan tähän päivään mennessä ole tarvinnut kiistellä. Tai sitten osataan tehdä kompromisseja puolin ja toisin itselle vähemmän tärkeissä asioissa. En tiedä, mutta hyvin meidän tiimi toimii tälläkin saralla!

Tässä keittiössä on ihana tunnelma!
Kuva Talo Askelma-blogista

Tämä keittiökuva Kalustetukun sivuilta
Lattiamateriaaliksi ollaan mietitty vinyylikorkkia. Lektarin sivuilla kerrotaan vinyylikorkista näin: "Vinyylikorkkilattian etuja ovat kestävä ja pehmeä pinta, joka on helppo pitää puhtaana. Lattia on hiljainen, lämmin ja helppo asentaa." Vinyylikorkki materiaalina on sellainen, että se soveltuu oikeastaan kaikkiin muihin tiloihin, paitsi kosteisiin. Passiivirakenteisessa talossa lämmitystarve rajoittuu vain kaikkein kylmimpiin keleihin, joten lattialämmityksen ei pitäisi olla päällä monenakaan päivänä vuodesta. Tällaiseen rakentamiseen vinyylikorkki soveltuu todella hyvin, koska se tuntuu valmiiksi lämpimältä jalalle ja näin poistaa "turhan" lämmittämisen tarpeen ilman, että tarvitsee kärsiä asuinmukavuudesta. Erityisen hyvin vinyylikorkki käy myös esimerkiksi keittiöön, jossa seistään paljon. Syynä se,  että materiaalina se on myös pehmeä jalalle ja myös selkä tykkää. Itsellä ainakin edellisessä laatoitetussa keittiössämme selkä kipeytyi, kun tuli keittiössä vietettyä pitkiä aikoja jalkojen päällä seisten.

Nopealla googlailulla löytyi Lektarin sivuilta muutama kivan sävyinen vaihtoehto CORKART-mallistosta:



Karitman sivuilta saa tilattua näppärästi mallipaloja suoraan kotiin! Malleja saa tilata kolme erilaista / asiakas. Itse tilasin Ecoline-mallistosta Pine Iceland, Oak Grey ja Oak Polar -mallit. Mallit tulivat postilaatikkoon muutamassa päivässä. Aivan mahtavaa, että ei tarvitse aina lähteä rautakauppoja kiertämään vaan näissäkin asioissa voi "shoppailla" kotisohvalta käsin jos löytyy mieleinen sävy ja materiaali. 
Kolme mallipalaa mahtuivat kahteen kirjekuoreen.


Vasemmalla Oak Polar, keskellä Pine Iceland ja oikeassa reunassa Oak Grey

Tässä mallissa korkki alla, joillain valmistajilla on korkkikerros myös kahden ylimmän kerroksen välissä.

Lähikuvaa pinnasta


Tässäpä nyt oli tällainen pikainen pintaraapaisu meidän ajatuksista joidenkin pintamateriaalien suhteen. Hieman siis ajatukset vielä levällään, mutta ehkä (toivottavasti) ne siitä pikku hiljaa sitten tarkentuvat. Toisaalta tämä rakentaminen ja sisustaminen on sellaista asioiden paikoilleen loksahtelua. Yhden asian suhteen kun tekee päätöksen niin se ohjaa/rajaa  päätöstentekoa sitten muillakin osa-alueilla. Luulen, että kun ajatukset selkiytyvät keittiön suhteen alkavat muutkin linjat sitä myöten selkiytymään.

Onneksi tässä(kään) asiassa ei tarvitse olla yksin! Tiistaina mennään Carlsonille tapaamaan Sisustussuunniteljia-Maria. Toivon, että Mari osaa onkia meidän päästä ne oikeat asiat esiin! Ei paineita! ;)

//Anni-Maaria

4 kommenttia:

  1. Meillä uusittiin keittiörempan yhteydessä keittiön ja olohuoneen lattia. Vanhan parketin päälle tuli Tarketin vinyylilattia ja se oli hyvä valinta. Pinta on mukava paljaallekin jalalle ja huomattavasti lämpimämpi kuin parketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Vinyyli oli meilläkin yksi vaihtoehto, mutta näillä näkymin päädymme vinyylikorkkiin. Tarketin valikoimaakin tutkittiin. Heillä on tosi kivoja sävyjä ja pintoja, mutta ei valitettavasti vinyylikorkkia.

      Anni-Maaria

      Poista
  2. Meillä pohdiskeltu juurikin samanlaista värimaailmaa kun teillä, lastenhuonetta myöten. Keittiöön olen ajatellut valkoista, ehkä harmaalla ohuella tasolla, mutta saareke olisi vaaleaapuuta. Keittiön välitilaa vielä mietin.. Jään seuraamaan mihin teillä päädytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska yhteensattuma! :D

      Meidän edellisen talon keittiössä oli valkoiset rungot ja ovet, tasona Mellanon Harjattu harmaa- laminaattitaso. Se oli kyllä tosi kiva! Välitilassa oli silloin alumiinipintainen laminaatti. Nyt on pohdittu välitilaan lasia, jonka taustalle tulisi mahdollisesti tapetti/maali. Riippuu ihan siitä, millaiseen keittiöön nyt loppuseltaan päätyy ja millainen on sen taustaseinä..

      Lisäsin teidänkin blogin seurattaviin blogeihin. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan projektin etenemistä! :)

      Anni-Maaria

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...